9t 2.3i vm 91 Ei käynnisty
9t 2.3i vm 91 Ei käynnisty
Auto ei lähtenyt eilen käyntiin lainkaan. Startti pyöritti kitisti, mutta käyntiin ei lähtenyt. Auto on viime viikot lähtenyt aika
nihkeästi käyntiin, niin että auton virtoja on saanut pitää pitkään päällä ennenkuin startti on tuonut toivotun tuloksen.
Auto on siis käynnistynyt aivan kuin kolmella tulpalla ja ravistaen. Tästä olen tavallisesti selviytynyt pienellä
odotuksella ja uudelleen starttauksella - nyt ei. Auto oli vielä lämmin, koska olin ajanut sillä matka-ajoa kaksi tuntia
ilman ongelmia aiemmin päivällä. Miksi lämmin auto ei siis käynnisty, vaan kastelee tulpat?
Tankissa oleva bensapumppu on vaihdettu vuosi sitten, kuten myös bensafiltteri. Tulpat ovat alle vuoden vanhat.
Voiko vikana olla vanha akku? Se jaksaa pyörittää starttia, mutta onko jännite liian alhainen ruiskupumpulle?
Onko ruisku sökönä konepellin alla? Ilmamassamittari?
Moottorin lämmöntunnistin?
Mistä kannattaisi lähteä etenemään?

Mutta eikö 91 vuosimallissa ole elektroninen sytytyksen ohjaus, siis ei virranjakajaa?
Noin silmämääräisesti tulpat oli ok, kun ne eilen kerran kuivasin. En vain siinä samalla tajunnut testata kipinänantoa.
Missä puola sijaitsee tonnarissa?
Entäs sytyksen rele - voisiko olla?
Entäs se DI yksikkö, josta paljon on tällä palstalla juttua?
Mikähän muuten on se peltikuorinen mutikka pyyhkijöiden moottorin vieressä josta tulee ulos hirmu paksu johto?
(anteeksi amatöörin kysymykseni..)

- 9000CD23T
- "Team Ylläpito"
- Viestit: 7771
- Liittynyt: Pe Heinä 02, 2004 12:45
- Paikkakunta: ex Jyväskylän MLK
- Viesti:
Tarkastappas moottorin maadoitus johto, sieltä moottorin etupäästä.
Omaani ( 9000CD 2.3turbo vm 1991 ) vaihdoin uuden maadoitus johtimen
ja ainakaan vielä ei ole temppuillut ( lähtenyt kolmella käyntiin silloin tällöin ) niinkuin tämä teki muutamana päivänä. ja suoraan ajosta.
ÄLÄ STARTTAA JOS TULPAT EIVÄT SAA KUNNON MAADOITUSTA. ( se on DI yksikön loppu, se punainen siinä venttiilikopan keskellä )
JA TULPPIEN PITÄÄ OLLA HÄIRIÖSUOJATTUJA R TULPPIA
Se mutikka on luultavasti DI-boksin ohjausyksikkö tai ABS ohjausyksikkö.
Omassani se ABS-on ensimmäisenä ja heti sen alla DI-boksin ohjausyksikkö.

900i-5D Combi Coupe-84*/900i-4D Sedan-86*/900i-4D Sedan-88*/9000CD 2.3T-91*/OG9³SE-01 RE85STG1
(*=ex) #2060#
(*=ex) #2060#
Tonnari käyntiin
Kyllä auto on valitettavasti vain se ruiskuversio.
Oon aika monta kertaa paikkoja purkanut eikä perinteistä virranjakajaa ole vastaan tullut, missähän se vm 91:ssä sijaitsee?
Mulla tosiaan on aika heikko ja vanha akku, joka näytti ajossa 13,8 volttia ja epäonnisen starttauksen aikana 12,2 volttia. Tarkoittaako tämä siis sitä että jos vaihdan paikalle uuden akun, niin auto saattaisi jo sillä käynnistyä?

- riisipussi
- "Aero"
- Viestit: 369
- Liittynyt: To Syys 18, 2003 16:51
- Paikkakunta: Varkaus
Saab esitteli DI:n kaikkiin turboihin -89 ja -90 tuli 2.3 vapari DI:llä.
Lähde: http://www.saabmuseum.com/9000/my.html#1990
EPC esittelee VIN perusteellakin kaikki mahdolliset laitteet joita autossa ei välttämättä ole.

Viimeksi muokannut riisipussi, Ma Elo 30, 2004 20:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
9000 CD 2.3 -90
- riisipussi
- "Aero"
- Viestit: 369
- Liittynyt: To Syys 18, 2003 16:51
- Paikkakunta: Varkaus
Re: Tonnari käyntiin
Ei löydy jakajaa on DI malli.Saambo kirjoitti:Kyllä auto on valitettavasti vain se ruiskuversio.
Oon aika monta kertaa paikkoja purkanut eikä perinteistä virranjakajaa ole vastaan tullut, missähän se vm 91:ssä sijaitsee?
Mulla tosiaan on aika heikko ja vanha akku, joka näytti ajossa 13,8 volttia ja epäonnisen starttauksen aikana 12,2 volttia. Tarkoittaako tämä siis sitä että jos vaihdan paikalle uuden akun, niin auto saattaisi jo sillä käynnistyä?
Ei auta akun vaihto tuohon.
http://68.18.182.230/engine_folder/engi ... s_docs.htm
Voi olla apua. No start checks, valitset kumpiko LH versio sulla on.
Edit. todennäköisesti on 2.4
9000 CD 2.3 -90
- riisipussi
- "Aero"
- Viestit: 369
- Liittynyt: To Syys 18, 2003 16:51
- Paikkakunta: Varkaus
Lisätään vielä että yksi aika todennäköinen vian aiheuttaja on virtalukon pohja, niin kummalle kuin se tuntuukin. Lähes samat oireet olivat iivari tomaatissa, tutkin maadoitukset, puhdistin sytkänreleen, puhdistin ja ihmettelin vapaasuojakytkimen ja sitten oli uskottava että virtalukon pohja.
Aikansa kun sahasi startilla niin jostain syystä pohja yhdisti sitten (lämpeneminen?) ja auto kävi joskus hetken rykimällä (palamatonta bensaa oli sylinterissä runsaasti? Vian löytymistä vaikeutti se että kun muka heilutti keppiä niin auttoi, lopulta huomasin että ei se auttanut, vaan starttien määrä ja pituus.

