Ihmettelyketju
Re: Ihmettelyketju
Noi isot prosentit esim. hilloissa johtunee siitä että itse marjoissa on jo sokeria melko paljon, ja hillotessa lisätään sitten sokeria vielä. Valmustuksessa tuskin sekoitukseen menee sokeria enemmän kuin muita aineita yhteensä.
Kaakaossa sen puoleen lopullinen tuote (kaakaojuoma) sisältää lopulta aika vähän kaakaojauhetta, joka on sitten suurimmaksi osaksi sokeria.
Mutta toki huomiosi on totta, me syödään aika paljon sokeria kohtuuarkisissa ruuissa. 2 dl jogurttipurkissa on tavallisesti sokeria n. 10 sokeripalan verran, mikä vastaa yksistään jo WHOn nykyisiä sokerinsaantisuosituksia.
Ja käyttämätön sokeri muuttuu kehossa läskiksi.

Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K

Että Ruotsista haetaan niin paljon autoja Viroon.
NG 9³ 2,0t Cab -05 M5 Silver met. Aero-Griffin Look. Nevs 9³ Aero -14 (-15) A6 Jet Black met.
Saabisti vuodesta -75. #6700. MB E- All-Terrain 4-Matic -19 Cavansite Blue met.
Saabisti vuodesta -75. #6700. MB E- All-Terrain 4-Matic -19 Cavansite Blue met.
Re: Ihmettelyketju
Mikä toisaalla onnistuu, niin toisaalla ei. Olisi luullut käyvän, kun kerran tuotemerkki autona on lopetettu.
https://yle.fi/uutiset/3-9902268
https://yle.fi/uutiset/3-9902268
Espoon Saab-tie pysyy Suomen ainoana – Kokkola tyrmäsi Saabintien
Todellinen saabisti haluaa asua automerkkinsä nimikkotiellä. Suomen Mr. Saabille se oli mahdollista Espoon Röylässä. Kokkolassa se jää haaveeksi, vaikka asukkailla on pihat ja ladot Saabeja täynnä.
Autot27.10.2017 klo 18:08
#1047 / 900 i8 5d -86 + Opel Astra 1.4T aut. -18
Re: Ihmettelyketju
Jospa Goggolassa ollaan "phärinnetietoisempia"?!
NG 900 2.0t Cabriolet -95, exät: 9-5 Turbo pilot 2.0t -07, ja 9-5 Aero Wagon -04 sekä 9-3 Sport Business 2.0t -00
Re: Ihmettelyketju
Tuli eilen kaverien kanssa juteltua tietosuoja-asioista. Kuten siitä miten Google ja Facebook ym. seuraavat sijaintiamme, nettiselailuamme, kuuntelee kännykällä salaa puhettamme, lukee gmailin sähköpostit ja FBn julkaisut ja viestit jnpp. Ja näihin lisättynä kaikki bonus- ja plussakorttiostot piirtävät meistä tarkan profiilin, minkä seurauksena meihin kohdistetaan pelottavan tarkkaa mainontaa.
Sitten aamulla tuli luettua tämä juttu aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-9901680
Olen toki huomannut, että jos käyn katsomassa autonosia tai renkaita keskieurooppalaisissa verkkokaupoissa, kaikkien sivustojen bannerimainokset vlikkuvat noita nettikauppoja ja tuotteita parisen viikkoa. Muutama vuosi sitten haettiin kylpyammetta netistä ja se myös tilattiin. Vielä muutama viikko kylpyammeen saapumisen jälkeenkin koittivat tuputtaa kylpyammetta vähän joka sivustolla. Mutta mites tämä vähän laajempi profilointi? Se, että olen korkeakoulutettu, vakituisessa työsuhteessa oleva, loppuunajetulla Saabilla autoileva, Turussa omakotitalossa asuva, 2,5-vuotiaan lapsen isä, joka ei ole syönyt tänä vuonna laisinkaan punaista lihaa, en polta, juon alkoholia kohtuudella, mökkeilen jne jne jnpp.
