Vedot katosi satkusta

Ajaton klassikko. Tuotannossa 60-luvulta 90-luvun alkuun.
Vastaa Viestiin
pekekö
"Kaasari"
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2012 23:34
Paikkakunta: Leppävirta

Vedot katosi satkusta

Viesti Kirjoittaja pekekö »

Nyt kaivattaisiin vähän apuja. :oops:
Elikkäs satkusta hävisi vedot melkein täysin tuossa päivällä ajellessa, eli ei jaksa motarilla mennä kaasu pohjassa kuin 80km/h reilu 2000kierrosta ja kiihdyttäessäkin on kuin kiihdyttäisi noin kolmannes kaasulla eli ei ota kierroksia kunnolla ja vääntöä ei juuri ollenkaan. Ylämäkiin vauhti meinaa loppua kokonaan.
Aiemmin jo hävisi vedot siten ettei turbo tehnyt painetta ollenkaan eli paine viisari jäi valkeen ja keltasen rajalle, muuten jaksoi kuitenkin kulkea, mutta nyt hävisi loputkin. Nyt mittari menee enää vähän yli valkeen puolenvälin. Silloin kun oli vielä tehot tallessa meni vähän punaisenkin puolelle.
Vika tuli aika yllättäen, että ei mitään muita oireita aluksi ollut eikä mitään ylimääräisiä ääniä yms. kuulu. Käyntiin lähtee nätisti ja tyhjäkäyntiä käy normaalisti, mutta paikallaan kierrättäessäkin ei meinaa kierroksia kunnolla nopesti ottaa.
Ahtopaineputket tarkisteltiin jo paineilman avulla eikä vuotanut mistään ja imuletkut on kateltu läpi.
Eli onko tuossa turbosta jotain kappaleina vai mistä rupeasi vikaa ensimmäisenä etsimään? :?
Ja kyseessähän on allekirjoituksessa oleva auto.
Saab 900, 3D T16 "Aero" -88
Saab 9-3, 3D T5 -00
Saab 9-3, 5D T7 Aero -01
Saab 9-5, 5D T7 -06
Avatar
Kupari
"Hölösuu"
Viestit: 3882
Liittynyt: Ma Kesä 26, 2006 19:55
Paikkakunta: Imatra

Re: Vedot katosi satkusta

Viesti Kirjoittaja Kupari »

Bensapumppu finaalissa mulla viimeksi kesällä oli osin samantapaista käytöstä
Muita samankaltaisilla oireilla tulee mieleen näin äkkiseltään omasta kokemuksesta eri vehkeillä
- Pa-suodin tukossa tai jäässä jos enempi vettä tankissa ollut
- Takapönttö tukossa
- by-pass vuotaa
- muu alipainevuoto tai jakajan kellon kalvo rikki

Ahtoputki irti näkyikö onko miten öljyä liikenteessä? Ei ilmeisesti sulla pöllytä sinistä savua? Ahtoputki öljyllä kyllästetty tai sinistä pukkaa putkesta niin sitten voisi olla turbo, muuten en itse sitä ensiksi epäilisi.
Jäsen 2986
Saab 9-5 Aero sedan manuaali -03 biopoweroitu
Käytössä muut työvehje Volvo S40 2.0T -00, emännällä S60 T5 -01
Suabisti
"Hölösuu"
Viestit: 1824
Liittynyt: La Elo 21, 2004 23:22
Paikkakunta: Alavus
Viesti:

Re: Vedot katosi satkusta

Viesti Kirjoittaja Suabisti »

Palaako CE-Valo?
Rikkinäinen immu voi tehdä moisia oireita myös.
#3628
Saab 9-3 NG 1,9TDi -08 | Saab 9-3 SE 2.0t 5D -02 | Saab 9-3 Cabriolet -99
Saab 9000 CS -93 2,3i VA | Saab 9000 CDE -94 VA I Saab 9000 CSE -92 VA
*Harvat autot osaavat puhua, mutta Turbo-Saabit osaavat edes viheltää;)*
Avatar
Kupari
"Hölösuu"
Viestit: 3882
Liittynyt: Ma Kesä 26, 2006 19:55
Paikkakunta: Imatra

Re: Vedot katosi satkusta

Viesti Kirjoittaja Kupari »

Niin ja jos sulla apc niin sieltäkin puolelta voi ohjata tehoja pois vian takia.
Jäsen 2986
Saab 9-5 Aero sedan manuaali -03 biopoweroitu
Käytössä muut työvehje Volvo S40 2.0T -00, emännällä S60 T5 -01
mikkoimp
"Hölösuu"
Viestit: 3744
Liittynyt: Ti Joulu 21, 2004 19:11
Paikkakunta: Pori

