Kovaa tekstiä GM:lta

Yleinen autoiluun ja liikenteeseen liittyvä keskustelu.
Vastaa Viestiin
Avatar
willbst
Matalapaineturbo
Viestit: 197
Liittynyt: To Tammi 15, 2004 07:52
Paikkakunta: Turku

Kovaa tekstiä GM:lta

Viesti Kirjoittaja willbst »

Tämän päivän Turun Sanomissa oli karua tekstiä..: :(

Saabin elinpäivät Ruotsissa saattavat olla luetut

JUHANI ROIHA
Talousvaikeuksissa elävä yhdysvaltalainen henkilöautojen rakentaja General Motors on päättänyt, että seuraavan sukupolven keskikokoiset henkilöautot Opel Vectra ja Saab 9-3 rakennetaan Saksan Rüsselsheimissa tai Trollhättanissa Ruotsissa.

Jos General Motors päättää jatkosta Rüsselsheimissa, Saab Automobilen tuotantolaitokset Trollhättanissa sulkevat käytännössä ovensa. Työttömäksi jää 6300 työntekijää - ja noin 6000 alihankkijaa.

General Motors omistaa kokonaan Saab Automobilen. Sen ruotsalainen johto ja työntekijäliitot suhtautuivat kuitenkin torstaina optimistisesti Saab-tuotannon säilymiseen Ruotsissa.

Saabin toimitusjohtaja Peter Augustsson pitää Trollhättanin selviytymisen mahdollisuuksia hyvinä.

- Tavoitteemme on päinvastoin kasvattaa tuotantoamme Ruotsissa. Ellemme tässä onnistu, silloin juna kulkee pitkällä aikavälillä itäänpäin, Aasiaan. Ruotsille ja Länsi-Euroopalle se olisi suuri tappio, Augustsson sanoo.

Analyytikot pessimistisiä
Mutta analyytikot epäilevät Trollhättanin mahdollisuuksia, vaikka työn kustannukset tänään ovat Saksassa korkeammat kuin Ruotsissa.

General Motors kertoi strategioistaan tuloksensa julkistamisen yhteydessä torstaina. Lopullisen päätöksen asiassa GM tekee ensi vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Jos sen sijaan GM päättää tuotantonsa jatkamisesta Ruotsissa, merkitsisi se huomattavan määrän uusia työpaikkoja. Tappiotilanteessa muun muassa Saab 9-5:n Trollhättan-tuotanto siirtynee muualle.

Vuonna 2003 Saab valmisti vajaat 115000 autoa Trollhättanissa. Kapasiteetti on 40 autoa tunnissa. Sen pitäisi nousta 60.een, jos Saabin olisi valmistettava kaikki GM:n eurooppalaiset keskikokoiset henkilöautoversiot.

Esillä Ruotsin hallituksessa
Saabin ollako tai eikö olla on ollut esillä yritysjohdon ja Ruotsin hallituksen välisissä keskusteluissa jo jonkin aikaa.

- Kyse on elämästä ja kuolemasta Trollhättanissa ja koko Länsi-Ruotsissa, demarien valtiopäiväryhmän puheenjohtaja Britt Bohlin Olsson sanoi torstaina.

Suoraan kyseeseen tulee 8650 henkilöä, jotka ovat joko Saabin työntekijöitä tai työskentelevät yrityksissä, jotka toimittavat vain Saabille.

- Saab ja Volvo ovat luoneet Ruotsiin alihankkijaklusterin, joka romahtaa, jos toinen poistuu näyttämöltä, Bohlin Olsson sanoi.
Fundamental
"Viggen"
Viestit: 654
Liittynyt: To Elo 12, 2004 19:37
Paikkakunta: Orivesi

Viesti Kirjoittaja Fundamental »

Toivottavasti tuotanto säilyy Ruotsissa!!!
Saab 96 -70
Citroen Xsara Picasso HDI 2001
teesalama
"Hölösuu"
Viestit: 2521
Liittynyt: Ke Loka 15, 2003 09:13
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja teesalama »

Voihan peijooni, kaikkea sitä ooppeleiden vuoksi. Tosin tuohan olis voinut tapahtua jo 1990 jos ei GM olis tullut hätiin. Silti..
Saabilla jo vuodesta 1995. 90>900>9000>9000>NG9-3
Joskus useampikin samaan aikaan.
Toby
"Hirsch"
Viestit: 763
Liittynyt: Ti Syys 16, 2003 11:25
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Toby »

Eikös Rüsselsheimissa tänä päivänä tehdä sekä Astraa että Vectraa? Eli jos Vectratkin kasattaisiin Ruotsissa, se ei olisi Rüsselsheimissa ollenkaan niin suuri katastrofi vai olisiko?

