Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta? -IRTOS!-

Ajaton klassikko. Tuotannossa 60-luvulta 90-luvun alkuun.
Vastaa Viestiin
Jatra
"Aero"
Viestit: 460
Liittynyt: Ke Kesä 30, 2010 12:13
Paikkakunta: Hämeenlinna

Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta? -IRTOS!-

Viesti Kirjoittaja Jatra »

Empä ole vähään aikaan foorumilla itkenytkään, kun ei onnistu, mut nyt ois taas sellasen aika.

Eli ei irronnut ässän vaihtajatanko laatikon akselista, ei. Kaasaripelistä irroteltiin ilmeisesti väärästä kohtaa, siitä klemmarin tyyppisestä liitoksesta, kumiosan tulipellin puoleisesta päästä. Taitaa olla väärä kohta, jos haluis kohtuu helpolla saada kepin synkkaamaan laatikon kanssa asennusvaiheessa? Ässässä ei tuohon "väärään" kohtaan ees pääse käsiksi, kun tehostimen hilppeet on tiellä joka puolella, eli ihan kirjan mukaan pyörittelin kartiotapin(?) mutterin irti, jonka jälkeen, edelleen kirjan mukaan, pitäisi naputella tappi pois. Koska kokemuksen mukaan tuo naputtelu käytännössä tarkottaa riittävän kovaa paukutusta, riehuin auton alla aikani ison vasaran ja erilaisten välikappaleitten kanssa, mutta tappi ei liikkunut mihinkään. Onkohan jotain unohtunut, tai onko tuohon olemassa joku jippo, jota amatööri ei tiedä? Vai pitääkö koittaa järkätä lisää tilaa alle, jotta saa isommat työkalut käyttöön? Tuo tappikin vaikuttaa sen verran hentoiselta, että luulisi särkyvän järjettömästä voimankäytöstä..?

Kyllä kyrsii, muuten vois rykästä koneen ylös ja lykätä toista autoa alle, mutta yks saakelin sentin mittanen tappi pistää viimistä päivää vastaan.:(
Viimeksi muokannut Jatra, Pe Joulu 10, 2010 23:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
jus
"Saabisti"
Viestit: 11627
Liittynyt: Ma Elo 11, 2003 21:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta?

Viesti Kirjoittaja jus »

Pitäisi varmaan pitää tangon vastapuolelta lyötisuuntaa vastaan jollain massiivisella kappaleella ettei tanko pääse notkumaan lyötäessä.

Tai sitten rakennat esim lattaraudasta, pultista ja mutterista ulosvetimen jolla saat sen tapin punnerettua ulos.
fforslund
"Aero"
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Heinä 25, 2005 10:33
Paikkakunta: Uusimaa

Re: Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta?

Viesti Kirjoittaja fforslund »

Kyllä sen tapin pitäisi irrota ihan pienellä väkivallalla..naputtelemalla, irroitusöljy voi auttaa.
Kokeile myös kääntää/pyörittää kartion päästä lukkopihdeillä.

Kyllä sen voi siitä klemmaristakin irroittaa, keppi- ja vaihde keskiasentoon laittamalla kiinni, tai sitten kepin edessä olevaan reikään lukitustappi ja 3-vaihde.

Uudemmassa T-mallisessa kuminivelessä ensin mainittu on melkein ainoa vaihtoehto.
Nämä nivelet-klemmarit voivat sitten olla eri pituisia... huom.kokoonpanovaiheessa. :!:

jus:n ohjeet olivat myös ihan pätevät, vastapuolelta pitäminen naputuksen yhteydessä auttaa tod.näk.

-Fredrik
Jatra kirjoitti:Empä ole vähään aikaan foorumilla itkenytkään, kun ei onnistu, mut nyt ois taas sellasen aika.

