Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Kaikki autoiluun liittymätön, mutta muuten HYÖDYLLINEN keskustelu.
Sana on MELKEIN vapaa.
Vastaa Viestiin
Raser
"Hölösuu"
Viestit: 1020
Liittynyt: Pe Touko 12, 2006 22:42
Paikkakunta: Lahti

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja Raser »

Henkka #2283 kirjoitti:Aamulla bussi paineli punaisia päin risteysruudukolle.
Jokin aika sitten olin jäädä Lahdessa bussin alle kävellessäni päiväsaikaan (selvinpäin) suojatiellä. Myös eräs nainen ja lapsi ylitti samaan aikaan kanssani katua samaa suojatietä käyttäen ja pelastuttuamme yliajolta vaihdoimme keskenämme muutaman kärkevän kommentin bussien ja autoilijoiden käyttäytymisestä suojatienkäyttäjiä kohtaan.

Olen aiemminkin maininnut että juurikin Lahdessa on äärimmäisen poikkeuksellista että autoilijat pysähtyvät suojatien eteen ja jos joku pysähtyy, niin viereistä kaistaa pitkin liikenne jatkuu häiriintymättä. Lisäksi takaa samaa kaistaa tuleva autoilija vielä usein lähtee kiertämään toista kaistaa ohitse kun itse olen pysähtynyt siihen suojatien eteen.

Poliisikin on ollut näkemässä tätä toimintaa aitiopaikalta puuttumatta siihen mitenkään.

Suojatien eteen pysähtyminen vaatii tietoisen päätöksen ja muutoksen omaan ajotapaan. Kun pitkä autojono kulkee suojatien editse kenenkään pysähtymättä antamaan jalankulkijoille tietä, niin on tavallaan yleisesti hyväksytyn käyttäytymisnormiston vastaista yht'äkkiä pysähtyä siihen suojatien eteen ja aiheuttaa täten hämmentävä tilanne jossa jalankulkija(t) epäröi uskaltaako tielle astua vaiko eikö.

Aikoinaan Saksaan muuttaessani siellä jo asuva kaverini varoitti minua moneen otteeseen, ennen kuin lähdin auton rattiin, että muistaisin varmasti pysähtyä suojatien eteen. Paikallisilla kun on tapana kävellä suojatielle ilman epäilyksen hiventäkään etteikö autoilija anna heille esteetöntä kulkua. Olihan se vähän "outoa" käytöstä jalankulkijoilta siellä! 8O

...mutta aiheesta toiseen, eli olenko ainut täällä Suomessa joka tajuaa tietyissä ennalta tiedetyissä paikoissa antaa omalta kaistalta busseille tilaa kun ne kääntyvät 90 astetta risteyksessä niin, että bussin keula koukkaa vastaantulevan kaistan kautta!?!

Nimittäin jos tilaa bussin keulan koukkaamiseen/kääntymiseen ei anna, jättämällä omalla autolla noin 10 metriä etäisyyttä risteykseen, joutuu bussikuski hidastamaan ja tekemään sellaisen erityisen kiemuran (?) jolla hän saa bussin keulan pysymään käännyttäessä siellä omalla kaistalla, kuitenkin niin ettei kyseisen kääntyvän bussin takapyörät kulje jalkakäytävän reunan päältä (tajusikohan kukaan mitä tarkoitan :D ).
Saab 9-5 Aero Sedan manuaali vm. 2006, 240 tkm, "Kulkee kun elukka!".
Saab 9000 CD 2.0i vm. 1990, 323 tkm !!! (poistunut keskuudestamme).
Lelut: XC60, Toyota Corolla, Honda CBF, Honda SH300i
Johtaja_Turhapuro
"Viggen"
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Elo 10, 2012 13:41
Paikkakunta: Tampere City

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja Johtaja_Turhapuro »

