Jyrinä edestä

9-5 tuli tonnarin seuraajaksi syksyllä 1997.
9-3
Matalapaineturbo
Viestit: 176
Liittynyt: Ma Marras 03, 2003 20:45

Re: Jyrinä edestä

Viesti Kirjoittaja 9-3 »

No nyt syy löytyi. Ei se kummempi ollut kuin renkaat, niin kuin moni oli jo ehdottanutkin.

Asiaa hieman hämmensi kun se kuului kesä- sekä talvirenkailla. Syy tähän löytyy iskunvaimentimien vaihtotyöstä ja suuntauksen tekemättä jättämisessä.

Originaali takaiskarit vaihdettiin merkkiliikkeessä kevättalvella ilman suuntausta ja siksi tietysti talvirenkaat kuluivat epätasaisesti. No kesä tuli ja sitten alkoikin kesärenkaiden kuluminen. Olin tietysti tyytyväinen kun kesärenkaat oli hiljaisemmat enkä silloin enempää ihmetellyt kun kesätassut olivat hiljaisemmat.

Syksyllä kaikki iskarit vaihdettiin parempiin (ei originaali) ja samalla muutenkin kaikki välykset korjattiin pois ja tehtiin nelipyöräsuuntaus.

Jyrinä oli jo alkanut kesärenkailla ja kun talvikiekot vaihdettiin alle jyrinä jatkui (olivat jo kuluneet vika tavalla). Oletuksena oli että jyrinän olisi pitänyt loppua renkaita vaihdettaessa mutta eipä loppunut.

Tänään ostin uudet talvirenkaat ja kas kummaa nyt jyrinä hävisi.

Asian opetuksena on että merkkiliikkeen toimintaan ei todella kannata sokeasti luottaa, vaan on hyvä jos itse seuraa ja tietää mitä siellä tehdään. Nytkin koko ongelmaa ei olisi ollut mikäli merkkihuolto olisi suunnannut pyörät iskarinvaihdon yhteydessä. Tosin en halua syyllistää asiassa muita vaan koetan olla tarkempi ensi kerralla.
artako
Matalapaineturbo
Viestit: 178
Liittynyt: Ma Huhti 17, 2006 17:39

Re: Jyrinä edestä

Viesti Kirjoittaja artako »

Miten se iskarien vaihtaminenvoi muuttaa pyörien suuntausta? En ymmärrä.
9-5 Aero wagon M -04, 900 Turbo -90, 96 2-t -65.
9-3
Matalapaineturbo
Viestit: 176
Liittynyt: Ma Marras 03, 2003 20:45

Re: Jyrinä edestä

Viesti Kirjoittaja 9-3 »

artako kirjoitti:Miten se iskarien vaihtaminenvoi muuttaa pyörien suuntausta? En ymmärrä.
En tiedä, mutta sen originaali iskareiden vaihdon jälkeen kului kahdet renkaat epätasaisesti. :roll:

PCS Jyväskylässä laitettiin ½ v. myöhemmin Monroe Reflexit taakse ja Sachsit eteen ja kaikki vähänkin väljältä vaikuttavat nivelet vaihdettiin ja sitten nelipyöräsuuntaus.
Fakiiri
"Hölösuu"
Viestit: 1893
Liittynyt: Ke Helmi 03, 2010 07:31
Paikkakunta: Kemi

Re: Jyrinä edestä

Viesti Kirjoittaja Fakiiri »

Lainataanpas tätä,

Eli jyrinää kiihdytettäessä, ei ihan normi liikkeelle lähdössä , mutta jos hieman raskaammin painaltaa niin tulee jyrinä kuuluviin ja hieman tuntuviinkin...

