No niin, siitä saattoi alkaa isompi remontti. Emäntä oli ollut Saabilla liikkeellä kun auto oli nykäissyt muutaman kerran ja check engine oli syttynyt. Pysäytti kuulema välittömästi ja sammutti moottorin, siitä kiitos. Oli kuitenkin jäänyt keskelle ramppia joten oli käynnistänyt vielä uudestaan (normaali startti ja käynti) ja ajanut muutaman kymmenen metriä parempaan paikkaan. Check engine oli palanut koko ajan ja öljyn merkkivalo oli sanojensa mukaan "värissyt", ei palanut yhtenäisesti tai vilkuttanut siirron aikana.
Auto on vm 2001 9-3 matalapaineturbo (B205E LPT), ei virityksiä. Ajokilometrejä noin 200t km. Öljyt vaihdettu ostohetkellä n. 3000 km takaperin, yhä ylärajallaan eli ei ole ainakaan vuotanut/polttanut paljoa ylimääräistä. Tähän mennessä öljyvalo ei ole jäänyt palamaan pitkään startissa tai vilkahdellut kertaakaan ja käynti/ajo on ollut aina tasaista. Öljyntäyttöputkessa oli taannoin kuitenkin hieman majoneesia mikä saattaisi viitata huohotusongelmaan, viimeisin päivityspaketti löytyy jo mutta sitä ja öljypohjan putsausta ei ole kuitenkaan (vielä) tehty. Autoon vaihdettu DI-kasetti v. 2006 ja turbo v. 2014, muuta isoa ei vajavaisesta huoltokirjasta näy.
Auto on hinattu toisella paikkakunnalla huoltamolle, itse en ole päässyt missään vaiheessa näkemään. Kylmä arvaus kaiken luetun perusteella on että öljysihti oli tukossa ja motti alkoi leipomaan kiinni, mutta muutama kerrottu yksityiskohta hieman mietityttää. Maanantaina selvinnee mitä vikakoodeja yms. Jos kysyä pitää niin sitten niin päin että onko kukaan selvinnyt ilman koneremonttia moisilla oireilla? Ja olisiko kellään kunnostettua vaihtomoottoria tarjolla (Vesku?), yv:tä saa laittaa.
Check engine syttyi ja öljyvalo vilkkuu
Re: Check engine syttyi ja öljyvalo vilkkuu
Vähän riippuu. Jos nykäykset on jo kiinnileikkauksesta johtuneita niin paikat on kyllä sitten jo käyneet kuumina ja pelkkä laakerien vaihto ei auta. Toisaalta jos tunnelataus on sekoittanut muistikuvat niin asia ei selviä enempää ennenkuin öljypohja avataan ja laakereita aletaan ottaa esille. Jos laakerit on pyörineet mukana niin alkaisin etsimään ehjää konetta ja riippuu auton yleiskunnosta paljonko siihen kannattaa satsata.
9000 CS 2.3tA -97 T5 RE85, 9-5 Aero -04 BP, Opel Ampera -12, Hyundai Kona 64 kWh MY20.5 Style
E85 ja Biopower ohjelmoinnit T5/T7/T8, TECH2 operoinnit. Pääsäätäjä yrityksessä Suolinko
E85 ja Biopower ohjelmoinnit T5/T7/T8, TECH2 operoinnit. Pääsäätäjä yrityksessä Suolinko
Re: Check engine syttyi ja öljyvalo vilkkuu
Kiitos Vesa, tuon suuntaisia pähkäilin itsekin. Auto on ollut hallussa vasta 3kk ja budjetin ynnä työmatkojen takia (ilman Saabia), olen ehtinyt tehdä SID:in näytön ja tärvellyn kojelaudan kuoren vaihdon lisäksi vasta pelkkää puhdistusta. Aiemmat turaajat ovat onnistuneet jättämään melkein joka toisen ruuvin pois omilta jäljiltään ja audiovirittelyt ovat kerrassaan kummalliset, mutta tekniikka on ollut muutoin kunnossa. Maalipinta oli ok kunnossa yhtä iskemää ja joitain epämääräisiä naarmuja lukuunottamatta, varustelutasokin riittävä omaan käyttöön. Harmi jos pitäisi paalittaa kun ei ehtinyt vielä kunnolla alkaa pitämäänkään, mutta saas katsoen.
Re: Check engine syttyi ja öljyvalo vilkkuu
Reilu viikko meni että sai vikakoodit luettua. P1530 Kaasupolkimen asentoanturien 1 ja 2 summajännite raja-arvon ulkopuolella. Eli kaasuläppäkotelo temppuilee ja heittää sen takia Limp home moodin päälle. Tyhjäkäynti on kylmänä alhaalla (n. 500-600 rpm), ei pysy kaasuttelematta käynnissä. Auto on muutoin ajokunnossa, öljynpaineet mitattu ok. Emännän ilmoittama öljynpainevalon värinä tuon vian ilmentyessä saattoi olla huonosta käynnistä johtuvaa.
Öljypohjaa ei huollossa avattu/tarkastettu/putsattu, tuumasivat että DIY kannattanee ennemmin kuin heidän 1100€ remonttihinta tuolle (sis. huohotinpäivityksen). Nyt sitten läppäkoteloa metsästämään jollei tuolle originaalille mitään osaa tehdä. Jatketaan.

