Tänään kesärenkaita vaihtaessani kiinnitin huomiota alatukivarren helaan johon taempi tukivarsi tulee kiinni. Ihmettelin sen outoa ulkonäköä ja toiselta puolen asian tarkistettuani tajusin siitä puuttuvan yläpuolen tiivisteen. Itse iso hela on siis näkyvissä tukivarressa ja luonnollisesti täynnä hiekkaa. Hela tuntui myös äkkiseltään jo hiukan väljältä, olisikohan hiekka suojatuksi tarkoitetussa helassa alkanut tehdä tehtäväänsä. Myös taemman tukivarren haarukka pääsee metallikontaktiin varsinaisen alatukivarren kanssa.
Hauskinta jutussa on että kyseinen hela on vaihdettu molemmille puolille hiukan vajaa vuosi sitten Länsiauto Oy:n toimesta Vantaalla. Tästä huollosta minulta löytyy kuitit, joista asia yksiselitteisesti ilmenee. Pidän epätodennäköisenä, että kyseinen kumitiiviste olisi repeytynyt kokonaan pois alle vuodessa (vai onko jollain tästä kokemusta)ja epäilenkin, sen vain unohtuneen laittaa sinne.
Auto on kuitenkin tämän kyseisen huollon jälkeen vaihtanut omistajaa ja siirtynyt asustelemaan Joensuuhun, joten en käytännössä voi hoitaa asiaa ainakaan kasvotusten Länsiauton kanssa.
Kysyisinkin nyt onko ehdotuksia millä tavalla asiaa kannattaisi ruveta hoitamaan eteenpäin. Vai onko kyseisellä korjaamolla enää mitään vastuuta lähes vuoden jälkeen tekemisistään.
Katselin samalla kallistuksenvakaajan koiranluuta, joka näytti olevan löysällä kun kumien väliin jäi rako, ajattelin hiukan kiristää kun tiesin, ettei osa ole vanha. No mutteri oli tosiaankin löysällä eikä ollut yhtään juuttunutkaan ja rupesi pyörähtämään hyvinkin pienellä voimalla. Aikani kiristettyäni ihmettelin että kumit ei kiristy yhtään. Asiaa tutkittuani totesin kierteiden korkanneen eikä mutteri pyörittelystä huolimatta liikkunut mihinkään. Hassua sinänsä, tämäkin osa on vaihdettu samassa huollossa Länsiautossa.
Miten reklamoida vanhasta huollosta?
Miten reklamoida vanhasta huollosta?
Saab 9-3 2.2Tid -99 475tkm
Saab 900i 2.1 16v -92 485tkm
Saab 900i 2.1 16v -92 240tkm Varaosiksi
Saab 900i 2.1 16v -92 485tkm
Saab 900i 2.1 16v -92 240tkm Varaosiksi
Re: Miten reklamoida vanhasta huollosta?
Kannattaa varmaan lähettää heille päin sähköpostia asiasta, kun välimatka näemmä on tuon ~400km. Ei maksa vaivaa lähteä paikan päälle ainakaan, jos eivät erikseen sitä pyydä nähdäkseen omin silmin, mitä on tapahtunut.
Ongelmahan tuossa on kuitenkin se, että et voi käytännössä mitenkään todistaa, että kyseessä on heidän virheensä. Periaatteessa olet voinut käyttää auton toisessakin huollossa tuon jälkeen, ja vasta siellä on tiivisteet unohdettu. Epätodennäköistä? Kyllä. Mahdollista? Kyllä. Mahtaisivatko suurella ja mahtavalla Länsiautolla voida vedota moiseen? Kyllä.
Toisaalta Länsiauto on myös iso yritys, ja siitä lienee tässä vaiheessa myös hyötyä. Jos he eivät tule mitenkään asiassa vastaan, he varmaan osaavat laskea 1+1=-1493. Sana kiertää ja viidakkorumpu soi, ei kuulosta hyvältä heidän mielissään...
