Sain kuupan (vm -80) eilen tulille, ja ajelin tossa koeajoa hallin pihassa. Heti iski silmään auton suht laiska olemus. Eikös tälläsen nyt ykkösellä lämpymänä pitäisi lähteä ilman mitään järjetöntä kytkimen luistattamista, ja kytkimellä nykimistä liikkeelle? Venttiilivälyksien säädöstä en tiedä koskan lienee sädetty, voisiko johtua siitä?
Kun sitten autoa pihassa käytin ja paikallaan vähän kaasutteli tykkäsi auto "booata" kun kun painoi kaasua, ja kaasua täytyi pumpata että sai kierrokset nousemaan. Kun kaasun painoi pohjaan, kone vain sammui, tai kävi todella huonosti, eikä kierrokset nousseet, vähän kuin laihalla kävisi? Kaasarina tässä on siis toi automaatti ryypyllä varustettu 2 kurkkunen kaasutin (liekkö solex?) Kone oli lämmin tässä kohtaa, ja ryyppyläppä kokonaan auki.
Sitten huomasin siinä ajellessani että savun haju tulee ohjaamoon. Pakoputki ei vuoda äänestä päätellen, ja on suht uuden näkönen (kiiltää vielä metallin värisenä). Pohjassa on kuitenkin reikä, kuskin penkin kohdalla, kun on penkin kiinnike tullut pohjasta läpi. Voisiko haju sieltä tulla ohjaamoon, ja miten sen hajun saisi ohjaamosta pois ilman suurta värkkäystä? Pitäisi auto ajaa korjattavaksi parin kymmenen kilometrin päähän, eikä erityisemmin miellyttäisi sinne koppiinkaan kuukahtaa matkan aikana. Puhallin täysille, ja auton takan olevat ohjaamon ilmanpoistoreijät tukkoon?
Savun haju ohjaamossa+ auton laiskuus
Re: Savun haju ohjaamossa+ auton laiskuus
vaikuttaa siltä että ei saa kakkua, putsaa pääsuutin/neulavena tienoot. tarkista kiihdytinpiirin toiminta ja putsaa tarvittaessa.
jesseteippiä pohjaan tai silikonituubilla pellinpalaaa kiinni ajon ajaksi niin ei tule pakokaasut ineeen
jesseteippiä pohjaan tai silikonituubilla pellinpalaaa kiinni ajon ajaksi niin ei tule pakokaasut ineeen
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, 2xfordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
Re: Savun haju ohjaamossa+ auton laiskuus
Noniin etesin hommassa, hiukan. Ilmeisesti pakokaasua vuotava paikka on pakosarjan tiiviste. Konehuoneessa haisi meinaan melko vahvasti pakokaasulle, ja se haju varmaan jotenkin sieltä sitten imeytyi tonne auton koppiin sisälle.
Sitten huomasin lisää vikoja. Kytkin ravistaa aina välillä aika paljon. Siis kun luistatan kytkintä, koko auto tärrää, ja nykii. Toinen kytkimeen liittyvä pulma on se, että nyt kun hiukan korotin tyhjäkäyntikierroksia, jotta sain auton käymään tasasesti (ennen se auto nippa nappa kävi, kone tärräsi joka suuntaan), alkoi vaihteet rusahtelemaan. Ykkösvaihde ja pakki rusahtelee kun paikaltaan pistää päälle, kakkonen ja muut ei rusahtele vaikka laittaa paikaltaan päälle. Mahtaakohan vika olla kytkimessä, vai oikein vaihteistossa, ja mahtaako tämä vika liittyä jotenkin kytkimen ravistamiseen? Nestettä kyllä on säiliössä, mutta mahtaisiko silti kannattaa koittaa ilmata tota systeemiä hiukan?
Kaasutinta täytyy vielä putsata tässä joskus.

tyhjäkäyntiä ei sietäs korotella tarpeettomasti, mikset putsaa sitä kaasaria ja säädä kierroksia normaaliksi?
kytkimen tärinä viittaa tulevaan kytkinremonttiin mkä em autossa on suht helppo homma.
samalla tullaan tarkastaneeksi tärinän syy (kytkin, öljy,tms)
ja poistetaan vian aiheuttaja.
samalla hoitunee muutama muukin pikkuaskare konehuoneen puolella sopivasti.kuten se pakokaasuvuotokin.
oletko tarkastanut kytkimen oikean välyksen?