6v poika tuossa hiljakkoin testasi ihan käytännössä. Poika talutti pyöräänsä kotiin huudon kera. Oli onnistunut kaatumaan läheisellä kalliolla ilmeisesti ihan kunnolla. "Motorossia" kertoi kaverin kanssa ajaneensa ja yrittäneesä hypätä joltain nyppylältä.
Pyörästä ohjaustanko vinossa, pojalla kyynärpäät ja polvet naarmuilla ja kypärä halki toisen korvan takaa. Ei muuta. Taisi olla se kypärä ihan oikeasti tarpeen.
Menin tänään projektipalaveriin fillarilla ja kun kannoin pyöräilykypärän neukkariin, niin kaverit nauroi, että "ai, vanhalla Saabilla ajaessa pitää tuollaista pitää". Vastasin, että "joo, korvaa turvatyynyt". Ottakaa tämä sitten huumorilla
Hienoa, että topicin aloittajan poika piti kypärää, kaikki eivät sitä tee. Meillä on opetettu, että pyörällä ei ajeta yhtään ilman kypärää ja se pätee vanhempiinkin, sillä jos erehtyy näyttämään väärää esimerkkiä, niin ihan varmasti kohta unohtuu se kypärä lapsiltakin.
Nyt vaan sitten odotellaan kukkahattutätejä, jotka syyttävällä sormella osoittavat vanhempia, jotka eivät olleet koko aikaa vieressä vahtimassa nassikkaansa ?
"Nyt vaan oli aika heikko kuti vielä, mutta se käy hyvästä harjoituksesta,
seuraavan kerran saattaa olla että tykki puhuu jo huomattavasti paremmalla
osoitteella ja kovemmalla teholla."
-Bror-Erik Wallenius
joskus o tullu kyl mieleen et mitä vanhemmat ajattelee kun kylällä painelee vaahtusammuttimen kokosia nassikoita rullaluistelemassa ja pyöräilemässä ilman suojia ja kypärää... mitä pienempi lapsi kuitenkin ni sitä suurempi riski että jotain sattuu, kaatuu yms... ite oon lyöny pääni isohkoon kiveen. oli kypärä. muute ois ollu pää auki vaikka kovapäinen oonki.
ja tietysti kypärä ku ei pieninpienkää mielestä oo "cool" ja sotkee kampausta ni aina vaa pahenoo... ihan ku miu ikäset ois n. 10v sitten välittäny siitä meneekö kampaus sekasi, koha pää oli ehjä. Eikä nuo nyky kypärät oo mitenkää edes rumia, jotta sillee kannattaa semmosenkii panostaa.
kyllä se on vaan niin että kypärä on se halvin henkivakuutus ja todella tyhmäähän se ilman on ajaa itse sorrun sellaiseen kun poljen kouluun sen 1 km matkan
Onhan se kypärän käyttö loppujen lopuksi ihan fiksua ja ainakin muksuille suositeltavaakin. Itse en käytä, ehkä tyhmyyttäni tai jotain, olen niitä viimeisiä keitä ei siihen mukulana opetettu. Kun potat tulivat, olivat ne niin uuvatin näköisiä styroksikoppia ettei mitään rajaa, ja sellaistahan nyt kukaan täysjärkinen ei päähänsä pistänyt.