Mutta laita ihmeessä viestiä heille tai vaikka soita. Kysyminen ei maksa mitään, paitsi jos sen tekee puhelimitse... Voihan jopa olla, että myöntävät tehneensä virheen ja suostuvat korvaamaan (tai korjaamaan) sen. Tietäväthän he itsekin, että sattuu niitä virheitä niin insinööreille kuin muillekin mekaanikoille.

Homma on edennyt
Laitoin 29.4 sähköpostia asiasta Magneettiin joka on saamani tiedon mukaan nykyinen Länsi-Auto Vantaa. Jo alle puolen tunnin kuluttua tuli vastaus: "Luin sähköpostinne joudun kysymään viisaammilta neuvoa. Palaan pikimmiten asiaan." No vastausta ei kuulunut ja muistuttelin heitä asiasta sähköpostitse 13.5. Muistutuksella ei mitään vaikutusta, eikä vastausta ole tähän päivään mennessä kuulunut. Ajattelin muistuttaa vielä kerran sähköpostilla ja sitten on kai mentävä puhelimeen.
Minkähänlainen rooli maahantuojalla on tällaisissa asioissa? Ottavatkohan mitään kantaa korjaamoidensa toilailuihin?

Minkähänlainen rooli maahantuojalla on tällaisissa asioissa? Ottavatkohan mitään kantaa korjaamoidensa toilailuihin?
Saab 9-3 2.2Tid -99 475tkm
Saab 900i 2.1 16v -92 485tkm
Saab 900i 2.1 16v -92 240tkm Varaosiksi
Saab 900i 2.1 16v -92 485tkm
Saab 900i 2.1 16v -92 240tkm Varaosiksi
Re: Miten reklamoida vanhasta huollosta?
No nyt on saatu Magneetista vastakaikua. Muistutin asiasta sähköpostilla ja seuraavana päivänä tuli pahoittelusähköposti kun olivat unohtaneet asian. Samana päivänä myös Magneetista soiteltiin ja kyseltiin asiasta. Ensimmäinen ajatus soittajalla tietenkin oli, että kaikki osat on laitettu autoon kiinni. Oli sitä mieltä, että ylemmän kumin on täytynyt irrota. Ilmoitti myös kojaamotakuuajan menneen umpeen mutta varaosatakuun olevan vielä voimassa. Keskusteltiin myös laskutetuista osista ja niiden erikoisista määristä tarpeisiin nähden. EPC on tältä kohdalta hiukan epätarkka joten lupasi keskustella asentajan kanssa tarvittavista osista ja yleensä siitä miten se tiivistekumi voi pudota ja vielä yläpuolelta. Lupasi soittaa uudestaan keskusteltuaan asentajan kanssa. Ilmeisesti yhtään sellaista asentajaa ei ole löytynyt joka tuntisi kyseisen auton kun soittoa ei ole kuulunut vaikka aikaa on kulunut jo 1.5 viikkoa...
Saab 9-3 2.2Tid -99 475tkm
Saab 900i 2.1 16v -92 485tkm
Saab 900i 2.1 16v -92 240tkm Varaosiksi
Saab 900i 2.1 16v -92 485tkm
Saab 900i 2.1 16v -92 240tkm Varaosiksi
Re: Miten reklamoida vanhasta huollosta?

Viimeksi muokannut Risto, Ke Helmi 23, 2011 15:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Miten reklamoida vanhasta huollosta?
Nyt on tämä juttu saatu loppuun moninaisten vaiheiden saattelemana. Kirjoitan tässä puhtaasti omien kokemusteni perusteella siten miten itse asian olen ymmärtänyt.