Päätin siis vähän testailla, miten hyvin maailma minut tuntee. En ole koskaan käyttänyt adblockereita tai muuten ollut surffailuissani erityisen salaileva. Googletan kun haen tietoa, hyväksyn kaikkien sivustojen evästekäytännöt, en koskaan tyhjentele evästeitä selaimesta, olen kaikilla käyttämilläni laitteilla aina kirjautuneena vähintään Google-tiliini, yleensä myös FB-kirjautuminen on päällä, vaikken kyseisessä palvelussa juurikaan vieraile. Puhelin on Android ja FB-sovellus asennettuna. Ketu- ja Setukorttia näytän aina kassalla jos ketjujen liikkeissä asioin. Verkkokaupoista tulee osteltua jonkin verran, vielä useammin tulee niissä käytyä hakemassa tuote- ja hintatietoja kiinnostavista tuotteista, vaikken mitään olisi ostamassakaan. Google Mapsista pystyn tarkastamaan missä minä (lue: puhelimeni) on ollut vaikkapa 10.3.2017 kello 13, eli dataa menee piilaaksoon tarkkaa sijaintia myöten (tarkistin, ja olin tuolloin yllätys yllätys konttorilla duunissa).
Luulisi että tällä käyttäytymisellä netti tuntisi minut paremmin kuin oma rouva, ja mainokset tietäisivät tarkalleen mitä juuri minulle kannattaa juuri tänään tuputtaa.
Ensimmäinen testikohde: Iltalehden puhelinsovellus. Tarjoaa ekana Suomilimiitin pikavippiä. En ole koskaan pikavipannut, eikä ole tarvetta. Toinen mainos tarjoaa Rantapallon äkkilähtöjä eurooppalaisiin kaupunki- ja rantakohteisiin. Ei ole ajankohtaista, olen kyllä saikulla ja siten periaatteessa olisi mahdollisuus lähteä, mutta terveys ei salli istua missään liikennevälineessä puolta tuntia pidempään. Jatkoin Ilta-Sanomien sivuille, jossa osui ensimmäisenä Ford Fiestan mainos. Nojoo, autoja tulee selailuta autotalli.comista ja nettiauto.comista päivittäin, mutta uutta autoa en ole ostanut koskaan, eikä autonvaihto ole tällä hetkellä ajankohtaista. Jos olisi, niin Fiesta olisi meille ihan väärää kokoluokkaa. Seuraava mainos on Citymarketin "kotivalo-sesonkivalo" -mainos. Siis jouluvaloja ja sen sellaista sisustuskrääsää. Ei kuulu minun vastuulleni tässä taloudessa. Sitä paitsi käyn Citymarketissa ani harvoin, en viihdy isoissa kaupoissa, eikä minua mainoksella saa siellä viihtymään.
Sitten Facebookiin. Sieltä tuli ekana vastaan Privanetin mainos Fly Nanon osakeannille. Joo, olen duunissa tekemisissä sijoittamisen kanssa, luultavasti tämä mainos tuli kuitenkin eteeni ihan sen vuoksi että tunnen Privanetin työntekijöitä ja taidan olla klikannut tykkääväni kyseisestä firmasta. Sitten tuli DNA Kaupan mainos, jossa myytiin puhelinta, lisävirtalähdettä ja kuulokkeita. Kiitos, puhelin on firman ja vasta noin 1,5 vuotta vanha ja joskus viime talvena ostamani kuulokkeet on ihan hyvät, lisävirtalähteelle ei tarvetta. Sitten Offerillan mainos renkaanvaihdosta ja -säilytyksestä Kaarinassa. Joo, sijainti sopii, mutta ajankohta hieman myöhässä kun renkaat vaihtui jo neljä päivää sitten. Enkä ole koskaan vaihdattanut tai säilöttänyt renkaita ulkopuolisilla eikä ole tarvetta muuttaa käyttäytymistä tässäkään.
MTV:n sivuille. Ensin taas se Fiestan mainos. Sitten MTV:n oma mainos "sukella suhteisiin osoitteessa salatutelämät.fi". Kiitos, joskus tuli tuotakin roskaa katsottua, mutta kyseinen sarja jäi osaltani historiaan jo vuosia sitten. Sitten osuu oikeastaan ensimmäinen vähänkään onnistunut kohdennettu mainos. Mainokseksi merkatuista "journalistisista jutuista" löytyy MOI-operaattorin mainos, jossa otsikoissa mainitaan huoli lasten ruutuajasta. Meidän 2,5-vuotias on aika osaava tuon tabletin kanssa, ja välillä tulee huono omatunto siitä että katseleeko se sitä liikaa. MOIn mainoksen vieressä vaihtelee mainokset rullaavana, siinä vilahtaa ainakin jonkun turvalaitefirman otsikko "Näin koululaisen arki sujuu turvallisesti kotona" (katsotaan joskus 5+ vuoden päästä) ja jotain ikäntymisen merkeistä naamassa (kaikkihan me vanhetaan, mutta ihan kuvastakin päätellen tämä mainos oli naisille).
Kun ei näillä tiedoin tuntunut löytyvän mitään niin suuntaan S-ryhmän sivuille. Siellä varmaan heti etusivulla isketään naamalle pyyhkijänsulka-, pesuneste-, autopesu-, työkalu-, elektroniikka. ym. tarjouksia? Ha! "Silmäaseman tuplapäivät: osta 2, maksa 1". Minulla ei ole silmälaseja ja juuri viikko sitten luin lekurin vastaanotolla joutessani kirjaintaulun alimman rivin merkit oikein (tosin vain 3m etäisyydeltä, kun ohje on 4 m).
Vielä Lähitapiolan autovakuutusmainos. Joo, sopii kuvaan, mutta auto nyt löytyy vähän jokaiselta ja pakkohan se on vähintään liikennevakuuttaa. Kirjauduin sitten vielä S-kanavalle sisään. Nyt ainakin sivuston pitäisi tunnistaa mitä makkaraa (HUOM ilman puinaista lihaa ) sitä tulee aina ostettua ja esim. tietää että olen ostanut Prismasta pariinkin otteeseen pyyhkijänsulat, ja edellisestä kerrasta on jo aikaa. Kirjautumisesta huolimatta aivan samat mainokset vilkkuvat ruudussa.
Viimeisenä yrityksenä klikkaan tietokoneen osoitteeseen ruutu.fi. Katsotaan mitä Nelonen tunkee kohdennetusti ruudulle ennen kuin ohjelma alkaa. Jotta en sotke algoritmejä, jätän Paratiisihotellin klikkaamatta, koska se nyt vain ei kuulu omaan ohjelmalistaani. Itse asiassa pääosa tarjolla olevista ohjelmista on täyttä roskaa, mutta klikataan nyt Konttoria. Jenkkiversio on tullut katsottua aikanaan läpi, suomen versiota en ole katsonut minuuttiakaan. Klikkasin kahta eri jaksoa ja näin yhteensä kuusi eri mainosta: alkoholiton olut , Valio OIvariini (on hyvää, ei tarvi muistuttaa), 2 x Oikotie.fi (jonka palvelut eivät ole itselleni tällä hetkellä ajankohtaisia), Kebabhampurilainen (punaista lihaa!) ja Elektroluxin varsi-imurin mainos (meillä on suht tuore varsi-imuri).
Mutta se kuudes mainos! Sen voisin epäillä olevan ovelasti kohdennettu: molemmissa jaksoissa näytettiin kiinteistöhuoltofirman mainos. Asun omakotitalossa, mutta istun yhden kiinteistösakeyhtiön hallituksessa, ja tämähän on julkista tietoa! Hieman kuitenkin foliohattuani himmentää se, että mainos oli selvästi Konttorin "yhteystyökumppanimainos", eli ilmeisesti se näytetään tyyliin kaikille jotka noita jaksona netistä katsoo.