En tiedä mitä oli tapahtunut mutta 12-tiellä Kangasalan Vatialassa oli just äsken ajettu punainen combisatku murskaksi. Onnettomuudessa mukana myös ilmeisesti ainakin yksi toinen auto sekä puutavaralla lastattu peräkärry. Ambulansseja tuli paikalle juuri kun ajoin ohi :(
#5673
SAAB-SCANIA 900i 2.116-VALVE 5d -92
(HA)
SAAB-SCANIA 900i
16-VALVE 2d -89 (PR)
SAAB 9-5 Wagon 2.0t Aut. -04 (PR->KA)
kribe
"Viggen"
Viestit: 605
Liittynyt: To Kesä 12, 2014 14:37
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja kribe »

Saab 9-7X
Ex: Saab 9-3 SS Aero Stage 1 -05
Ex: Saab 9-5 2.0t A BP stage 1 -07
Avatar
Risto
"Hölösuu"
Viestit: 5224
Liittynyt: Ti Marras 18, 2003 21:53

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja Risto »

Johtaja_Turhapuro kirjoitti:En tiedä mitä oli tapahtunut mutta 12-tiellä Kangasalan Vatialassa oli just äsken ajettu punainen combisatku murskaksi. Onnettomuudessa mukana myös ilmeisesti ainakin yksi toinen auto sekä puutavaralla lastattu peräkärry. Ambulansseja tuli paikalle juuri kun ajoin ohi :(
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194965 ... ovia+.html
Raser
"Hölösuu"
Viestit: 1020
Liittynyt: Pe Touko 12, 2006 22:42
Paikkakunta: Lahti

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja Raser »

Risto kirjoitti:

"- Kangasalan suunnasta ajoi 365-vuotias mies, jonka auton perässä oli perävaunu täynnä kennolevyjä, peltiä ja puutavaraa. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä peräkärry lähti heittelehtimään Vatialantien liittymän kohdalla, Hyttinen kertoo."

Millähän toikin ikämies on saanut korttinsa uusittua?
Saab 9-5 Aero Sedan manuaali vm. 2006, 240 tkm, "Kulkee kun elukka!".
Saab 9000 CD 2.0i vm. 1990, 323 tkm !!! (poistunut keskuudestamme).
Lelut: XC60, Toyota Corolla, Honda CBF, Honda SH300i
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13458
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja AZP »

Varmaan käyny samalla lääkärillä tarkastuksessa kuin mun isoisä :mrgreen:
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Raser
"Hölösuu"
Viestit: 1020
Liittynyt: Pe Touko 12, 2006 22:42
Paikkakunta: Lahti

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja Raser »

AZP kirjoitti:Varmaan käyny samalla lääkärillä tarkastuksessa kuin mun isoisä :mrgreen:
Noita oikeasti 365-vuotiaan näköisiä ikääntyneitä autoilijoita näkee aika paljon terveyskeskusten, sairaaloiden, senioritalojen ja kuntoutuslaitosten jne. parkkialueilla ja läheisyydessä.

Välillä sitä oikein ihmettelee onko tosiaan jollakulla roollaattoria metrin tunnissa työntävällä harmaahapsella todellakin vielä ajokortti kun se kömpii auton ratin taakse ja pöräyttää liikenteeseen...!?!
Saab 9-5 Aero Sedan manuaali vm. 2006, 240 tkm, "Kulkee kun elukka!".
Saab 9000 CD 2.0i vm. 1990, 323 tkm !!! (poistunut keskuudestamme).
Lelut: XC60, Toyota Corolla, Honda CBF, Honda SH300i
Johtaja_Turhapuro
"Viggen"
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Elo 10, 2012 13:41
Paikkakunta: Tampere City

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja Johtaja_Turhapuro »

Raser kirjoitti:"- Kangasalan suunnasta ajoi 365-vuotias mies"
Aamulehden uutisointi nyt on aina tuota tasoa :lol:

:arrow: Oli niin huonoja kuvia uutisessa että päätin laittaa edes vähän parempia.

