
Aina imusarjan alipaineen vaihtuessa ylipaineeksi tai päinvastoin, kuuluu auton etupäästä voimakas mölinä, niinkuin joku puhaltaisi trumpettiin tms. Aiemmin tämä mölähdys oli lyhytkestoinen eikä kuulunut aina, mutta nyt kun korjasin katkenneen magneettiventtiilin johdon ja paineita alkaa olla hiukka enemmän niin mölinä on alkanut kuulua jatkuvasti ja aina. Paineiden noustessa pidemmälle keltaiselle ja punaisenkin puolelle mölinä lakkaa samoin kuin alipaineella ajellessa, joten se tuntuu liittyvän yli/alipaineen välillä vaihtelemiseen. Pitämällä mittaria (orggis tai equus) "nollakohdan" tuntumassa saa mölyn jatkumaan pitempäänkin jos niin haluaisi.
Sen lisäksi takaisin "täyspaineeksi" siirtymisen jälkeen ahdot karkasivat pari kertaa ihan ylipainekatkaisijalle saakka. Epäilyksenalaisena on tosin myös korkeahkot peruspaineet (0.5bar). APC on modattu ns. Type M arvoihin, ja paineiden lasku kierrosten mukaan on ohitettu. Eli pitäisi antaa se 1bar ahtoja aika tasaisesti.
Viittaisivatkohan nämä oireet vialliseen bypassiin? Ko. venttiili vaihettiin jokin aika sitten isomman korjausurakan yhteydessä, kun vanha ei pitänyt alipaineletkusta imemällä alipainetta lainkaan. Muistaakseni satunnainen möykkäys alkoi pian rempan jälkeen ja on pahentunut nyt jatkuvaksi. Olisikohan tuo "uusi" bypassi nyt sitten vain eri tavalla susi?