No juu, eipä tuohon ole hirveästi minulla lisättävää, mutta lätistään nyt jotain ihan tavan vuoksi
Eli myös mun tontusta (siis -92 CS 2.3T) löytyi "ämpäristä" Boschin pumppu, ja veikkauksena on, että olisi ollut alkuperäinen. Koska hölmöyksissäni halusin nimenomaan samanlaisen (siis samalla nrolla varustetun) tilalle, ei jäänyt vaihtoehtoa kun tilata Bosch-edustajalta (Autosähkö Nykänen Tattarisuolla). Hinta oli melko suolainen, muistaakseni jotain 300€, siis pelkkä pumppu
Tarkoitukseni oli käydä tuo lauennut pumppu kädessä Motonetissä ja vertailla tuota Boschilaista "hiukan" edullisempaan Walbroon, eli olisivatko sen verta samankokoisia, että olisivat vaihtokelpoisia keskenään samaan "ämpäriin". Vaan enpä vielä tähän päivään mennessä ole saanut aikaiseksi, pumpun vaihdosta kun ei ole kun öbaut vuosi vasta vierähtänyt