nooh
Mites missäs vaihees vapari 2,0 sai di systeemin?? Ainakin 97 mallissa oli mut millo tuli?
Korjaus.. 92cs vapari 2,0 on ainakin jakajalla

Viimeksi muokannut 900i, Ma Elo 30, 2004 20:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Saab 9-3 SC 2,0t my:2011.
900i 8v kat. 2d Sedan vm:1990. Osa aika eläkkeellä, Beryl green.
96 vm:1977b . Taivaan sininen? ja Saab polkupyörä
#1015
900i 8v kat. 2d Sedan vm:1990. Osa aika eläkkeellä, Beryl green.
96 vm:1977b . Taivaan sininen? ja Saab polkupyörä
#1015
- riisipussi
- "Aero"
- Viestit: 369
- Liittynyt: To Syys 18, 2003 16:51
- Paikkakunta: Varkaus
Todennäköisesti -91? Silloin ainakin on muuttunut LH. Varmaa tietoa en äkkiseltään löytänyt.
Kun tuota käynnistymättömyyttä miettii, niin voisin melkein lyödä ison kolmosen vetoa että on virtalukon pohja. Itselläkin huomasin virtalukon pohjan vaihdon jälkeen että käynnistyi aina huomattavasti nopeammin. Pitkään starttiin on olemassa muistaakseni saabin modi jolla parannetaan virran saantia ja jonka luvataan lyhentävän starttiaikaa. Pitää tutkailla lisää.
Kun tuota käynnistymättömyyttä miettii, niin voisin melkein lyödä ison kolmosen vetoa että on virtalukon pohja. Itselläkin huomasin virtalukon pohjan vaihdon jälkeen että käynnistyi aina huomattavasti nopeammin. Pitkään starttiin on olemassa muistaakseni saabin modi jolla parannetaan virran saantia ja jonka luvataan lyhentävän starttiaikaa. Pitää tutkailla lisää.
9000 CD 2.3 -90
- riisipussi
- "Aero"
- Viestit: 369
- Liittynyt: To Syys 18, 2003 16:51
- Paikkakunta: Varkaus
Toi koskee ongelmaa, jossa startti ei pyöritä.riisipussi kirjoitti:http://68.18.182.230/electrical_system_ ... ircuit.htm
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
- riisipussi
- "Aero"
- Viestit: 369
- Liittynyt: To Syys 18, 2003 16:51
- Paikkakunta: Varkaus
Omassa vm-91 2,3 vaparissa teki saman tempun ei käyntiin ajon jälkeen eli kone oli vielä lämmin ei mitään oireiluja aiemmin, soitin saabin huoltoon sanoivat että 10:stä 8:ssa DI kasettivika. Hain kylmästi uuden kasetin ja johtosarjan yht. 245€ Laakkosella ja tonnari lähti heti käyntiin. Tutkin vanhan kasetin pahoja läpilyöntejä näkyvissä ja öljyt oli hävinneet ja sotkeneet DI:n aika pahasti.
2,3 16V
Tonnarin kun sais käyntiin
Kuulostaa tosiaan aika villiltä ajatukselta tuo virtalukon pohja, mutta täytynee uskoa.
Virtalukko on ollut jollain lailla kankea kuluneen kesän ajan ja avainta on saanut hieman sovitella.
Täytyy myöntää, että suhautin sinne hieman lukkosulapurkista juuri samana päivänä kun auto
kieltäytyi käynnistymästä. Nähtävästi tämä lukkosula on ollut se viimeinen tikki, vaikka ihan
vain voitelutarkoituksessa sen laitoinkin. Mainitsinkohan koskaan että auto on automaattilaatikolla.
Niin ja olen startannnut vain P-asennossa...
Auto on mulla äitini pihassa joten pääsen sitä koettamaan uudelleen vasta keskiviikkoiltana.
Ostan siihen nyt talvea varten joka tapauksessa uuden akun ja uudet tulpat.
Hieno homma, että näin paljon on tullut vinkkejä. Lisää saa ehdottomasti antaa, koska luotan
sotaratsuni käynnistymiseen vasta kun kuulen sen iloisesti hörähtävän.
Tietysti kaiken takana saattaa olla vielä DI-kasettivika.

-
- "Hölösuu"
- Viestit: 8096
- Liittynyt: Ti Heinä 15, 2003 06:09
- Paikkakunta: Ihmiskunnan kehto: Paippinen
Re: Tonnarin kun sais käyntiin
Juuh, useamman lukkosulan joukossa on SUOLAA, joten ei liene paras vaihtoehto voiteluun...Saambo kirjoitti:Täytyy myöntää, että suhautin sinne hieman lukkosulapurkista juuri samana päivänä kun auto
kieltäytyi käynnistymästä. Nähtävästi tämä lukkosula on ollut se viimeinen tikki, vaikka ihan
vain voitelutarkoituksessa sen laitoinkin.
-Ville
-Sähkövatkain model Y -24
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84