Re: Vedot katosi satkusta

Viesti Kirjoittaja mikkoimp »

Kupari kirjoitti:Niin ja jos sulla apc niin sieltäkin puolelta voi ohjata tehoja pois vian takia.
ei kylläkään läheskään noin dramaattisesti, apc pystyy pudottamaan ahdot ainoastaan peruspaineille ja on täysin erillinen systeemi olematta yhteydessä auton mihinkään muuhun toimintaan.
-03 3.0 TID ja muutama OG 900 turbo

045-6302071
jäsenyys hankittu
pekekö
"Kaasari"
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2012 23:34
Paikkakunta: Leppävirta

Re: Vedot katosi satkusta

Viesti Kirjoittaja pekekö »

Juu eli vika taisi löytyä, kun avasin välijäähyn toisen alapään letkun niin cooleri täynnä öljyn/veden sekaista sohjoa. Ilmankos ei meinannut ilma oikein vapaasti kiertää. :lol: Pitää nyt koittaa jollain sulatella ja huuhdella tuota välijäähyä, kun ei näillä pakkasilla kylmässä hallissa tahdo itestäänkään sulaa.
Eikös tuo kuitenkin ole normaalia, että välijäähyyn kerääntyy jonkin verran öljyä vaikka kaikki kunnossa olisikin?
Kiitoksia kuitenkin kaikille neuvoista!
Saab 900, 3D T16 "Aero" -88
Saab 9-3, 3D T5 -00
Saab 9-3, 5D T7 Aero -01
Saab 9-5, 5D T7 -06
pekekö
"Kaasari"
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2012 23:34
Paikkakunta: Leppävirta

Re: Vedot katosi satkusta

Viesti Kirjoittaja pekekö »

Jeps eli nyt samanlaista vikaa, eli vedot hävisi samalla lailla kuin aloitusviestissä kirjoitin. :(
Ensiksi epäilin välijäähyä, mutta tuossa uudestaan käyntiin laittaessa huomasin, että putkesta tulee aikas paljon sinistä usvaa ja öljyä oli lähtenyt max viivasta melkein minimiin. Tulpat tarkistelin niin ei olleet karstoittuneet niin tuskin öljy sylinteriin asti on päässyt ja nesteet ei sekoitu keskenään.
Turbon jo irroittelin tuossa eilen, öljyä oli turbon joka paikassa, mutta siivet kyllä pyöri mielestäni normaalisti ja välyksiäkään ei isompia ollut. Että onko tuolta jotkin tiivisteet mennyt, mutta miten voi noin paljon vaikuttaa tehoihin, kun kuitenkin muuten turbo vaikuttaa ehjältä? :?
Ja turbo on mitsun te05 ilmeisesti.
Paljonkohan kustantaa jos jollain pajalla tuon joutuu kunnostamaan vai pystyykö itse?
Mistäs noihin osia alkaa metsästelemään?
Saab 900, 3D T16 "Aero" -88
Saab 9-3, 3D T5 -00
Saab 9-3, 5D T7 Aero -01
Saab 9-5, 5D T7 -06
NGpower
"Aero"
Viestit: 399
Liittynyt: La Elo 23, 2008 21:55
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vedot katosi satkusta

Viesti Kirjoittaja NGpower »

Pystyy korjaamaan myös itse, 2.3T tonnarin t25:seen vaihdoin itse korjaus-sarjan, kesti 45tkm ilman tasapainoitusta steg2 softalla..
Siskon Aero femman Td04 käytettiin suonenjoen turbopajalla täydellisessä remontissa ja kustanti ~500e

Kannattaa ehkä ennemmin katella korvaavaa ahdinta, esim täältä foorumilta, jos tuossa on se Mitsu niin löytyy myös -89 Di/Apc tonnarista.

Tuolta tilasin itse korjaus-sarjan, mutta ei näyttänyt löytyvän tuohon Te05:seen
http://www.hevosvoima.com/shop/index.ph ... th=230_808
Og 9-3 2.0T -99 (Masterpower)
900 T16 2d -89 Trionic 5.5 E85
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10300
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: Vedot katosi satkusta

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

Äkikseltään tulee mieleen, että olisiko huohotin voinut jäätyä ja aiheuttaa tuon turbon öljyvuodon? On kokemusta, silloin huohotuksen kaasut puski öljyt turbon tiivisteiden läpi imupuolelle ja myös pakoputkeen...
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
Vastaa Viestiin