Vaihdoin ysiysiin ulommat raidetangonpäät molemmille puolille kun kuskin puolelle oli ilmestynyt klappia. Yritin saada aika samaan asentoon kuin vanhat päät olivat, eli auraus pitäisi olla suunnilleen sama kuin ennenkin. Koeajojen jälkeen tuntuma oli kuitenkin kovin outo, ja lähemmin tutkiskeltuani totesin, että oikealla puolella raidetangossa tuntuu välystä kun keula nostettuna koettaa käännellä pyörää. Ylä- ja alapallonivelissä ei tuntunut väljää ainakaan tässä asennossa.
Viime syksyn katsatuksessa jo todettiin pientä välystä, mutta ei haitannut. Nyt välys tuntuu isommalta ja jonkin verran auto tuntuu muuttavan suuntaa vuorotellen vedättäessä/moottorijarruttaessa.
Vikavaihtoehdot kai ovat lähinnä joko kulunut raidetangon sisänivel tai väljäksi kulunut hammastangon kotelo. Onkohan näissäkin sama juttu kuin vetonivelissä että kuluvat pakoputken puolelta ensiksi?
Uusia osia ei taida saada, joten lähinnä mahdollinen korjaus olisi asentaa ehjä käytetty hammastanko nivelineen paikalle. Onko muita konsteja?
Jonkin verran klappia ehkä saisi pois kääntämällä raidetangon eri asentoon, ja saman verran sitten toiselta puolelta, mutta ei taida riittää. Viimeiset kymmenen vuotta auto on kulkenut suoraan kun ratti on vähän vasemmalle vinossa, nyt vinossa pitää olla melkein tuplasti sen verran kuin ennen.
Mittarissa autolla on nyt 290 000 km
Ehdotuksia korjaustavasta ja tarjouksia hyvistä varaosista saa esittää.
99:n ohjausvaihde
99:n ohjausvaihde
Viimeksi muokannut jus, To Syys 30, 2004 08:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
Kokeilin käännellä raidetankoa eri asentoon useissa eri kohdissa puolen kierroksen matkalla, mutta klappiin sillä ei tuntunut olevan vaikutusta, klappi kun tuntui olevan raidetangon poikittaissuunnassa, eli pystyi liikkumaan jonkin verran kohti etu/takapuskuria, kun yrittin nykiä/töniä raidetangon päittäissuunnassa.
Käänsin kuitenkin molemmilta puolilta puoli kierrosta, nyt kulki suoraan ratti suorassa. Kai se on auraus tarkistettava jollakin tapaa näillä nykyisillä osilla samalla kun etsin ehjää tankoa. Voisi jopa yrittää katstastamista näin, mutta ei taida onnistua.
Olikos noihin tankoihin saatavilla korjaussarjaa, eli onko tangon päädyissä joitain vaihdettavia holkkeja tms?
Käänsin kuitenkin molemmilta puolilta puoli kierrosta, nyt kulki suoraan ratti suorassa. Kai se on auraus tarkistettava jollakin tapaa näillä nykyisillä osilla samalla kun etsin ehjää tankoa. Voisi jopa yrittää katstastamista näin, mutta ei taida onnistua.
Olikos noihin tankoihin saatavilla korjaussarjaa, eli onko tangon päädyissä joitain vaihdettavia holkkeja tms?
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
-
- "Turbo"
- Viestit: 242
- Liittynyt: Ke Loka 22, 2003 17:26
- Paikkakunta: Riihimäki
Klappia
Kokeile nyt ensin onko ala tai yläpallossa väljää .
Laita ylemmän tukivarren ja korin väliin joku palikka niin että jousi ei purista väljiä pois. Siis tee niin kuin katsastus setäkin tekee.
Sen 99 sisemmän nivelen saa kiristettyä. Ja 900 sisemmästä saa sopivan lyhentämällä . Niitä löytyy esim motonetista.