Tempoilevaa on meininki, kun aiemmin tänä vuonna kerrottiin suunnitelmista kasata 9-3:een perustuvaa Cadillacia Trollhättanissa...

Luulisi, että sitten on vielä sellainen vaihtoehto, että Trollhättaniin jäisikin kaikkien isojen mallien tuotanto koko Euroopan osalta? Eli 9-5:n seuraaja, Omegan seuraaja ja tulossa oleva Croman seuraaja...

Niinhän Volvokin on tehnyt jo pitkään, että pikkumalleja ei ole tehty Ruotsissa ollenkaan ja V70-sarjastakin pääosa on kasattu Belgiassa. Mutta siellä päätökset on tehty pitkän harkinnan tuloksena eikä hätiköitynä tempoiluna, mikä nyt näyttää olevan GM:n linja!

Odottaisivat nyt edes ensin, että 9-3 farkku saadaan tuotantoon ja tekisivät noin rajuja päätöksiä vasta sitten, kun sen myyntivaikutus näkyy Saabin tilanteessa!
Saabisti #2397
9-5 2,0t Linear Wagon vm.2002
Seat Alhambra 2,0TDI 4WD vm. 2013 (11/2012), mutta silti:
"Saab is The Truth, The Whole Truth and nothing but The Truth."
Ransu
"Hölösuu"
Viestit: 1185
Liittynyt: Pe Loka 17, 2003 18:43

Viesti Kirjoittaja Ransu »

Voi voi... 90:luvun taittees olis pitäny myidä saabi pohjoismaihin eikä jenkkeihin... kohta saabin on kiinalainen ja kaikki itkee... :evil:
toivottavasti sen tuotanto pysyis edes ruotsissa...
pertti666
"Viggen"
Viestit: 632
Liittynyt: Ti Touko 06, 2003 13:47
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja pertti666 »

Toby kirjoitti:Luulisi, että sitten on vielä sellainen vaihtoehto, että Trollhättaniin jäisikin kaikkien isojen mallien tuotanto koko Euroopan osalta? Eli 9-5:n seuraaja, Omegan seuraaja ja tulossa oleva Croman seuraaja...
GM sohlaa ja sätkii ja keskittää ja integroi ja etabloituu ja mitä niitä termejä on niin kiivaasti että hirvittää..idea ja johtava lanka on kai tällä hetkellä että kaikki saman alustaiset autot tehtäisiin yhessä ja samassa tehtaassa, eli epsilonit (siis vectra, 9-3 ja kai se cadillac)(ja uusimman tuulilasin mukaan toi Croman seuraaja pohjautuis kanssa epsilonpohjaan tai siis opel signumiin, ei tohon zeta alustaan..) tehtäis siis ruottissa tai saksassa ja pahoin pelkään että 9-5:n seuraaja kuten koko zeta sarja eli australian holdenit ja saksan omegat tulee ameriikan setä samulilta takavetoineen ja veekasikoneineen eli kyllä muissakin maissa katoaa "kotimaiset autot"
9-3 SC 2.0t vector -07
# 1781
Toby
"Hirsch"
Viestit: 763
Liittynyt: Ti Syys 16, 2003 11:25
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Toby »

pertti666 kirjoitti:

Joo, paitsi että 9-5:n seuraavan version pohjalevy voi kai olla myös "suurennettu epsilon", jolloin se olisi edelleen myös etuvetoinen. Tätä kai ei ole vielä päätetty. Fiatin osalta tarkoitin Tuulilasissa nyt esitellyn mallin seuraavaa sukupolvea, jonka luulisi olevan enemmän sukua tulevalle Omegan seuraajalle kuin nykyiselle Signumille...

Mutta jos Saabkin jatkossa eroaa Opelista niin vähän kuin tuo Tuulilasin esittelemä Fiat Signumista, alkaa koko merkin identiteetti olla kyseenalainen! Kohta voidaan jo verrata PSA:n ja Fiatin yhteistyötila-autoihin, joita on neljällä merkillä samanlaiset... (Pösö, Citikka, Fiat ja Lancia).

