Faktaa moottoritakuusta

9-5 tuli tonnarin seuraajaksi syksyllä 1997.
Vastaa Viestiin
JTH63
"Kaasari"
Viestit: 8
Liittynyt: To Maalis 03, 2005 12:14
Paikkakunta: Kemi

Faktaa moottoritakuusta

Viesti Kirjoittaja JTH63 »

Kirjoitin tuossa muutama viikko sitten "Ulinaa konehuoneesta" keskusteluun, nyt asia on hoidossa. Eilen sain auton (9-5 1998, ajettu 170tkm) pois merkkihuollosta. Kun moottori purettiin sisältö oli surkeaa nähtävää, kaikki laakerit väljät, kampiakseliin kulunut olka, öljysihti aivan tukossa.Oireilu alkoi sillä, että auto ulisi vähän aikaa käynnistyksen jälkeen, vika korjaantui, kun öljyt ja suodatin vaihdettiin. Ulina kuitenkin palasi jonkun ajan kuluttua takaisin. Syy minkä vuoksi asiaa alettiin tutkia tarkemmin, oli ajon aikana syttynyt öljynpaineen merkkivalo. Silloin oli jo tiedotettu tehtaankin puolesta ongelmasta joka koskee näitä tiettyjä 9-5:sia. Ensimmäinen lähestyminen tehtaan puoleen ei tuottanut tulosta, syy: 30tkm:n huollosta ei merkintää, päätös:EI KORVATA. Auton edellisen omistajan avustuksella pääsimme huollon jäljille, ja saimmekin dokumentin tehdystä huollosta (tehty eri liikkeessä). Paperit uudestaan tehtaalle, päätös: KUULUU JATKETUN TAKUUN PIIRIIN.Tämän jälkeen päästiin varsinaiseen korjaukseen, tehtaalta lähetettiin uusi puolimoottori. Korjaustoimenpiteenä ei voida tehdä laakerointia, koska ylikoon laakereita ei saatavilla tähän malliin.Vanhasta moottorista otettiin kansi, siitä alaspäin kaikki uutta. Jos olisin itse joutunut maksamaan tämän lystin, niin hinta olisi sijoittunut välille 5000-6000 €.Lopuksi haluan kiittää Kemin Aineen huollosta Vesa Inkilää asian hienosta hoidosta.P.S Ulina ei tiedä koskaan hyvää, missään yhteydessä !
JTH63
-valomerkki-
"Hirsch"
Viestit: 849
Liittynyt: Ke Syys 24, 2003 10:23

projekti

Viesti Kirjoittaja -valomerkki- »

Onneksi olkoon kun sait autosi takuun piiriin. Käyppä katsomassa projekti puolelta mun omia talkoitani saman asian parista. Ei tullut nuo luettelemasi vauriot yllätyksenä :evil:
ng900aero
"Saabisti"
Viestit: 9404
Liittynyt: Ti Marras 18, 2003 23:59
Paikkakunta: Herttoniemi

Re: Faktaa moottoritakuusta

Viesti Kirjoittaja ng900aero »

JTH63 kirjoitti:Kirjoitin tuossa muutama viikko sitten "Ulinaa konehuoneesta" keskusteluun, nyt asia on hoidossa. Eilen sain auton (9-5 1998, ajettu 170tkm) pois merkkihuollosta. Kun moottori purettiin sisältö oli surkeaa nähtävää, kaikki laakerit väljät, kampiakseliin kulunut olka, öljysihti aivan tukossa.Oireilu alkoi sillä, että auto ulisi vähän aikaa käynnistyksen jälkeen, vika korjaantui, kun öljyt ja suodatin vaihdettiin. Ulina kuitenkin palasi jonkun ajan kuluttua takaisin. Syy minkä vuoksi asiaa alettiin tutkia tarkemmin, oli ajon aikana syttynyt öljynpaineen merkkivalo. Silloin oli jo tiedotettu tehtaankin puolesta ongelmasta joka koskee näitä tiettyjä 9-5:sia. Ensimmäinen lähestyminen tehtaan puoleen ei tuottanut tulosta, syy: 30tkm:n huollosta ei merkintää, päätös:EI KORVATA. Auton edellisen omistajan avustuksella pääsimme huollon jäljille, ja saimmekin dokumentin tehdystä huollosta (tehty eri liikkeessä). Paperit uudestaan tehtaalle, päätös: KUULUU JATKETUN TAKUUN PIIRIIN.Tämän jälkeen päästiin varsinaiseen korjaukseen, tehtaalta lähetettiin uusi puolimoottori. Korjaustoimenpiteenä ei voida tehdä laakerointia, koska ylikoon laakereita ei saatavilla tähän malliin.Vanhasta moottorista otettiin kansi, siitä alaspäin kaikki uutta. Jos olisin itse joutunut maksamaan tämän lystin, niin hinta olisi sijoittunut välille 5000-6000 €.Lopuksi haluan kiittää Kemin Aineen huollosta Vesa Inkilää asian hienosta hoidosta.P.S Ulina ei tiedä koskaan hyvää, missään yhteydessä !
Saitko sen uudemman lohkon jossa on kampikammion huohotusputki vai samanlaisen, eli vanhemman version? Jos tuli vanhanmallinen tilalle niin ojasta allikkoon :(
Saab 9-3 SC TTiD -08
Saab 9-3 Cabrio 1.8t -06
Ducato Maxi -98
ng900aero
"Saabisti"
Viestit: 9404
Liittynyt: Ti Marras 18, 2003 23:59
Paikkakunta: Herttoniemi

