^DI/APC on joo samassa purkissa tuossa autossa. Ei se varsinaisesti oppiva tietääkseni ole, mutta kalibroi itsensä 10 ensimmäisellä onnistuneella (tai no, 10 onnistuneella vedolla saadaan onnistunein kalibrointi) vedolla sähkökatkon jälkeen. Orggislastu päästää ekat pari vetoa vähän vakiopaineita ylemmäs (mulla MY89:ssä 0,9bar, kun vakiona ja siis myöhemmin 0,75bar) ja tasoittelee siitä ahdot kohdilleen, ainakin jotkut virilastut tykkää sitten tykittää ekoilla vedoilla vähän enemmän. Olikohan Speedpartsilta peräisin ollut steg2 -lastu, jolla DI/APC ekoilla vedoilla ampui jotain 1,7bar paineita ja rauhoitteli siitä 1,1-1,2bar tietämille.
Jos kalibrointi on vielä kesken tai epäonnistunut, niin voisin kuvitella että systeemi piikkailee liikaa. Tuolla lastulla, josta mulla on kokemukset, ahdot jäi selkeästi alemmas (jonnekin 0,9bar tienooseen) jos kalibrointia ei onnistunut suorittamaan oikein. Sopivasti kalibroituna ja paineanturin signaalilla kikkailemalla imusarjaan sai melko vakaasti n. 1,4-1,5bar paineet.
Liikaa paineanturilla kikkailemalla muuten sai myös aikaan mielenkiintoista piikkailua. Eli kannattaa myös vilkaista, ettei paineanturin johdon välissä ole vastuksia tai potentiometriä

. Vanhemmassa paineanturi oli kuskin jalkatilassa, tuosta en ihan varmaksi osaa sanoa.
Toki tuon piikkailun voi aiheuttaa joku muukin, mutta tuo on ainakin helppo testata.
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla