Jokin aika sitten asensin lohkolämmittimen, ja ensimmäinen yritys ei mennyt aivan putkeen. Tiivistemassa ei pitänyt (huonosti puhdistettu ja varmaan väärin laitettukin), jotenka jäähdytysnesteet vuosivat melko nopeasti ulos. Huomasin tämän ajossa, ei sentään keittänyt mutta pumppu kävi kuivana jonkin aikaa. Asensin sitten lämmittimen uusiksi, tällä kertaa tiivistepahvin kanssa, ja uudet jäähdytysnesteet sisään. Pumppu piti aluksi melkoista kalkatusta, mutta hiljeni moottorin lämmetessä, ja muutaman päivän käytössä hiljeni kokonaan, niin ettei kylmänä käynnistettäessäkään enää mölissyt.
Tänä aamuna sitten rupesi taas kolisemaan melkoisesti. Auto ei myöskään meinannut aluksi pysyä käynnissä lainkaan, vähänkin kun kevensi kaasua niin sammui. Jäähdytysnestettä oli aivan riittävästi. Molemmat viat häipyivät moottorin lämmetessä. Lämpömittari liikkui mielestäni hieman epänormaalisti, ensiksi hitusen puolenvälin yli, sitten alle, jonka jälkeen tosin pysyi tarkasti puolessavälissä.
No, on tuossa muutakin mieltä painavaa tullut havaittua. Tuollaista kylmällä melkein hyytymistä meinaa tapahtua aina liikkeelle lähtiessä, lieneekö kuitenkin normaalia? Nyt se oli tosiaan kuitenkin poikkeuksellista, sammui tosiaan kaasun nostamalla heti, vaikka oli vielä reippaassa liikkeessä. Eikä ollut edes pakkasta.
Pysähdyin tutkimaan sitten hyytyilyn ja vesipumpun äänen takia ja kaksi seikkaa herättivät kummastusta. Huomasin, että bensapumpun sulake ei ollut paikallaan.

Viesti lie nyt vähän sekava ja punaista lankaa siitä ei mahda löytää koska itsekään en semmoista tähän osaa hahmottaa... Kaipaisin siis selostusta asioihin joita tässä ihmettelen, sekä tietoa liittyisikö näistä ainakin osa toisiinsa? Entä kannattaako tuosta vesipumpusta huolestua jos vielä ääntelee? Ja tuo bensapumpun sulakkeen puute, mitäköhän h*lvettiä

Auto on vuoden -88 kaasarisatku.
Kiitos etukäteen sellaiselle, joka kertomukseni jaksaa lukea ja jotain selvyyttä tarjota asiaan.