Viesti Kirjoittaja ng900aero »

Viitsisikö joku kokeilla koneen käydessä napata vanhemmasta 9-5:stä irti sen venakopan huohotinputken, jotta tietäisi sylkeekö kone öljyä sen kautta kovemmilla kierroksilla, ainakaan ng900 ei niin tee, jos nimittäin öljyä tulee siitä niin silloin tuo öljyloukun poisto ei onnistu vaan pitää kehitellä jokin muu systeemi sinne, muuten sylkee turbon kautta öljyt pihalle :cry:
Mulla on öljypohja irti omastani ja koneen pesu on meneillään tyyliin liuotinbensaa sumutinpullolla ja pensselillä/ruuvimeisselillä rassaamista. Ei ole tullut merkkejä vaurioista vastaan, vaikka tuota skeidaa siellä onkin aika reippasti, nähtävästi voitelu on pelannut edes jotenkin.
Saab 9-3 SC TTiD -08
Saab 9-3 Cabrio 1.8t -06
Ducato Maxi -98
Ansis
"Hölösuu"
Viestit: 1264
Liittynyt: Ti Syys 23, 2003 13:35
Paikkakunta: Viialabama

Viesti Kirjoittaja Ansis »

Mulla oli M00 aerossa venakopalta loukulle menevä putki haljennut vanhuuttaan mutta ei ollut juurikaan liannut paikkoja. Kieltämättä tuli mieleen öljyloukun ohitus ja vanhan tonnarin huohotusjärjestelmän asennus.

Oliko paha rasti irrottaa öljypohja? Lähden sunnuntaina 7000 km keski-euroopan turneelle 200 000 ajetulla aerolla mutta en taida viitsiä vaihtaa kuin öljyt ja sudin ennen lähtöä.
96 M75 i12 5-speed ;)
ng900aero
"Saabisti"
Viestit: 9404
Liittynyt: Ti Marras 18, 2003 23:59
Paikkakunta: Herttoniemi

Viesti Kirjoittaja ng900aero »

Ansis kirjoitti:Mulla oli M00 aerossa venakopalta loukulle menevä putki haljennut vanhuuttaan mutta ei ollut juurikaan liannut paikkoja. Kieltämättä tuli mieleen öljyloukun ohitus ja vanhan tonnarin huohotusjärjestelmän asennus.

Oliko paha rasti irrottaa öljypohja? Lähden sunnuntaina 7000 km keski-euroopan turneelle 200 000 ajetulla aerolla mutta en taida viitsiä vaihtaa kuin öljyt ja sudin ennen lähtöä.
Ei se paha irrotettava ollut, pakoputki irti turbolta ja ekan pöntön jälkeen, sitten vaan nappaa öljypohjan irti.. on liima tiivisteenä, omassani oli aikas kovaan tarttunut. Mahdolliset sydänlääkkeet kannattaa napata ennen kopan irrottamista, ei ole välttämättä mikään kaunis näky 8O
Kokeile ottaa venttiilikoppa irti, sieltä tilanteen näkee myöskin..jos sinne on kertynyt pikeä niin sitä on sitten koko kone täynnä.

Kuinkas tonnarissa menikään tuo huohotusjärjestelmä??

Edit: unohtui mainita että se vauhtipyörän alasuojuspelti pois, kahdella ruuvilla kiinni, 11mm kanta, sitten vasen alamuovi kanssa pois sieltä. Öljypohja mahtuu juuri ja juuri tulemaan pois, on aika monella ruuvilla kiinni, ja osa aika ilkeästi jemmassa apurungon takana.
Mutta ei kokonaisuudessaan paha rasti, mulla meni about 2h tupakkitaukoineen, suurin osa ajasta meni kiemurrellessa auton alla kun ei ole nosturia :?
Öljypohja ei ollut niin kamalassa lietteessä kuin venakoppa, sihti oli tosin tukossa. Täytyy toivoa ettei tuo puhdistusbensiini koveta stefoja jne, mutta eipä auta jos niin käy.

Sylinterit näyttivät oikein hyväkuntoisilta altapäin tarkasteltuina, olivat hoonausjäljet näkyvissä jne, samoin ei kampiakselissa/kierokangissa näkynyt mitään moitittavaa, eikä koneessa ollut onneksi yhtään metallipurua joten taisin selvitä säikähdyksellä :roll:
Täytyy tarkasti harkita kuinka sen huohottimen rakentaa, sinne kampikammioon olisi hyvät mahdollisuudet porata vaikkapa 10-12mm:n kierrenippa jossa 90 asteen kulma ylöspäin..
taitaisi olla viisainta tehdä tuon 2004 mallin päivityksen kaltainen, mutta kunnon isoilla putkilla, ja vaikka jättäen sen takaiskuventtiilin pois??
Sen öljyloukonkin voisi tehdä normaalia reilusti isommaksi ja kunnon putkilähdöillä, ja lopuksi vielä eristää kaikki putket niin luulisi toimivan.
Saab 9-3 SC TTiD -08
Saab 9-3 Cabrio 1.8t -06
Ducato Maxi -98
Vastaa Viestiin