Eli ei irronnut ässän vaihtajatanko laatikon akselista, ei. Kaasaripelistä irroteltiin ilmeisesti väärästä kohtaa, siitä klemmarin tyyppisestä liitoksesta, kumiosan tulipellin puoleisesta päästä. Taitaa olla väärä kohta, jos haluis kohtuu helpolla saada kepin synkkaamaan laatikon kanssa asennusvaiheessa? Ässässä ei tuohon "väärään" kohtaan ees pääse käsiksi, kun tehostimen hilppeet on tiellä joka puolella, eli ihan kirjan mukaan pyörittelin kartiotapin(?) mutterin irti, jonka jälkeen, edelleen kirjan mukaan, pitäisi naputella tappi pois. Koska kokemuksen mukaan tuo naputtelu käytännössä tarkottaa riittävän kovaa paukutusta, riehuin auton alla aikani ison vasaran ja erilaisten välikappaleitten kanssa, mutta tappi ei liikkunut mihinkään. Onkohan jotain unohtunut, tai onko tuohon olemassa joku jippo, jota amatööri ei tiedä? Vai pitääkö koittaa järkätä lisää tilaa alle, jotta saa isommat työkalut käyttöön? Tuo tappikin vaikuttaa sen verran hentoiselta, että luulisi särkyvän järjettömästä voimankäytöstä..?

Kyllä kyrsii, muuten vois rykästä koneen ylös ja lykätä toista autoa alle, mutta yks saakelin sentin mittanen tappi pistää viimistä päivää vastaan.:(
Why do those people, who have Saabs, have that smile on their face? :)
It's almost impossible to crash it! -Jeremy Clarkson-TopGear
mestari
"Hölösuu"
Viestit: 8109
Liittynyt: To Maalis 24, 2005 21:06
Paikkakunta: vuorenpeikonkolo

Re: Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta?

Viesti Kirjoittaja mestari »

tere

vaihtoehtoja tapin irrotukseen on useita mutta top kakkosesta seuraavat:
toinen pitää aikamiehen rautakankea aksilan päällä ja toinen vetää napakan iskun kartiopultin päähän auton alta ja naps se irtoaa.
toinen hyvä viritys on se että vanha puupuristin, pikku kulmaraudan pätkä ja ainesputken tai vanhan hysly.(3/8) kokoinen. puupuristimeen hepataan hylsy
leukaan sillee et kartiopultti pystyy pakeneen sinne sisään. sit paas kiristäen kartiopulttia ylök
ja ihme ja kumma irtosi kuin hamas juutalaiselta
koskaan ei ole vielä tarvinnut siitä säätökohdasta irrottaa kun ei viitsi alkaa elsmuamaan säädön kanssa
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, 2xfordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
stara
"Hölösuu"
Viestit: 2294
Liittynyt: Pe Elo 20, 2004 21:48
Paikkakunta: järvenpää

Re: Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta?

Viesti Kirjoittaja stara »

Lyömällä isohkolla pajavasaralla täysin joustamatonta alustaa vasten saa karkeasti max noin 1000---2000 kilon voiman, 12 mm pultilla saa max noin 2000 kilon puristusvoiman.
Aina pitää olla olla mahdollisimman painava vaste lyötävälle kohteelle.
Kandee pitää mutteri lyötävän kierteen huulilla, paremmin säilyy käyttökelpoisena.
mä tein ulostyöntäjän tuohon kohtaan isosta olikohan M27 mutterista, siihen sopivasti koloa ja kierrettä M8.
900 16V vm91 vapari ( se maanläheisin alleen merkkaaja )
9-3 SS 1.8t automaatti vm 04
9-3 2.0 t automaatti vm 00
stara
"Hölösuu"
Viestit: 2294
Liittynyt: Pe Elo 20, 2004 21:48
Paikkakunta: järvenpää

Re: Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta?

Viesti Kirjoittaja stara »

Lyömällä isohkolla pajavasaralla täysin joustamatonta alustaa vasten saa karkeasti max noin 1000---2000 kilon voiman, 12 mm pultilla saa max noin 2000 kilon puristusvoiman ( teoriassa enemmänkin, mutta tuppaa nuljumaan sivuun).
Aina pitää olla olla mahdollisimman painava tukivaste lyötävälle kohteelle, jos vaste itsessään ei ole massiivisen joustamaton.
Kandee pitää mutteri lyötävän kierteen huulilla, paremmin säilyy käyttökelpoisena.
mä tein ulostyöntäjän tuohon kohtaan isosta olikohan M27 mutterista, siihen sopivasti koloa ja kierrettä M8.
900 16V vm91 vapari ( se maanläheisin alleen merkkaaja )
9-3 SS 1.8t automaatti vm 04
9-3 2.0 t automaatti vm 00
Jatra
"Aero"
Viestit: 460
Liittynyt: Ke Kesä 30, 2010 12:13
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta?