Tarkoittaakos tuo muuten sivulauseessa, että muutaman vuoden päästä keskikokoiset Alfa-Romeot valmistetaan myös joko Saksassa tai Ruotsissa? Ei kai tuo vain Opeliin ja Saabiin jää tuo keskittäminen...
Saabisti #2397
9-5 2,0t Linear Wagon vm.2002
Seat Alhambra 2,0TDI 4WD vm. 2013 (11/2012), mutta silti:
"Saab is The Truth, The Whole Truth and nothing but The Truth."
pertti666
"Viggen"
Viestit: 632
Liittynyt: Ti Touko 06, 2003 13:47
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja pertti666 »

Toby kirjoitti: Mutta jos Saabkin jatkossa eroaa Opelista niin vähän kuin tuo Tuulilasin esittelemä Fiat Signumista, alkaa koko merkin identiteetti olla kyseenalainen! Kohta voidaan jo verrata PSA:n ja Fiatin yhteistyötila-autoihin, joita on neljällä merkillä samanlaiset... (Pösö, Citikka, Fiat ja Lancia)
Toisaalta ketä muistaa vielä vuoden 79 tai 80 (itse melko hyvin vaikka olinkin silloin vasta 6 vuotias..mutta jos kysytään mitä tein viime kesänä, tuskin muistan :P ) ja auton nimeltä SAAB-LANCIA 600, jolla ns korvattiin/kaavailtiin korvattavan saab 96....eli ei toi tarralogolla ratissa ja auton takaluukussa rakennettu malli-identiteetti sinänsä ihan uusi asia ole, muita esimerkkejä vaikkapa Lada vs fiat 124 vs polski fiat, ja tai sitten Audi 50 ja Volkswagen polo tuolta seitkytluvun puolivälistä..

mutta siis ärsyyntynyt kyllä tosta identiteetin hukkaus-kulut kuriin-samaa-tavaraa-eri-merkillä trendistä itekin ole..jotenkin sen ymmärtää/hyväksyy jossain yhteistyö pakussa tyyliin Citroën Berlingo Peugeot jotain koska kyseessä on kuitenkin vain työkalu, mutta kun mennään premium kategoriaan, ja autoiluun jossa liikkuu tunteet, niin.... :evil:
9-3 SC 2.0t vector -07
# 1781
Toby
"Hirsch"
Viestit: 763
Liittynyt: Ti Syys 16, 2003 11:25
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Toby »

pertti666 kirjoitti:
Toby kirjoitti: Mutta jos Saabkin jatkossa eroaa Opelista niin vähän kuin tuo Tuulilasin esittelemä Fiat Signumista, alkaa koko merkin identiteetti olla kyseenalainen! Kohta voidaan jo verrata PSA:n ja Fiatin yhteistyötila-autoihin, joita on neljällä merkillä samanlaiset... (Pösö, Citikka, Fiat ja Lancia)
Toisaalta ketä muistaa vielä vuoden 79 tai 80 (itse melko hyvin vaikka olinkin silloin vasta 6 vuotias..mutta jos kysytään mitä tein viime kesänä, tuskin muistan :P ) ja auton nimeltä SAAB-LANCIA 600, jolla ns korvattiin/kaavailtiin korvattavan saab 96....eli ei toi tarralogolla ratissa ja auton takaluukussa rakennettu malli-identiteetti sinänsä ihan uusi asia ole, muita esimerkkejä vaikkapa Lada vs fiat 124 vs polski fiat, ja tai sitten Audi 50 ja Volkswagen polo tuolta seitkytluvun puolivälistä..

mutta siis ärsyyntynyt kyllä tosta identiteetin hukkaus-kulut kuriin-samaa-tavaraa-eri-merkillä trendistä itekin ole..jotenkin sen ymmärtää/hyväksyy jossain yhteistyö pakussa tyyliin Citroën Berlingo Peugeot jotain koska kyseessä on kuitenkin vain työkalu, mutta kun mennään premium kategoriaan, ja autoiluun jossa liikkuu tunteet, niin.... :evil:
Aivan! Jos Premiumia on vain Scanialta lainattu aarnikotkan kuva, niin uskottavuus on aika kovilla!