Kaikki alle 2 bar ahtavat ovat vapareita!
Saabit 9-5 2.3 tbo, 9-5 3.0 tiD, 9000 aero ,900 2,3 ja jokunen muu riiska
Nyt joutunee ajeleen....vaparilla auts.Teck 2 ja Isat löytyvät myös Riihimäeltä...

Re: Klappia
Ysiysissä on pyöräkotelossa kiinteästi pukki johon ylätukivarsi nojaa, kun pyörän nostaa ilmaan. Ei ole katsastusmieskään koskaan palikoita tarvinnut. Palikkaa väliin tarjoamalla toki saa pallonivelet lähemmäs sitä asentoa jossa ovat kun auton paino on pyörillä.Need more speed kirjoitti:Laita ylemmän tukivarren ja korin väliin joku palikka niin että jousi ei purista väljiä pois. Siis tee niin kuin katsastus setäkin tekee.
Motonetistä saatavat satkun raidetangot ovat tehostimelliseen ohjaukseen. Mikähän ero näissä on tehostamattomaan ysiysin ohjaukseen?Need more speed kirjoitti: Sen 99 sisemmän nivelen saa kiristettyä. Ja 900 sisemmästä saa sopivan lyhentämällä. Niitä löytyy esim motonetista.
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
Vaihdoin varmuuden vuoksi yläpallonivelet, kun niissä tuntui jonkin verran pystysuuntaista välystä. Alapallot ei ole niin vanhat kuin yläpallot oli. Raidetangon/hammastangon välys ei muuttunut.
Uskaltaisikohan sitä yrittää avata haitarikumia tutkimuksia varten - jos siellä on rasvat tallella, ne ilmeisesti valuvat peruuttamattomasti ulos. Ahdasta tuolla kyllä on tangon ollessa paikallaan, ja todennäköisesti siinä tuhratessa saa törkyä menemään tangon väliin. Mikä olisi oikeanlainen uusi voiteluaine? Korjaamokäsikirja neuvoo esim. kumin vaihdon yhteydessä laittamaan (Fluid Grease) juoksevaa rasvaa BP Energrease FGL puoli desiä per puoli tai puretun ja putsatun ohjausvaihteen kokoonpanon yhteydessä yhteensä 1,5 desiä. Mikä olisi hyvä saatavilla oleva vastaava?
Sisänivelen säätöä ei taida saada tehtyä tai edes missään teetettyä ilman tangon irrottamista?
Se, että tanko näyttää olka-akselia töniessä lonksuvan auton pitkittäissuunnassa ihmetyttää, tuntuisi että mitään sellaista väljyyttä ei voi pallonivelessä olla, eli vika olisi muualla.
Jospa rasvat olisi kuivuneet/vuotaneet pois ja välys vähenisi sopivan paksua rasvaa lisäämällä?

Laitanpa tähän vähän raporttia jälkiselvittelystä.
Ohjausvaihteessa tosiaan on säteittäistä klappia oikealla puolella, lienee hammastangon holkki kulunut tms. Tuuppasin vajaat puoli desiä rasvaa haitarikumin sisään, mutta ei vaikuttanut välykseen, tuskin vaikuttaisi isompikaan määrä.
Muutama viikko sitten säädin kulmat lähelle oikeata kotipihassa kakkosnelosesta rakentamaani hienoa mittalaitetta apuna käyttäen.
Aurausta oli siunaantunut nivelien vaihdossa ja tuntumalta säätöyrityksissä toista senttiä vanteesta mitattuna. Outo ajotuntuma häipyi, kuten oli odotettavissakin.
Kun auto nyt kelpasi katsastuksessa sellaisenaan, ajattelin että ohjausvaihdekaan ei tässä vaiheessa vielä tarvitse ruveta vaihtamaan.
Tänään kävin tarkistuttamassa auraukset liikkeessä. Kyllä näköjään kakkosnelosen tarkkuudella olin saanut ihan toleranssiin mahtuvat auraukset, ratti vaan oli vähän vinossa. Sekin suoristui, nyt menee ~suoraan kun ratti on suorassa.