Viesti Kirjoittaja Jatra »

Kiitoksia vinkeistä!

Koska autosta johon toi tekniikkapaketti tulee, on laatikko tyhmyspäissään irrotettu säätökohdasta, niin säätöjen kanssa joutuu joka tapauksessa puljaamaan. Ei ollut kaveria jeesaamaan, niin keksin sitte ruuvailla sen säätöpalikan auki konttorin kautta, eli tangon läpiviennistä. Ahdasta oli, mutta irtos helposti. Ku ois vielä ennen koneen nostoa muistanu, että pakoputken alku on lohkossa kiinni... :?
stara
"Hölösuu"
Viestit: 2294
Liittynyt: Pe Elo 20, 2004 21:48
Paikkakunta: järvenpää

Re: Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta?

Viesti Kirjoittaja stara »

Jatra kirjoitti:Kiitoksia vinkeistä!

Ku ois vielä ennen koneen nostoa muistanu, että pakoputken alku on lohkossa kiinni... :?
tuollaista seuraa juu, kun yksin kaikki asennuskaljat on imaistava nopealla aikataululla :mrgreen:
900 16V vm91 vapari ( se maanläheisin alleen merkkaaja )
9-3 SS 1.8t automaatti vm 04
9-3 2.0 t automaatti vm 00
Jatra
"Aero"
Viestit: 460
Liittynyt: Ke Kesä 30, 2010 12:13
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta? -IRTOS!-

Viesti Kirjoittaja Jatra »

Njaa, ku voiskin siemailla hiukan asennuskaljoja, mut on ajomatkan takana talli niin pitää siemailla oluet tälleen jälkeenpäin... sai hyvän tekosyyn lähtee kylille ennen Motonetin sulkeemista, kun ei löytyny tarpeen pitkää hylsyä kallistuksenvakaajan irrotteluun.

Mut ettei pelkkää offtopicia, niin minkälainen homma toi on säätää, toi vaihtajatanko? Aion käyttää siis purkuauton laatikkoa, mut alkuperäsen vaihdekeeppiä/sitä koko hoitoa, miksi sitä sitte kutsutaanki. Purettaessa kumpaakaan autoa ei oo laatikkoa tai keppiä kohdistettu tai lukittu mihinkään tiettyyn asentoon, niin onko hermojaraastava säätösavotta luvassa?
stara
"Hölösuu"
Viestit: 2294
Liittynyt: Pe Elo 20, 2004 21:48
Paikkakunta: järvenpää

Re: Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta? -IRTOS!-

Viesti Kirjoittaja stara »

Jatra kirjoitti: Purettaessa kumpaakaan autoa ei oo laatikkoa tai keppiä kohdistettu tai lukittu mihinkään tiettyyn asentoon, niin onko hermojaraastava säätösavotta luvassa?
en muista ulkoa, mutta kyllä siitä haulla tietoa löytyy. summamutikassa ei taida kannattaa yrittää.
900 16V vm91 vapari ( se maanläheisin alleen merkkaaja )
9-3 SS 1.8t automaatti vm 04
9-3 2.0 t automaatti vm 00
mikkoimp
"Hölösuu"
Viestit: 3744
Liittynyt: Ti Joulu 21, 2004 19:11
Paikkakunta: Pori

Re: Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta? -IRTOS!-

Viesti Kirjoittaja mikkoimp »

onko purkuauto miltä vuodelta? jos on laatikossa kepin keskitys niin sitten ne saa helpolla kohdalle, kabiinista lukitus tappi vaihdesiirtäjään, olikohan nyt kolmosella vai missä ja sitten vaan laatikosta kolmonen silmään niin avot!
-03 3.0 TID ja muutama OG 900 turbo

045-6302071
jäsenyys hankittu
Jatra
"Aero"
Viestit: 460
Liittynyt: Ke Kesä 30, 2010 12:13
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kikkoja vaihtajatangon irroittamiseksi laatikosta? -IRTOS!-

Viesti Kirjoittaja Jatra »

Vuodelta 90, eli taitaa olla laatikossa keskitys. Sain yv:nä jo linkin noihin säätöohjeisiin, pääsee säätää jahka saa ensin tekniikkapaketin autoon.
Vastaa Viestiin