Viidentoista vuoden saabittoman kauden jälkeen olisi Saab taas tulossa taloon. Kierroksessa on 9-3 2008 TiD. Kävin kokeilemassa yhtä yksilö kun en sellaisella ole ajanut ja tuo dieselikin on outo. Huomio kiinnittyi siihen, että autoa piti startata melko pitkään ennen kuin se käynnistyi. Lämpimänä oikeastaan pitempään kuin kylmänä. Starttausaika oli n. 2-3 sek joka pumppusuutin Passatin jäljiltä tuntui aika pitkältä. Kerran auto ei edes käynnistynyt ja sitten seuraavalla starttauksella rymäyksen jälkeen lähti käymään
Kulkujen puolesta oli myös pieni pettymys, vaikka speksit on passattiin verrattuna paremmat niin ajossa auto tuntui laiskemmalta.
Eli miten tuon kuuluu lähteä käyntiin ja kulkea. Oliko tuon auton temput ominaisuus vai vika. Auto oli autoliikkeessä, siisti ja alle 200 ajettu.
Toisen asiana askarruttaa tuo eberi joka näissä on. Sehän taitaa pyöriä kuljettajan halusta riippumatta kylmemmillä keleillä. Miten ne on kestänee kun joka startilla käynistyvät. Jos hajoaa niin mikä?
Ei saa petroolia enää.....
Z19DT käynnistyvyys / vika löytynyt
Z19DT käynnistyvyys / vika löytynyt
Viimeksi muokannut petromies, Ke Elo 24, 2016 20:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ajoituspalikat B207 E/L löytyy.
Ex: Saab 1,9 Tid 8v my2009
Ex: 2xSaab 99 petro + 3xSaab 99
Ex: Saab 1,9 Tid 8v my2009
Ex: 2xSaab 99 petro + 3xSaab 99
Re: Z19DT käynnistyvyys
1-2s pitäisi käynnistyä lämpötilasta riippuen, ja lämpimänä nopeammin kuin kylmänä. Pitkä startti lämpimänä voi viitata vuotavaan suuttimeen/suuttimiin. Pumpparikone käynnistyy kyllä nopeammin kuin common rail jonka tarvitsee nostaa railpaine ensin riittävän suureksi.
120hp on aika rauhallinen mutta kyllä sekin ihan kohtuullisesti vääntää, väännöntuotto on tasaisempi kuin pumpparissa joten voi tuntua laiskemmalta mutta kiihtyvyys pitäisi vastata tehtaan ilmoittamaa jos on kunnossa.
Eberi tuntuu kestävän hyvin vaikka pyöriikin jatkuvasti kun ulkoilma on tarpeeksi kylmä, lyhyet pätkäajot voi tukkia noesta ja paloilmapuhallin tai ohjausyksikkö noista yleensä tuntuu ensin hajoavan. Pätkäajo onkin ainoa syy disabloida se (voi irroittaa sulakkeen, tosin silloin kulutusmittari ei toimi), ei pysy kovilla pakkasilla kovin lämpimänä talvella ilman eberiä. Jos termari rikki niin ei nouse edes 90 asteeseen talvella vaikka eberi pyörisikin.

#2022
YV-laatikko kroonisesti täynnä. Jos haluat kysyä softahommista niin käytä mieluiten mailia tmi.jcarlson(at)gmail.com
YV-laatikko kroonisesti täynnä. Jos haluat kysyä softahommista niin käytä mieluiten mailia tmi.jcarlson(at)gmail.com
Re: Z19DT käynnistyvyys
No tuopa ei tullut mieleenkään pumpun pitää nostaa railpaine. Taitaapi olla siis enemmän ominaisuus. Hieman askarruttaa tuo fiatin diesel, mutta paljonhan näitä on maailmalle laitettu.
Mites on dt vs dth kestävyyden kannalta. Tuossa on ne imusarjan läpät jotka vanhemmuuten väljistyvät, mutta onko muuta eroa kestävyydessä. Dtssä näyttääpi olevan vielä perinteinen säädettävä mekaaninen venttiilisysteemi, mutta niitä tuskin tarvitsee kovin tiheäasti säätää ?
Mites on dt vs dth kestävyyden kannalta. Tuossa on ne imusarjan läpät jotka vanhemmuuten väljistyvät, mutta onko muuta eroa kestävyydessä. Dtssä näyttääpi olevan vielä perinteinen säädettävä mekaaninen venttiilisysteemi, mutta niitä tuskin tarvitsee kovin tiheäasti säätää ?
Ajoituspalikat B207 E/L löytyy.
Ex: Saab 1,9 Tid 8v my2009
Ex: 2xSaab 99 petro + 3xSaab 99
Ex: Saab 1,9 Tid 8v my2009
Ex: 2xSaab 99 petro + 3xSaab 99
Re: Z19DT käynnistyvyys
Kestäviä koneita nämä Fiatin 1.9 dieselit ovat, tuntuu että ainoa heikko kohta on jakohihna/vesipumppu, jotka suositellaan vaihdettavaksi 100 tkm välein, eikä 150 tkm välein kuten huolto-ohjelmassa. Ja tarvikepumpuista kannattaa pysyä erossa.
Imusarjan tukkeutuminen ja läppäongelmat on kohtuuyleisiä, mutta taitavat olla vähän kaikissa nykydieseleissä. Ja imusarjan likaantumisesta pääsee pitkälti eroon disabloimalla ja tukkimalla EGR:n.
Mutta muuten itse moottori on kestävää tekoa. Itselläni hajosi ahdin 310 tkm kohdalla, ja marmoritiskillä uutta hakiessani myyjä kysyi että miten mä sen rikki sain. Ei kuulemma ahtimia mene näihin kovin usein (toisin kuin bensakoneisiin Saabeihin).
Omassani ei ole Eberi kenkkuillut, mutta viime talven pakkasissa tuli testattua sulake irti, miten lämmöt riittää. Missään vaiheessa ajossa ei tullut ohjaamossa kylmä, mutta 20 asteen pakkasilla hitaassa lähiöpyörittelyssä koneen lämmöt jäi jonnekin 75 asteen tienoille.

Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K

Re: Z19DT käynnistyvyys / vika löytynyt
Kysymykseni jälkeen tilanteet kehittyneet. Ostin my2009 1,9 dtn jota olin katsellut. Autosta paljastui ostohetkellä ihan sama vika kuin tuossa koeajamassanikin. Kuumana käynnistyi huonosti ja joskus startti loppui rymähdykseen. No auto oli muuten kopsakassa kunnossa, eberi ja jakopää laitettu sekä lisäksi vaimo ilmoitti, että tuo otetaan koska se on punainen ja siinä on mustat penkit...
Käyntiinlähtöongelmaan löytyi vinkkiä oppelifoorumilta ja sen perusteella tutkin omaakin autoa. Huomasin, että starttikaapeli oli sulanut akun kengän päästä ja kaapeli lämpeni ihan pikku starttauksestakin. Eli startti otti niin kovasti virtaa, että ruiskutuspuoli ei toiminut. Hankin uuden startin ja nuohosin sen paikallee. Lisäksi laitoin uuden virtakaapelin vanhan rinnalle akulta startille.
Johan rupes auto lähtemään käyntiin. Pyörittää ihan eri tavalla. Päättelin, että vanha statti vei jännitteen niin alas, ettei ruiskutus toiminut tai kone pyöri niin hitaasti ettei ruiskutus silloinkaan alkanut. Loppurymähdys tuli siitä kun virtaavaimesta heitettiin irti, jännite nousi ja ruiskutus alkoi. Moottori ei kuitenkaan pyörinyt enää kunnolla ja se iski takaisin.
Pikkuisen pitää näitä nykydiisseleitä ajatella eri tavalla kuin entivanhasia diisseleitä ajoiden käymiseessä ei sähköllä ollu mitään tekemistä. Riitti kun koneen sai pyörimään...
Kulkua tässä on ihan mukavasti mutta polttoaineenkulutus passattiin verrattuna isompi, 6,1 litroilla ja kilometreilla laskettuna maantieajossa.

Pääsyyllinen saattoi olla se akunkengän kaapeliliitos. Se on näissä tyyppivika, joka johtaa mitä ihmeellisimpiin sähköongelmiin. Kun kerrankin en tarjonnut akunkenkää vian selitykseksi, niin löytyihän se juurikin sieltä se vika sitten
Ei muuta kuin mukavia ja turvallisia kilometrejä dieselsaabin ratissa sitten vaan.

Ei muuta kuin mukavia ja turvallisia kilometrejä dieselsaabin ratissa sitten vaan.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Re: Z19DT käynnistyvyys / vika löytynyt
No nyt onkäyty kunnon pitempi reissu 950 km. Vauhtia 80 - 120. Kulutus niinSidillä kuin kilometreillä ja litroilla laskettuna 5,1. Moottoritiellä 120 vauhissa näytti 4,9. Joten ihanhyvä. Vääntöäkin oli mukavasti kunhan kierrokset olivat n 1700 kun lähti ohittamaan.
Ajoituspalikat B207 E/L löytyy.
Ex: Saab 1,9 Tid 8v my2009
Ex: 2xSaab 99 petro + 3xSaab 99
Ex: Saab 1,9 Tid 8v my2009
Ex: 2xSaab 99 petro + 3xSaab 99