Olisiko nuo nyt sitten apurungon puslat vai minkälaista meteliä se vetoakselin tukilaakeri pitää kun loppu häämöttää :?:
# 4816
Mersedes-Benz 200CDI -06 (A5)
Mitsubishi Galant 1.8 GLi -94 (M5) FFV
Ex-Saab 9-5 2.3t Wagon -01 (M5) BP by JC
jaskaaa
"Koeajolla"
Viestit: 4
Liittynyt: Ma Kesä 02, 2014 00:17

Re: Jyrinä edestä

Viesti Kirjoittaja jaskaaa »

Onko fakiirilla selvinnyt että mikä jyrisee? Itsellä saman kuulosia ongelmia.
Fakiiri
"Hölösuu"
Viestit: 1893
Liittynyt: Ke Helmi 03, 2010 07:31
Paikkakunta: Kemi

Re: Jyrinä edestä

Viesti Kirjoittaja Fakiiri »

Ei ole syy löytynyt, tosin paljoa ei ole tutkittukaan tai asian eteen tehty. Jyrinä tulee vielä esille samalla lailla, toisin sanoen ,ongelma ei ole pahentunutkaan.
Siellä 2000-3000 kierroksen maisemissa tuo milestäni esiintyy selvimmin ja juurikin hieman normaalia raskaammin painettaessa, mutta ei vaadi ns täskaasu kiihdytystä.

Jahka tässä hieman aikataulu helpottaa , niin pitää aloittaa tuolla vetarin kannatin laakerin vaihdolla ja mahd hommata uretaanipusla laatikon tukeen, nykyisen sikaflex virityksen tilalle. (vaikka sikaflexikin näyttää pysyneen kyllä timmissä kunnossa)

Jos ei jollakin ole parempia ideoita jyrinän juurisyystä?
# 4816
Mersedes-Benz 200CDI -06 (A5)
Mitsubishi Galant 1.8 GLi -94 (M5) FFV
Ex-Saab 9-5 2.3t Wagon -01 (M5) BP by JC
jaskaaa
"Koeajolla"
Viestit: 4
Liittynyt: Ma Kesä 02, 2014 00:17

Re: Jyrinä edestä

Viesti Kirjoittaja jaskaaa »

Fakiiri kirjoitti:Ei ole syy löytynyt, tosin paljoa ei ole tutkittukaan tai asian eteen tehty. Jyrinä tulee vielä esille samalla lailla, toisin sanoen ,ongelma ei ole pahentunutkaan.
Siellä 2000-3000 kierroksen maisemissa tuo milestäni esiintyy selvimmin ja juurikin hieman normaalia raskaammin painettaessa, mutta ei vaadi ns täskaasu kiihdytystä.

Jahka tässä hieman aikataulu helpottaa , niin pitää aloittaa tuolla vetarin kannatin laakerin vaihdolla ja mahd hommata uretaanipusla laatikon tukeen, nykyisen sikaflex virityksen tilalle. (vaikka sikaflexikin näyttää pysyneen kyllä timmissä kunnossa)

Jos ei jollakin ole parempia ideoita jyrinän juurisyystä?

Joko Fakiiri keksiny syyn jyrinään? Itse alan pikkuhiljaa jo kyllästyyn tuohon jyrinään... sen oon huomannu että jos vedättää jarrua vasten ni sillon kuuluu sama jyrinä ku kiihdyttäessä.
j0ne
"Hölösuu"
Viestit: 2545
Liittynyt: Ke Maalis 29, 2006 12:00
Paikkakunta: Kalakukko city

Re: Jyrinä edestä

Viesti Kirjoittaja j0ne »

Itse olen jo ainakin kolmessa femmassa törmännyt vähän samantyyliseen ilmiöön / jyrinään. Vähän kuin laakeri mutta tuskin on laakeri kun kuulunut jo vuosia :D (eikä ole välystä).
jaskaaa
"Koeajolla"
Viestit: 4
Liittynyt: Ma Kesä 02, 2014 00:17

Re: Jyrinä edestä

Viesti Kirjoittaja jaskaaa »

voiskohan johtuu siitä että kone pääsee jostai syystä liikkuun yli rajojensa ja pakoputki ottas runkoon kiinni...?? Eikai se mikään laakeri ole ku niin kauan jo jyrissy ja se jyrisee myös paikalla ollessa ku laittaa vaihteen päälle ja vedättää jarrua vasten... Oliskohan kova homma vaihella koneen kumityynyjä jos se vaikka jämäköittäs konetta.
Vastaa Viestiin