Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Oletko wesku tullut ajatelleeksi sitä että missä vaiheessa idioottiensuojelussa aletaan tehdä karhunpalvelusta koko ihmissuvun säilyvyyden kannalta?
Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Väestön ikääntyessä keskivertoihmisen käsivoimat eivät ole sitä mitä ennen. Se, kannattaako asialle sitten varsinaisesti tehdä jotain, onkin sitten filosofinen kysymys.
Sähköikkunoiden toimimattomuus esimerkiksi veteen pudotessa on jo todettu. Veikkaan kuitenkin että esimerkiksi varashälytyttimien toimintahäiriöt tulevat olemaan yleisin syy kun joku jää vangiksi toimimattomaan autoon.
En usko että autoon heti tukehtuu vaikkei ikkunoita saa auki mutta lämpimissä maissa kuumaan autoon voi kuolla varsin äkkiä ilman vettä. Ainakin jos jatkamme 'heikko vanhus'-ajatusta. Toki talvipakkasetkin ovat riski mutta lämpö ei häviä ihan samaan malliin kuin viileys.
En oikesti pidä tätä minään ongelmana mutta kehityssuunta on mielenkiintoinen; mekaaniset veivit vaihdettiin halvempiin sähkövempaimiin samalla kun ikkunoista on yhä enenemässä määrin tulossa osa korin turvarakenteita tai melunvaimennusta. Jonkun ässämersun tuplasivulasin läpi menenminen voisi olla hyväkuntoisellekin rankkaa ilman työkaluja.

Omissa autoissa on molemmissa välineet lasin rikkomiseen. Kuvittelin että kaikki ovat ymmärtäneet tällaiseen varatua. Ihan yhtä vakiovaruste kuin tyrvavyöveitsi.wesku kirjoitti: Tulee muuten tässä yhteydessä mieleen että esim linja-autoissahan taitaa olla vasarat joilla saa lasin rikottua.
"In an insane world a sane man must appear insane"
#2558, 9-5 Vector wagon A 2002, 9-5 vector wagon A 2008
#2558, 9-5 Vector wagon A 2002, 9-5 vector wagon A 2008
Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Tänään tein uuden testin. Huijasin sihteerin autoon ja nappasin ovet lukkoon. Sielä oli ja pysyi.
Harmikseni unohdin kytkeä sisätilan liiketunnistimet pois päältä niin hälytin alkoi huutamaan, muuten olisi voinut jättää tuon sinne vaikka koko työpäiväksi
Harmikseni unohdin kytkeä sisätilan liiketunnistimet pois päältä niin hälytin alkoi huutamaan, muuten olisi voinut jättää tuon sinne vaikka koko työpäiväksi

Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Toisessa yhtälössä on auringon suora säteilylämpö mukana, ei ainoastaan sisä- ja ulkopuolen lämpötilaero. Sammutetussa autossa on harvemmin kylmempää kuin ulkona mikäli ulkolämpötila on pysynyt tasaisena. Auringon ei tarvitse paistaa paljoa (esimerkiksi tänään) ennen kuin autossa on lämpimämpää kuin ulkopuolella.Mimmi kirjoitti:TÄH?oju kirjoitti:Toki talvipakkasetkin ovat riski mutta lämpö ei häviä ihan samaan malliin kuin viileys.
Miten sama lämpö muuttuu erilailla häviäväksi, kun se kirjoitetaan viileys?
Viimeksi muokannut oju, Su Marras 22, 2009 18:38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Olen ollut autossa ulkoilman lämpötilan ollessa sekä <-30C että >+40C. Jälkimmäisessä tilanteessa lämpötila muuttuu epämukavaksi hetkessä, kylmällä säällä autoon voi jäädä toviksi. Mummo,koira tai CD-levy selviää parin tunnin unohduksesta paremmin kylmällä.Mimmi kirjoitti:Sehän lämmittää aika reilusti tammikuussa kun ulkona on -30´C.oju kirjoitti:Toisessa yhtälössä on auringon säteilylämpö mukana, ei ainoastaan sisä- ja ulkopuolen lämpötilaero.
Google heitti tälläisen: http://ggweather.com/heat/
Jännä korrelaatio turvatyynyjen ja lämpökuolemien välillä, lapsi unohdetaan autoon kun se istuu takapenkillä. Onpa selitys

Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Lämpötilan muutosnopeus riippuu lämpötilaerosta ja järjestelmään lisätystä energiasta. Tässä tapauksessa auringon suora lämpösäteily (tai sen puute) ja matkustajien lämpö (n. 60W/nuppi) tekevät auton kuumenemisesta nopeampaa kuin kylmenemisestä. Kuumassa auringossa seissyt auto on pätsi jossa on kuumempaa kuin ulkona, kylmässä seisseessä autossa on aluksi yhtä kylmä kuin ulkona (paitsi että se tarjoaa tuulensuojan).Mimmi kirjoitti:Nythän oli kuitenkin puhe lämpötilan muutosnopeudesta, eikä subjektiivisesta epämukavuuden tunteesta.
Se että eristys toimii yhtä hyvin kumpaankin suuntaan ei tässä tapauksessa ole ainut huomioon otettava seikka.
Lähi-idän asukkaallakin on yleensä toppavaatteet päällä kun hän istahtaa autoon -30C pakkasella. Mieltymyksistä en olisi niin varma, varsin yleinen käsitys maailmalla on että kylmä on kuumuutta helpommin ratkaistava ongelma.Mimmi kirjoitti:Esim. Lähi-idän asukas kokee varmasti paljon epämukavammaksi <-30´C kuin >+40´C.
Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Rafu kirjoitti:Omissa autoissa on molemmissa välineet lasin rikkomiseen. Kuvittelin että kaikki ovat ymmärtäneet tällaiseen varatua. Ihan yhtä vakiovaruste kuin tyrvavyöveitsi.wesku kirjoitti: Tulee muuten tässä yhteydessä mieleen että esim linja-autoissahan taitaa olla vasarat joilla saa lasin rikottua.
Turvavyön haka on melkein kun nyrkkirauta,sillä saa ikkunan rikki.
Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Asiayhteydestä, monet varmaan kykenivät yhdistämään kuumaan autoon kuolemisen auringonpaisteeseen.Mimmi kirjoitti:Missäs kohdassa aurinko tuli mukaan?
Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Äläs nyt, onhan se auto voitu vaikka ajaa saunaankin. Tai Venukseen, jossa päivälämpötila on jossain +500 asteen korvilla, eikä aurinko ole paistanut vuosimiljooniin.oju kirjoitti:Asiayhteydestä, monet varmaan kykenivät yhdistämään kuumaan autoon kuolemisen auringonpaisteeseen.Mimmi kirjoitti:Missäs kohdassa aurinko tuli mukaan?
Joillekin pitää aina vääntää rautalangasta.

Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
On tullut, se ei silti poista kuumaan autoon kuolemisen ja auringonpaisteen välistä yhteyttä. Ihmisen ei tarvitse montaa kertaa aukaista auringonpaahteessa seisseen auton ovia jotta asiayhteys olisi selvä erikseen mainitsematta.Mimmi kirjoitti:Näemmä teille ei ole tullut mieleen, etä +40´C voi olla myös pilvisenä päivänä.
Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Sisämaassa päästään tuohon sopivilla leveysasteilla. Esimerkiksi Salt Lake City on ylittänyt em. ääripäät. Ensimmäinen veikkaukseni Calgary pääsi vain 36C asteeseen lämpimän puolella. No, tätä tuskin halusit edes kuullaWagonisti kirjoitti:Mutta onko samalla paikalla ikinä -30?

Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Tarkalleen ottaen en edes ottanut kantaa pilvien määrään, ainoastaan auringon suoraan vaikutukseen.Mimmi kirjoitti:Näemmä teille ei ole tullut mieleen, etä +40´C voi olla myös pilvisenä päivänä.
Missä väitin niin edes kerran? Voisit toki heitää paikan tai käytännön tilanteen jossa saavutetaan vähintään +40C eikä auringon paistamisella ole asian kanssa tekemistä. Sauna ja Venus on jo mainittu hypoteettisina esimerkkeinä.Mimmi kirjoitti:Väität siis edelleen, että ainoastaan auringonpaahteessa voidaan saavuttaa +40´C lämpötila?
Re: Kesken ajon palamaan syttynyt auto lukkiutui
Todennäköisesti muuten tuo raja ylittyy myös silloin, kun autoa paalataan, koska paine auton sisällä varmasti kasvaa.
Tässä tapauksessa kuitenkin luulen, että lämpötila ei ole se pahin asia, jos omaa henkeään miettii.
Jep jep, alkaa olla tämäkin hiekkalaatikko melkoisessa roudassa...
Tässä tapauksessa kuitenkin luulen, että lämpötila ei ole se pahin asia, jos omaa henkeään miettii.
Jep jep, alkaa olla tämäkin hiekkalaatikko melkoisessa roudassa...