Miksi kirjoitan tätä ihmettelyketjuun? No ihmettelempähän vain suuresti että mistä tämä iso haloo meidän tietojen urkkimisesta ja kauppaamisesta sekä liian henkilökohtaisesti kohdennetusta mainonnasta oikein johtuu, kun ei edes yrittämällä saa kunnolla kohdennettua mainosta omalle ruudulle näkyviin?

Voiko kesärenkaiden valmistusajankohtaluvun (DOT) viikkonumero olla 53?
Michelin Energyissä on stanssattuina 5312
Em. renkaat ostettu syksyllä 2013 Suomesta uutena.

Saab 9-5 Aero Sedan manuaali vm. 2006, 240 tkm, "Kulkee kun elukka!".
Saab 9000 CD 2.0i vm. 1990, 323 tkm !!! (poistunut keskuudestamme).
Lelut: XC60, Toyota Corolla, Honda CBF, Honda SH300i

-
- "Hölösuu"
- Viestit: 2728
- Liittynyt: Pe Syys 12, 2003 14:56
- Paikkakunta: Espoo
Re: Ihmettelyketju
https://www.continental-tires.com/car/t ... ge/lex-1-2Raser kirjoitti:Voiko kesärenkaiden valmistusajankohtaluvun (DOT) viikkonumero olla 53?
Michelin Energyissä on stanssattuina 5312
Em. renkaat ostettu syksyllä 2013 Suomesta uutena.
The first two of these four numbers identify the week of manufacture (which range from "01" to "53").
Eli voi olla, vaikka sinäänsä viikkoa 53 ei ollut vuonna 2012, liekkö tehty maanantaina 31.12.2012
Tomppa & Saabit myyty :( & Volvo V70 2.5T
- nalleolut
- "TosiSaabisti"
- Viestit: 24239
- Liittynyt: Ke Syys 10, 2003 19:21
- Paikkakunta: Satakunnan Lappi
Re: Ihmettelyketju
miten avk:lla sama 9satku uudestaan myynnissä? oliko parhaan tarjouksen edellisellä kerralla tehny hupisaabisti vai mikä tälläisessä on kuvio?
eli voiko kohdetta "huutaa" ja jättää lunastamatta??
tästäkö uusi harrastus

#1171 klubin jäsen
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
Re: Ihmettelyketju
Luin joskus säännöt, niin joku sanktio siitä tulee jos ei ostakaan.
og900/9-3/9-5 vm.-88-05
Tech 2 china
Tech 2 china
Re: Ihmettelyketju
JP_Vette kirjoitti:Avopuoliso on mesonnu jo kyllästymiseen asti kaikesta hyvästä "pelkkää sokeria". Joo joo, mäkätimäkäti. Tänää katoin kaupassa, että "kaakaossa" on 80 % sokeria ja "lakkahillossa" yli 50 % Eikö toi oo jo asiakkaiden kusetusta. Tuotteet pitäisi nimetä "kaakaolla maustettu sokeri" ja "sokeriin lisätty lakka" Ei oo ihme, jos suomalaiset on läskejä ja hampaat hampaattomillaki mummoilla paremmas kunnos kuin kakaroilla.
Itsekkin aloin harrastuksen puolesta katsomaan myös ruoka hommia tarkemmin ja sokeria tosiaan piisaa vähän joka puolella...
Jogurtti, hillot, ketsuppi, monet itämaiset mausteseokset ja kastikkeet ja jopa "terveystuotteissa", kuten esim: proteiinipatukoissa.
Vähensinkin ihan tarkoituksella "piilosokerin" saantia, mutta testihän ei ole enää mitenkään pätevä, kun on tullut välillä oluttakin juotua ja siinä sitä sokeria vasta piisaa.