Klo 16:50 Lahteen päin ajaessa: http://aijaa.com/vcscNP
Ja tuntia myöhemmin toiseen suuntaan mennessä: http://aijaa.com/r1zZEn

(autokameran tallentamaa kuvaa, en ole yksi niistä pöljistä joka pysähtyy kolaripaikalle kuvaamaan ja tukkimaan liikennettä)

Edit: Ihan hyvä saavutus 70-luvulla suunnitellulta autolta, kun tuollaisen mällin jälkeen mennään sairaalaan "lievästi loukkaantuneena tarkastettavaksi" eikä "teho-osastolle koottavaksi"...
#5673
SAAB-SCANIA 900i 2.116-VALVE 5d -92
(HA)
SAAB-SCANIA 900i
16-VALVE 2d -89 (PR)
SAAB 9-5 Wagon 2.0t Aut. -04 (PR->KA)
VKe
"Hölösuu"
Viestit: 5492
Liittynyt: Ke Elo 15, 2007 20:37
Paikkakunta: SUOMI

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja VKe »

Ei voi paljoa tuota saabistia kehua :(
P.Y-J. Kannisto
"Hirsch"
Viestit: 928
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 08:04
Paikkakunta: Huittinen / Ypäjä

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja P.Y-J. Kannisto »

Taasen poistui yksi satku liikenteestä :(
Saab 9-5 Vector -03 stage1 470 tkm
puh.040 538 0231
forward forever backward never
kribe
"Viggen"
Viestit: 605
Liittynyt: To Kesä 12, 2014 14:37
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja kribe »

Tuo on noin isoksi tieksi aika turvallinen kolarin ajamista ajatellen, kun 95% kuskeista ajaa, minulle tuntemattomasta syystä, 15-20km/h alinopeutta.
Ex: Saab 9-3 SS Aero Stage 1 -05
Ex: Saab 9-5 2.0t A BP stage 1 -07
Premium Override
"Hölösuu"
Viestit: 2238
Liittynyt: Ma Helmi 11, 2008 16:19
Paikkakunta: Tre

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja Premium Override »

kribe kirjoitti:Tuo on noin isoksi tieksi aika turvallinen kolarin ajamista ajatellen, kun 95% kuskeista ajaa, minulle tuntemattomasta syystä, 15-20km/h alinopeutta.

Satasen rajoitusta on enää harvassa paikkaa ja pelottaahan se noin luja vauhti jo.
Eikä edes siellä moottoritiellä tartte ajaa sallittuja nopeuksia, näin on meille lehdessäkin oikein kerrottu.
Liikennettä vaarantavat vain ylinopeutta ajavat!
#5284# 900 GL -84, 9000 CSE 2.3TA-93, 9000 CD 2.3TA -91(projekti) + Muutama tonttu ollut. Petri Oja 0405261005
Avatar
Risto
"Hölösuu"
Viestit: 5224
Liittynyt: Ti Marras 18, 2003 21:53

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja Risto »

Premium Override kirjoitti:Satasen rajoitusta on enää harvassa paikkaa ja pelottaahan se noin luja vauhti jo.
Eikä edes siellä moottoritiellä tartte ajaa sallittuja nopeuksia, näin on meille lehdessäkin oikein kerrottu.
Liikennettä vaarantavat vain ylinopeutta ajavat!
Ainakin pääkaupunkiseudulla moottoriteiden alhaisia nopeusrajoituksia perustellaan melun alentumisella. Turvallisuuden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, vaikka vihervasemmiston kätyreinä toimivat poliisit niin valehtelevatkin.
Premium Override
"Hölösuu"
Viestit: 2238
Liittynyt: Ma Helmi 11, 2008 16:19
Paikkakunta: Tre

Re: Mitä näit liikenteessä tänään topic VOL2

Viesti Kirjoittaja Premium Override »

Risto kirjoitti:Turvallisuuden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, vaikka vihervasemmiston kätyreinä toimivat poliisit niin valehtelevatkin.
Jaa et, poliisi ja vihervasemmisto ois kavereita keskenään. Ny tais mennä puurot ja vellit sekaisin oikein kunnolla :lol:
#5284# 900 GL -84, 9000 CSE 2.3TA-93, 9000 CD 2.3TA -91(projekti) + Muutama tonttu ollut. Petri Oja 0405261005
Vastaa Viestiin