Saab 9000 käynnistäessä "rääkäisee"
Saab 9000 käynnistäessä "rääkäisee"
Tulipa hankittua ensimmäinen ysitonnarini.
CSE vuodelta 1992 jossa 2.3litrainen kone. Ajettu sillä on 317 000km mutta ainakin ulkoisasti se on aikas hienossa kunnossa.
Sellaisen ominaisuuden olen huomannut että kylmänä käynnistäessä kuuluu "rääkäisy" moottorista.
Mikähän mahtaa olla todennäköisin syy tähän?
Lisäksi vakionopeudensäädin ei aina toimi.

Saab 9000 CSE -92
Re: Saab 9000 käynnistäessä "rääkäisee"
Yksi mahdollinen äänen lähde voisi olla kampiakselin hihnapyörä. Keskiön ja ulkokehän välissä oleva kumivulkanointi antaa periksi, kehä pyrkii ennen pitkää liikkumaan sivuun ja matka loppuu sitten kun hihna ei enää pysy kiristinrullan päällä tai hihnan reuna kuluu pois kiristimen kannaketta vasten.
Raota matkustajan puolen etummaisen sisälokasuojan alareunaa, merkkaa hihnapyörään keskiön ja ulkokehän välille merkit. Aja jonkin aikaa ja katso onko merkit pysyneet kohdakkain. Jos ei, niin hihnapyörä vaihtoon vaan. PRO-Carservice / Speedparts myy uusia, ehjiä käytettyjä ei välttämättä helpolla löydy.

Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
-
- "Hirsch"
- Viestit: 928
- Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 08:04
- Paikkakunta: Huittinen / Ypäjä
Re: Saab 9000 käynnistäessä "rääkäisee"
jus antaa taasen melko asiantuntevaa neuvoa
Hihnan voi vaikka seuraavaksi (jos ei muuten saa varmuutta) ottaa kokonaan pois ja strartata. Käyttää ei kannata, kun vespumppa ei pyöri. Jos ei vieläkään poistu, niin kokeile ilman starttia
Ps. Apu ei ole kaukana.

Saab 9-5 Vector -03 stage1 470 tkm
puh.040 538 0231
forward forever backward never
puh.040 538 0231
forward forever backward never
Re: Saab 9000 käynnistäessä "rääkäisee"
tarkoittaneeko kirjoittaja startin rääkäisyä juuri ennen kuin kone nasahtaa tulille. anna rääkyä niin kauan kuin hiljenee, yleensä sisuskalut ovat jo niin loppu näissä että korjaaminen ei kannata, vara starttimoottori peräkontissa heti siinä sytkäkassun ja pensapumpun välissä varmistelee autoilun tunnelmaa 

saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, 2xfordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
-
- "Hirsch"
- Viestit: 928
- Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 08:04
- Paikkakunta: Huittinen / Ypäjä
Re: Saab 9000 käynnistäessä "rääkäisee"
Vaarana tietysti tuossa startissa on, et jos hyppii hampailta yli laakerivian vuoksi, niin kuluttaa vauhtipyörän starttikehää.
Saab 9-5 Vector -03 stage1 470 tkm
puh.040 538 0231
forward forever backward never
puh.040 538 0231
forward forever backward never
Re: Saab 9000 käynnistäessä "rääkäisee"
Rääkäisy kuuluu heti kun moottori on käynnistynyt. Vaikuttaa kuuluvan lähinnä kun auton moottori on kylmä.
Saab 9000 CSE -92
-
- "Viggen"
- Viestit: 588
- Liittynyt: Ke Marras 11, 2009 19:20
Re: Saab 9000 käynnistäessä "rääkäisee"
Ratas jää vauhtiksen kehälle. Vanha ja väsyny startti.
Muoks. Chevyn startin joskus aukaisin ja putsasin. Hiilet vaihtu samalla. Oireet oli samat. Ei myöskään halunnut " tulille" joka startilla.
Muoks. Chevyn startin joskus aukaisin ja putsasin. Hiilet vaihtu samalla. Oireet oli samat. Ei myöskään halunnut " tulille" joka startilla.
# 6427
Saab 9000 2.0t - 5v my96.
On your feet you feel the beat, it goes straight to your spine
Shake your head, you must be dead if it don't make you fly.
Lemmy 1945-2015.
Saab 9000 2.0t - 5v my96.
On your feet you feel the beat, it goes straight to your spine
Shake your head, you must be dead if it don't make you fly.
Lemmy 1945-2015.
Re: Saab 9000 käynnistäessä "rääkäisee"
Ehkä vähän hölmö kysymys, mutta kai virta-avain palautuu starttiasennosta ajoasentoon jousivoimalla? Siis ettei joudu itse kääntämään takaisin?
9000CDE 2.3tA 1995(Stage diskopottu), exät 9000TA 1989, 9000TA 1987, 900iA 1987. Käyttiksenä Chevrolet Captiva 2012.
Saab-juttuja 70-luvulta
#2366
Saab-juttuja 70-luvulta
#2366