Re: Ihmettelyketju
Eikai se väkisin välttely oo pahasta, jos kuitenki tiedostaa mitä popsii. Kaakaohan oli mulle "järkytys" ja minäki isona miehenä sitä join aikasemmin aika paljo
900 Cabriolet 2.0T '95
Exät: 9000 CS 2.3i '92, 900 i8 Special '86, 9000 CS 2.0t '96, 9-3 SS 2.2TiD '03, 9-5 Wagon 2.0tA '02, 9-3 2.0t '01, 9-3 SC BioPower '08, 9-3 SC 2.0T XWD eLSD '09

- "Tuplakaasari"
- Viestit: 55
- Liittynyt: Ma Touko 29, 2017 20:07
Re: Ihmettelyketju
Vieläkö ihmisiä pelotellaan että ne pyöränpultit pitää kiristää hampaat irvessä vähintään metrin jatkovarrella? Oli kyllä tonnarin etupyörien pultit niin tiukkaan kiinni että joutui ihan töitä tekemään, takapyörät irtosivat ihan suosiolla. Kyllä ne pultit pysyy kiinni pienemmälläkin voimalla.
Saabismi ei ole sairaus mutta merkkiuskollisuus on.
Re: Ihmettelyketju
Miten helevetissä nuo ärrä2 kitkat voi pitää noin hyvin
Re: Ihmettelyketju
^Potkukelkathan on tunnettuja hyvästä liu'usta ja metallistahan ne on tehty. Kitkois ei oo metallia, joten 1+1
900 Cabriolet 2.0T '95
Exät: 9000 CS 2.3i '92, 900 i8 Special '86, 9000 CS 2.0t '96, 9-3 SS 2.2TiD '03, 9-5 Wagon 2.0tA '02, 9-3 2.0t '01, 9-3 SC BioPower '08, 9-3 SC 2.0T XWD eLSD '09
Exät: 9000 CS 2.3i '92, 900 i8 Special '86, 9000 CS 2.0t '96, 9-3 SS 2.2TiD '03, 9-5 Wagon 2.0tA '02, 9-3 2.0t '01, 9-3 SC BioPower '08, 9-3 SC 2.0T XWD eLSD '09
Re: Ihmettelyketju
Riippuu vanteista ja siitä onko pyöränpultit joskus kiristetty liian kireälle miten isolla voimalla ne pitää laittaa kiinni että pysyy. Pistin omasta ng-9-5 momenttiavaimella pultit kiinni ja ajoin noin 200km Espoosta Lahteen. vähän tuntui jotain epämääräistä vipotusta motarilla ja perille päästyä tarkastin pulttien kireydet. Oli toisesta eturenkaasta pyörinyt auki pari kierrosta 3 mutteria viidestä. Itse en aina momenttiavaimella ole kiristellyt mutta en myöskään hampaat irvessä niitä kiinni laita millään metrin jatkovarrella. Kerran meinasi myös rengas lähteä omille teille kun oli tuliterät aluvanteet laitettu alle. Eli se jälkikiristys tai tsekkaus kyllä kannattaa tehdä pienen ajon jälkeen aina.Rottamobiili kirjoitti:Vieläkö ihmisiä pelotellaan että ne pyöränpultit pitää kiristää hampaat irvessä vähintään metrin jatkovarrella? Oli kyllä tonnarin etupyörien pultit niin tiukkaan kiinni että joutui ihan töitä tekemään, takapyörät irtosivat ihan suosiolla. Kyllä ne pultit pysyy kiinni pienemmälläkin voimalla.
Tommi Turku #2632 o4oo-323138 Espoo
9-3 TTiD Aero Cab MY08, MG5 LR Luxury MY23, Enyaq Sportsline MY22
Ex:NG9-3 1.9Tid Cab MY06, NG9-5 2.0Tid MY10, NG900 2.0T Cab MY96, OG9-3 2.2Tid MY00, OG9-3 2.0T Aero MY02, OG9-5 3.0Tid MY04, parit OG900 ja 96