Nykyinen holhousyhteiskunta vain ärsyttää. En käsitä että millä ilveellä olen itse selvinnyt tähän ikään asti hengissä, kun nykyään kaikki mahdollinen on niin jumalattoman vaarallista lastenvaunuista lähtien. Eikä selity sillä että lapsiluku on pienentynyt ja sen ainoan menettäminen olisi vielä suurempi katastrofi kuin yhden menettäminen viidestä. Nimittäin yhdelläkään kaverillani en muista olleen kolmea sisarusta enempää, syntynyt olen 80-luvun alussa. Nykyään on aivan kauheaa että alle 10v mukulat ovat vanhempien katseen ulottumattomissa, itse tuli huinittua ties missä jo ennen kouluikää. Tämä aiheuttaa ensinnäkin aivan älyvapaata avuttomuutta, sydäntä särki katsella naapurinpoikaa itse yläaste/lukioikäisenä kun ei osannut edes kouluun mennessään pyörällä ajaa, samanikäisenä suihkittiin itse kaverin BMX:llä 2 päällä... Koulun kiipeilytelineet ovat madaltuneet niin että ekaluokkalaiset ylettyvät ottamaan kiinni verkosta, sama värkki oli tullessaan minun kouluaikanani yli ½m korkeampi... En tässä muusta paasaa kuin siitä että lasten liiallinen suojeleminen kaikelta mahdolliselta lisää uusavuttomuutta, syrjäytymistä ja liiallinen puhtaus mm. allergioita.
Käytän aina pyöräillessäni kypärää, samoin autolla ajaessani turvavyötä. Lasken ne samaan kategoriaan. Molemmat voivat pelastaa henkeni, jos teen liikenteessä virheen, tai joku muu tekee. Varsinkin Helsingissä pyöräily on turvatonta, harva se päivä joku juntti kääntyy risteyksessä autollaan eteeni
Samaa mieltä. Pyöräily Helsingissä on muutenkin järjestetty huonosti. Tiet loppuvat miten sattuu, välillä puolet pyöräkaistasta valtaa liikennemerkki tai valaisinpylväs ja jos ei muuta, niin aina löytyy joku hemmetin jalankulkija tukkimaan koko väylän koiran kanssa.
(Sorry avautuminen, koko kesä on kuljettu pyörällä töihin ja hermo on välillä aika kireällä )
Vanhat: SAAB 900i -87; SAAB 9000 CD 2.0t; Saab 9000 2.3 Turbo S; SAAB 9-5 Aero -00 SAAB 9-3 Cabrio -00 "Hirsch"
Itte olen kans pojalle sanonut, ettei pyörällä poljeta ilman kypärää ja samalla näytän huonoa esimerkkiä, kun en pidä kypärää. Tekosyynä on se, että hitusen puristaa päätä ja saa aikaan päänsärkyä.
Joten seuraavan tilin kulutuslistalla on suurempi ja istuvampi pyöräilykypärä.
Varsinkin ku omat ajotavat ja -nopeudet on saanu aikaan kerran tajuttomuuden
ite asun pienessä kylässä niin kyllä siellä nyt ilman kypärää uskaltaa ajaa ja ku ei oo ku 1km koulumatkaa jota tulee ajettua.. Kävin tossa vasta helsingissä siellä en lähtis ajamaan ollenkaan pyörällä...
Mawerick kirjoitti:En omista enkä niin ollen käytäkään. Toisaalta mä ajelen pyörällä ihan vain kunnon vuoksi eikä mulla ole niin kiire.
Ei siinä tarvitse edes kiire olla kun voi jotain tylsää sattua..
Poikani vain hieman kokeili tuossa talomme kohdalla pyöräänsä, lensi päälleen rikkoen polvensa ja kätensä verille. Kokeili itkua. Kypärää ei ollut, mutta ei sitä nyt onneksi tarvittu. Muutama vuosi sitten otti tikit päähänsä ihan tässä eteisessämme (ihan vaan juosten). Tuskin oli vauhtia montaa kymppiä.
Itteltä on lähtenyt taju joskus noin 6 vuotiaana, kun istuin kaverin kyydissä, kun mentiin muiden perässä heinän tekoon ja vedettin alamäessä nurin. Heräsin tunteja myöhemmin naama verillä ja turvoksissa. Niitä ensimmäisiä muistoja lapsuudesta, jotka on jääny mieleen.
Ikävä silti tunnustaa, että oma kypärän käyttöni ei perustu oman turvallisuuteni varmistamiseen, vaan esimerkin antamiseen omille ja muiden lapsille.