Tähän topiciin unohtui vastata...
tuo homma tuli tehtyä jo ajat sitten, ja ilmeisen onnistuneesti, eli en jaksanut alkaa repimään hyvin liimattua lootaa lohkosta irti, enkä kanttakaan irti lohkosta (ja kansipahvikin oli uusi, niin ei malttanut sitä pilata).
Se jakopään kotelo lähti ihan kivuttomasti irti, kunhan sain sen liimaukset irti, ja kansipahvi oli vaurioitumaton, eikä se mennyt yhtään ryttyyn missään vaiheessa.
Putsasin tiivistepinnat, ja tein koeasennuksen jakopään kopalle ilman tasotiivisteliimaa, hyvin sen sai paikalleen, ja öljynimusihdin putkikin meni renkaineen ihan yhtä syvälle kuin missä olikin.
Löin kopan kiinni liiman kanssa, ja tarkastin että sihtiputken pää näkyi olevan oikean syvällä jakopään kopan reiän sisällä, ja kiristin pultit.
Ei vuoda öljyä mistään ja öljynpaineetkin nousivat samantien kohdalleen heti eka startilla.
Kone on käynyt tuon operaation jälkeen ainakin 4-5h (eli K-jetin kanssa ollut murheita), eikä yhtään öljytippaa ole ilmestynyt mistään
Omassa tapauksessani se sihti oli kovinkin tukevasti kiinni siellä lohkossa, eikä se halunnut kääntyillä mihinkään (se pultit kiristinkin kunnolla konerempan yhteydessä).
Laitoin kaikkiin tiivistepintoihin Loctiten 510 -tasotiivisteliimaa joka on aivan erinomaista kamaa moottorinkasuksiin, ja sitä olen käyttänytkin kaikissa kasaamissani romuissa
Itselläni tuo homma tuli ajankohtaiseksi sen vuoksi koska jakopään alarattaasta oli kadoksissa 2 hammasta, mutta ne kun löytyivät jököttämstä heti siitä jakokopan alapuolelta "öljypohjasta" eikä muita paloja puuttunut, niin en siksi jaksanut tempaista lootaa irti.
Nyt koneessa on uusi Federal Mogulin kampiakselin stefa ja tuliterä kampiakselin hihnapyörä, ja ne tuntuisivat pitävän oikein hyvin.
Siis varauksella voisin suositella jakopään avaamista ilman kannen tai lootan irrotusta, hyvällä säkällä voi onnistua kuten meikäläisellä.
Edit: siis öljypumpun kansi täytyy tietenkin aukaista jotta näkee kuinka se öljynimuputki asettuu, ja tässä omassa tapauksessani oli koneessa lähes uusi Motonetin myymä Elwin-kannentiiviste joka ei halunnut ryttääntyä operaation aikana.