Länsi-autosta tosiaan soitettiin ja sanottiin, että minun pitää viedä auto tänne paikalliselle merkkikorjaamolle tarkastettavaksi, koska ilman virallista tarkastusta ei voi korjaus/korvaus päätöksiä tehdä. Puhuttiin vielä, että jos nyt muita kun takuukuluja tulee pyydä heitä ottamaan yhteyttä Länsi-autoon. Tein työtä käskettyä ja varasin ajan ja sovin tarkastuksesta. Tarkastus tehtiinkin niin kuin sovittiin ja todettiin kyseiset viat kuten olin ne Länsi-autolle ilmoittanut. Tässä vaiheessa Länsi-auton kanta muuttui ja he ilmoittivat kaiken heidän vastuunsa loppuneen auton omistajavaihdokseen. Omistajavaihdokseen katkeavat myös varaosatakuut eli jos ostatte yksityiseltä autoa ja siihen on vaihdettu alkuperäisiä varaosia niin niiden takuu päättyy kauppahetkeen vaikka ne olisivat vain päivän vanhoja.(näin Länsi autosta ilmoitettiin ja lueteltiin lainkohdatkin mistä asian voi todeta) Länsi-auto myös ilmoitti tarkastuksen, jonka he olivat autoon pyytäneet minun teettävän, jäävän minun maksettavaksi.
Tässä vaiheessa asiaa hoitanut henkilö katsoi parhaaksi siirtää asian käsittely enemmän valtuuksia omaavalle henkilölle.
Tämän kanssa päädyttiin kompromissi ratkaisuun siten, että minulle jäi maksettavaksi tarkastus, mutta he katsovat kallistuksenvakaajan koiranluun asennuksessa tapahtuneen virheen ja päättivät korvata sen työn ja osan. Siitä kiitos heille. Koiranluu on nyt vaihdettu ja se tosiaankin oli kasattu täysin väärin. (kumien väliin vasten alatukivartta oli mystisesti saatu mahtumaan toinen mutteri, tässä uudessa osassa ei ole edes kierrettä niin pitkälle. tai sitten täällä paikallisessa korjaamossa ei oltu tietoisia muuttuneesta asennustavasta.)
Alatukivarren keskimmäisen puslan tiiviste jäi myös minun vaihdettavaksi. siitä Länsi-auton mielipide oli, että he ovat sen sinne laittaneet, mutta jos sitä ei siellä ole ei sitä tarvita, ei kuulemma ole Opelissakaan. Ostettuani tuon tiivisteen ja nyt sitä käsissä hypistellessäni olen melko varma, että tämä muovinen läkkärä ei lähde autosta yksin irti ainakaan tukivarren yläpuolelta, tätä puoltaa myös seikka, ettei paikallinen varaosatiski ollut myynyt yhtään tällaista osaa vuoden 2004 jälkeen, joten ei ainakaan tyyppiviasta voida puhua.

- 9000CD23T
- "Team Ylläpito"
- Viestit: 7771
- Liittynyt: Pe Heinä 02, 2004 12:45
- Paikkakunta: ex Jyväskylän MLK
- Viesti:
Re: Miten reklamoida vanhasta huollosta?
No sittenhän nuo iskari myyjätkin pääsevät helpolla, luvataan 5v takuuta.
No auto menee vaihtoon ja niin menee myös takuukin.
Eli on auton ostajalle turha selitellä että osilla olisi jotain takuuta jäljellä.
härpäkettä, ja kun tämä osa kajahtaa ja auto ei ole enää autoliikkeen nimissä,
niin kuka korvaa ja mitä..?
No auto menee vaihtoon ja niin menee myös takuukin.
Eli on auton ostajalle turha selitellä että osilla olisi jotain takuuta jäljellä.
Mitenköhän käynee jos autoliike omistaa auton ja he asennuttavat autoon jotakinOmistajavaihdokseen katkeavat myös varaosatakuut
härpäkettä, ja kun tämä osa kajahtaa ja auto ei ole enää autoliikkeen nimissä,
niin kuka korvaa ja mitä..?
900i-5D Combi Coupe-84*/900i-4D Sedan-86*/900i-4D Sedan-88*/9000CD 2.3T-91*/OG9³SE-01 RE85STG1
(*=ex) #2060#
(*=ex) #2060#