saab 9-5 2.3t autom. 2005. On tullut ajeltua viinaksilla toista vuotta ja välillä bensaa miten sattuu.
Kaikki muu asiaan kuuluva on tullut tehtyä mutta polttoaine suodatin on odottanut vuoroaan. Kerran jo aloitin hommaa tallissa värkkäileen kun pitäisi olla pieni homma. Tässä ei ole banjoliittimillä oleva vaan niillä metalli kynsillä oleva pikaliitin.
Ongelmana oli väärä suodatin jonka joku oli aiemmin laittanut paikalleen. Suodattimen putkissä oleva vahvennuskohta johon lukitus kiinnittyy oli paikallaan olevassa suodattimessa n.10mm etäisyydellä suodattimen päädyistä. Letkujen liittimet olivat niin kiinni suodattimen varsinaisessa suodatin opäädyssä ettei ollut mitään rakoa mihin minkäänlaista irroitustyökalua olisi saanut mahtumaan.
Rautasahalla suodattimen juuresta putket poikki ja sitten sisälle jääneet putken pätkät pois pikku ruuvimeisselin avulla. Liittimet kärsi jonkin verran ja joutui oikomaan niitä kiinnitys kynsiä.. Nyt kaikki hyvin ja ensikerralla suodatin lähtee pois niin kuin pitääkin eli pikku juttu.
Tämä kirjoittelu oli siksi että jossainhan joku oli myynyt edelliselle omistajalle väärän suodattimen tai sitten joku pikku paja oli tyrinnyt vaihdossa.
No matka jatkuu..jatkuu ja jatkuu