Eli arvoisa kasitappiruiskukatti tuppaa nyt tekemään sellaista, että lähtee kyllä joka kerta käyntiin, mutta syttyy aika hitaasti. Bensapumppu ulvahtaa kyllä ihan niin kuin pitää, startti käy laiskasti, ja alta aikayksikön kone käynnistyy, mutta käy todella kehnosti ja matalalla ennen kuin vire pienen hetken päästä löytyy ja kierrokset nousevat ryyppytasolle, mitä se nyt sitten lienee, jotain 1200-1300rpm. Siinä röpöttelyn myötä kabiiniin purskahtaa aikamoinen bensalöyhkä. Sama homma, oli tolpassa kiinni tai ei, mutta oireet ilmenevät siis kylmänä käynnistettäessä. Maantietaukojen äärellä ei ainakaan toistaiseksi ole tarvinnut ryhtyä hoilaamaan mitään motivaatiosävelmiä.

Ajaessa ei sitten olekaan sen kummempia pulmia, vastaa kaasuun niin kuin pitää eikä tukkoile tai hukkaa tyhjäkäyntiä risteykseen tultaessa. Kaikki käsiin ja silmiin osuvat letkut ja liittimet tarkistin, ei mitään poikkeavaa. Pirssin historiasta ei ole liiemmälti tietoa, mutta jotain kuluvia osia lienee vaihdettu kun mittarissa on kumminkin jo ihan kohtalaiset 330tkm.