Viimeksi muokannut zepeteus, To Kesä 09, 2016 15:01. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: Check engine syttyi ja öljyvalo vilkkuu
Öljypohjan putsaus ei paha rasti, helppo itsekin tehdä ja kannattaa todellakin ennenkuin kone entinen.
Helsinki/espoo joku ainakin noita korjailee, vaihdossa vanha. Hyvin on toiminut jo toista vuotta.
Helsinki/espoo joku ainakin noita korjailee, vaihdossa vanha. Hyvin on toiminut jo toista vuotta.
Re: Check engine syttyi ja öljyvalo vilkkuu
Ajattelin ottaa läppäkotelon irti ja suorittaa perinpohjaisen puhdistuksen asentoantureiden liukupintoja myöten, sen minkä tuota sitten uskaltaa avata. Piuhoitukset ovat näemmä olleet myös ongelma noissa läppäkoteloissa, eristeet murentuvat jo niitä kosketellessa käsiin. Jollei fixaus onnistu tai ehkä siitä huolimattakin täytynee lähettää kotelo jossain vaiheessa vaihdokkikorjaukseen. Suomesta koetin ensin hakea, mutta Briteistä löytyi sitten ainakin yksi:
http://www.ecutesting.com/catalogue/saa ... &model=632
Mitä tulee öljypohjan putsaukseen niin jo mielenrauhan vuoksi se täytyy tehdä vaikka tällä kertaa taisi pahemmasta selvitä pelkällä säikähdyksellä. Tuo helppo itsetekeminen on kuitenkin suhteellista. Hyviä ohjeita löytyy täältä ja maailmaltakin riittävästi ja kun työkalutkin pysyvät kädessä ei itse työ varmaan paha rasti ole. Vaan kun ei ole paikkaa/aikaa missä tehdä ja näin ollenkaan mitään syytä edes isompia remonttivehkeitä hankkia, sehän on tekemätön paikka vaikka kuinka olisi intoa. Turhauttavaa mutta minkäs teet, sellaista tämä käyttöautoharrastelukin toisinaan on.

Pidennetty iltapäivävärkkäys ja korjaantuihan se läppäkotelo, ainakin toistaiseksi. Irroitusvaiheessa tuli todettua jälleen kerran että kapeakärkiset pihdit eivät ole hyvät letkuklemmareiden hölläämiseen. Kun läppäkotelo oli viimein irti, suureksi hämmästyksekseni totesin että itse läppä ja kurkku olivat lähes putipuhtaat. Tuolla on kyllä vierailtu vastikään, ei kai voi muuten näyttää niin kirkkaalta ja puhtaalta, sekä ylä- että alapuolelta. Itse läpän pinnassa oli muutama skraidu joka viittaisi että teräviäkin työkaluja oli käytetty, muuten bueno.
Puhdistin läppäkotelon joka tapauksessa perusteellisesti sisältä ja ulkoa Valvolinen Carburettor Cleaner:lla. Sitten oli aika kaivertaa auki elektroniikkaboksi. Kotelon lukitusnipukat vaativat nostelua ympäriinsä mutta varovasti nitkuttelemalla koppa irtosi lopulta ehjänä. Kotelon tiiviste tursotti nätisti parin kiinnikeen välistä, takaisin laittaessa olikin sitten pakko katkaista ja lyhentää venynyt tiiviste. Kelan neljä ruuvia olivat yllättävän piukassa, rullan mutteri lähti helposti kun piti pihdeillä läppäakselin toisen pään vivusta. Liitinrungon alta paljastui sitten tämä:

Eli hyvin olivat piuhojen eristeet jo rispaantuneet. Kun nypin niitä irti liittimen pohjan pidikkeistä, olivat lopulta käytännössä kokonaan paljaat keskiosasta. Tuhersin hyvän tovin eristenauhanpätkien kanssa, mutta onnistuin lopulta peittämään jokaisen, 2 nauhanpätkää per piuha. Tuossa piuhat teipattuina:

Lopuksi vedin vielä varmistukseksi eristepätkän läppäkotelon pohjaan liittimen alapuolelle. Asentoantureille suihkin reilusti PRF 6-68:aa samalla kun veivasin läppäakselia ja kaasuvaijerin rullaa edestakaisin. Sitten vermeet takaisin paikoilleen ja läppäkotelo kiinni imusarjaan. Akunkenkä kiinni ja jännittävä startti. Ärähti käyntiin samantien, tyhjäkäynti normaali eikä check engine pala enää. Kamppeet kerättyä kävin polkaisemassa 10 km pikataipaleen ja hienosti pelittää. Katotaas sitten kuinka kauan kestää, mutta ainakin toistaiseksi kannatti näperrellä.