Juha96 kirjoitti:Keskustelun jatkamiseksi olisi melko tärkeää, että määriteltäisiin, mitä on öljyn säilyminen.
Sen voi määritellä aika monen indikaattorin avulla, mutta aina täytyy olla lähtöarvotkin tiedossa.
Labra-analyysillä mitattavia arvoja ovat viskositeetit, viskositeetti-indeksi ja vesipitoisuus, jotka kaikki lienevät kaikille selviä. TAN-luku kertoo happamoitumisesta, TBN-luku siitä kuinka paljon on jäljellä kykyä neutraloida happoja... ne eivät ole sinällään mitään öljyn ominaisuuksia vaan ainoastaan tunnuslukija sen tietyille lisäaineilla aikaansaaduille ominaisuuksille. Yksi yleisesti mitattava indikaattori on vaahtoaminen (käytännössä kuinka monta millilitraa vaahtoa öljyn pinnalle syntyy kun sen läpi kuplitetaan ilmaa tietyssä lämpötilassa ja kuinka kauan vaahto säilyy). Vaahtoaminenkaan ei ole sinällään öljyn ominaisuus vaan ainoastaan luku, joka kuvaa lisäaineistuksen kuntoa. Näiden lisäksi voidaan määrittää voitelevuutta esimerkiksi vickers-, bocle- tms testeillä, mutta sitä tehdään todella harvoin.
Online analyysit keskittyvät öljyn sähköisten ominaisuuksien määrittämiseen, joilla taas sitten on yhteys öljyn lisäaineistuksen sekä pohjaöljyn kuntoon. Useimmat anturit mittaavat permittiivisyyttä ja konduktiivisyyttä, joille on johdettavissa kohtuu selkeät yhteydet vesipitoisuuteen, TANiin ja TBNään. Myös viskositeetin online mittaus onnistuu muutamalla eri menetelmällä, jotka perustuvat yleensä mikrovärähtelijöiden värähtelyn vaimennuksen muutokseen.
Partikkelipitoisuus on oma analyysinsä, joka onnistuu sekä laboratoriossa että online menetelmillä, mutta se ei sinänsä kuulu tähän säilymiskysymykseen.
Molekyyli- ja atomispektrit ovat myös hyvä analyysimenetelmä, mutta ne edellyttävät todella hyvön tiedon lähtökohdasta ja mielellään myös tiedon siitä millaisia lisäaineita öljyssä on sekä todella kokeneen tekijän ja tulkitsijan.
Edellä kuvattujen lisäksi voidaan toki harrastaa magnetografiaa ja montaa muutakin manuaalispedaalista analyysiä...
Oikeastaan kaikki öljyn kuntoa kuvaavat indikaattorit ovat sellaisia että pelkällä numeroarvolla ei tee mitään vaan aina pitää´tietää myös lähtöarvo ja se millä dynamiikalla lähtöarvosta on tultu lopputulokseen. Toisaalta ne ovat myös sellaisia että ne kertovat asiaan vihkiytymättömillä hyvin vähän yhtään mistään vaikka tiedettäisiin kuinka paljon arvoja aikajanalta.
Tiettyjä nyrkkisääntöjä on: Esimerkiksi TAN:lle pidetään yleisesti kriittisenä arvona sitä kun se on noussut lähtöarvostaan 3...5 kertaiseksi, mutta käytännössä tiedän kuitenkin paljon järjestelmiä, joissa TAN pomppaa heti alkuunsa 5 kertaiseksi ja jää siihen hyvin pitkäksi aikaa ja asialle ei ole tehtävissä yhtään mitään.
Jos huononemista varastossa pitäisi katsoa niin kylmän ja lämpimän pään viskositeetit, VI, TAN ja vaahtoavuus ovat ne millä on merkitystä. Vesipitoisuudellakin toki on merkitys, mutta yhtään järkevissä varastointioloissa se ei sanottavasti nouse lähtöarvosta koska öljy liuottaa veden itseensä jonka jälkeen lisäaineet reagoivat veden kanssa - ylimääräinen vesi katoaa ja reaktiotuotteet jäävät jäljelle. Omalla kokemuksellani väittäisin melkeinpä että varastoeliän loppu on nähtävissä TANsta ja TBNstä, muita on turha määrittää.
Tällä palstalla tai mitenkään muutenkaan yleispätevästi emme kuitenkaan pysty määrittelemään sitä mikä on hyvää ja mikä huonoa. Homma menee siis uskonvaraiseksi, mutta en oikein näe mitään syytä olla heittämättä vanhojen automiesten uskomuksia ja tapoja romukoppaan koska niillä ei ole minkäänlaista teoreettistapohjaa tämänpäivän tiedon valossa.
Öljyt ja voitelu yleensä on aivan pirusti monimutkaisempaa kuin mitä sen saattaa ajatella talonpoikaisjärjellä olevan, siksi talonpoikaisjärki kannattaa unohtaa heti alkuunsa. Hyvä esimerkki näistä talonpoikaisjärkipäättelyistä on tältä palstalta aikanaan liikkelle lähtenyt hypoidiöljyn käyttäminen 99/900/90 vaihteistoissa... oli se toki talonpoikaisjärjellä oikein ja taisi jonkun öljy-yhtiön tekninentukikin sen siunata, mutta juuri enempää silti ei voi vaihteistoöljyvalinta mennä perseelleen.