Itse koetan pysyä lujana tuon auton suhteen kun päällä jo entuudestaan kolmen auton vakuutukset

Ja olisi parempi jos tuo päätyisi jollekin jolla olisi todellinen tarve halvalle ja hyvälle käyttöautolle. Ja onneksi jäi yksi tili tulematta tänään = no money, no another Saab
Autoa kauppaa oikein mukavan ja reilun oloinen kauppias, saabi oli tullut hänelle Porvoosta kolmen auton nipussa, ja hän ei ollut tehnyt sille mitään muuta kuin ajanut vähäsen.
Eihän tuo nyt aivan vimpan päälle priima ollut, mutta erittäin ryhdikäs kuitenkin, se mainitsemani kolhu oli joko lokasuojassa tai oven yläosassa, auto oli lumipenkkaa vasten enkä oikein kunnolla sitä puolta tutkinut

Jos tuon olisin ostanut, vaihtaisin siihen kuskinpenkin, noita ruskeita varmaan löytyy käytettyinäkin aika hyvin. Ovet olivat todellakin ehjät, ei siis niitä tavanomaisia reikiä/paiseita alareunoissa, tosin katsoin ne vain pikaisesti läpi.
Öljyvuodosta en olisi järkyttynyt, sitä ei tullut auton käydessä, ja se oli tosiaan levinnyt ikäänkuin sylinterikopan päältä alemmas, eli varmaankin juuri se huohotin irti tms. Pahimmillaan kampiakselin stefa jolloin heittää vauhtipyörän mukana soosit ylös asti, mutta tuskin sentään. Yhdessä og:ssa meni kytkinakselin stefa jolloin lootaöljy sotki koko konehuoneen, mutta nuo stefavaivatkin on helppo korjata, eikä itse tehden maksa juuri mitään.
Kone kävi kyllä uskomattoman nätisti, en ole kuullut pitkään aikaan noin nättiä h-koneen soundia
Niin ja öljyt oli vaihdettu 5tkm sitten, ei välitöntä huollontarvetta.
Kipin kapin kaupoille, Jari ja muut
