Huhhuh, onpas teillä synkät tarinat

Mutta ihan totta kaikki tuo. Pikku jenkkilä meistä tulee, merkit on ollu nähtävissä jo toistakymmentä vuotta. Ainoa mikä meille jää kun kaikki on amerikkalaistettu on Suomi-verotus. Jenkkilät on jo täällä. Terveydenhuolto on ajettu tahallaan siihen tilaan että ei esim. kukaan pienten lasten huoltaja enää yritäkään kasvattaa lapsiaan ilman kunnon sairausvakuutuksia jos vain suinkin pystyy niitä maksamaan, vaikka kaikilla on "oikeus" kunnalliseen.. Oikeuslaitoksen toiminta elitistyy ja tyhjiin lypsetty keskiluokka ei uskalla edes penätä oikuksiaan, kun pelkät vastapuolen oikeudenkäyntikulut saattavat aiheuttaa vararikon jos häviön kohdatessa lakeavat maksuun..
Missä on sitten se "hyvinvointi-Suomi" enää? Ansionsidonnaisessa päivärahassako? Sekin on heikompi kuin vaikkapa Espanjassa, jossa elinkulut on paljon halvemmat.
Mutta sen periaatepäätöksen minä tein aikoja sitten että vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin en lähde mukaan. Olen aika vakuuttunut että SE tulee olemaan ehkä yksi suurimmista kuplista ja kusetuksista millä tätä kansaa "verotetaan" ja vielä ihan vapaaehtoisesti! Päätökseni sai hyvää lisäpontta kun valtiovalta viimeksi iski sosialisoivan kätensä soppaan ja alkoi sanelemaan niiden verovähennysoikeuksia uusiksi. No way! Ottakaa palkasta kaikki minkä pystytte ja välillisinä veroina loput, mutta vapaaehtoisesti en maksa pennin latia. Pitää yrittää huolehtia että muut sijoitukset turvaavat vanhuudenpäivät, mutta konnien kanssa en tee sopimuksia vapaaehtoisesti. Aika näyttää oliko viisasta vai ei. Toistaiseksi näyttää hyvältä.
Tämä kiltti kansa.. kaiken se näyttää nielevän mitä arkadianmäeltä tulee. Jatkuva tuloeroja kasvattava ja kansaa eriarvoistava, täysin markkinavoimien pillin mukaan tanssiva politiikka saa jatkua ja vielä demarien toimesta(!) eikä kansan mielipide näy eikä kuulu kuin pienessä äänestysprosentissa ja jossain kahvipöytäjupinoissa.
Vai joko kansan syvissä riveissä alkaa tapahtua? Joku kävi listimässä perheenisän joka oli (kai) ollut mukana yrityksen henkilöstön vähennyshommissa? Sotaveteraani kertoi omalla tavallaan mielipiteensä heidän kohtelun tasosta? Milloin ensimmäinen poliitikko "kävelee puukkoon"...