Mutta Saab-Lancia 600 on tosiaan hyvä esimerkki siitä, että pelkät tarrat eivät riitä. Itse olen Sua kymmenisen vuotta vanhempi, joten muistankin ehkä (!!??) paremmin, kuinka idioottimaiselta tuntui jo silloin, kun Ukin tehdas alkoi samaan aikaan kasata "suomennettua Horizonia" meidän markkinoillemme. Kun sitten Lancian tuotannon laatukin oli katastrofi, kuusisatanen ei kauaa elänyt edes Ruotsissa. Jos silloin olisi tehty edes sen verran muutoksia kuin Horizoniin tehtiin ja kasattu 600:kin täällä, malli olisi voinut menestyä ihan toisella tavalla. Kumpikin autohan oli alkuperäisenä kaikkea muuta kuin laatuauton maineessa, olivathan Talbotit aiemmin "Simca"-merkillä lähes kehnoimpien länsiautojen maineessa. Mutta paljon olisi toki Deltaakin pitänyt modifioida...
Saabisti #2397
9-5 2,0t Linear Wagon vm.2002
Seat Alhambra 2,0TDI 4WD vm. 2013 (11/2012), mutta silti:
"Saab is The Truth, The Whole Truth and nothing but The Truth."
TuuSaR
"Hölösuu"
Viestit: 1472
Liittynyt: Ma Elo 25, 2003 15:28
Paikkakunta: Orimattila/Töölö

Viesti Kirjoittaja TuuSaR »

Alkuperäisessä jutussa asia on niin, että toista tehdasta ei mitenkään välttämättä suljeta vaikka tietty autoluokka valmistettaisiin vain toisessa tehtaista. Sulkeminen on vain yksi mahdollisuus monista.

Itse veikkaisin, että tuotanto joko kasvaa tai supistuu Ruotsissa mutta ei lopu kokonaan. Mutta mahtaa olla kovaa meininkiä nyt Opelin ja Saabin välillä GM-papan nuoleskelussa.
JouniCSE
"Hölösuu"
Viestit: 1590
Liittynyt: Ke Heinä 09, 2003 18:03
Paikkakunta: Kangasala

Viesti Kirjoittaja JouniCSE »

Kyllähän se surkeeta on jos Trollhättan menee vasaran alle. Jotenkin tuntuu että Saabille olisi ollut kunniallisempaa kuolla saappaat jalassa kun valua GM:n syliin. Olisi kyllä toivonut että Saab ja Volvo olisivat alkaneet yhteistyöhön, nyt taitaa molemmat olla hunningolla.

Takaveto ja neliveto olis saabille ollu plussaa jo aikasemmin mutta se kehitys olis pitänyt lähtee vähän eri lähtökohdista kuin GM:n.

Totta sekin että monet muut merkit ovat myös valuneet tähän "common platform" ajatteluun. Ainoastaan BMW tuntuu porskuttavan omillaan. Se ehkä kertoo että siellä luotetaan omaan kehitykseen ja osaamiseen, vaatii myös hieman enemmän "munaa" yhtiön johdolta.
ajn
"Hirsch"
Viestit: 904
Liittynyt: Ti Touko 06, 2003 08:58
Paikkakunta: Lempäälä

Viesti Kirjoittaja ajn »

Eikö ollut just eilen jossain uutimissa, jotta trollhättan laittaa lapun luukulle. Oli ainakin mulle se viimenen bitti (LSB), jotta seuraava auto ei ole näennäis-Saab.
Jamppa
"Hölösuu"
Viestit: 2018
Liittynyt: Ke Kesä 25, 2003 10:46

Viesti Kirjoittaja Jamppa »

Eihän siinä eilen mitään vielä ollut että ne lapun luukulle laittaisi. Sama tieto siinä oli, mitä nyt tietää eli joko saksaan tai ruotsiin. Kyse oli siinä jutussa lähinnä volvosta, tuleeko sillekin sama uhka päälle, kuin saabilla on nyt tällä hetkellä. Oli juttua että koko ruotsin, ja osittain euroopan autoteollisuus on uhattuna "kiina ilmiön" takia
Mercedes CL500
Mercedes SL500 X 2
Mercedes R320L
Saab 900S
Pontiac Trans am 87 ls1
Ja jotain muitakin
ajn
"Hirsch"
Viestit: 904
Liittynyt: Ti Touko 06, 2003 08:58
Paikkakunta: Lempäälä

Viesti Kirjoittaja ajn »

jaaha...

no ne oli ne pöllöuutiset, joita vaikkuisella korvallani sivumennen yritin kuulostella Juoksuhaudantietä lukiessani...
Vastaa Viestiin