
Siinä se murheenkryyni on minne jäi, korjaamon lattialle. Ei se nyt niin pahannäköinen ollut, yhdessä kulmassa oli saumakohdassa muutaman sentin huono kohta, josta falskasi. No, se riittää. Ei "uusivanha" paljoa kummempi ole, sen verran kuitenkin, ettei vuoda. Tankkasin 40 litraa ja tsekattiin nosturilla vuotojen varalta, ei haise, eikä vuoda. Kiinnityspannat, mutterit yms. olivat saaneet ehjinä irti ja takaisinkin, tarvikkeita kului tankin lisäksi yksi pullo vaseliinia ja kaksi klemmaria. Uuden tankin auton pohjaa vasten oleva puoli on kyllästetty tahmaisella vaseliinilla huolellisesti, me hoidetaan alapuolen suojaus naapurin kanssa, jahka kevätkelit sen sallivat. Vanhan tankin bensapumppu on taltioitu varaosaksi, suurinpiirtein samanverran ajetusta Camrysta tuo vaihdetun tankin pumppukin on, mutta onpahan nyt toimiva pumppu varalla jos sattuisi pettämään.
Operaation kokonaiskustannus, työ + osat, 389.69 euroa. Amerikantankkiin verrattuna säästin työkustannuksen verran, tietenkin, jos tämä käytetty porsii, tulee Amerikantankin verran takkiin. No, tämä oli ratkaisu, turha sitä on enempää märehtiä, nyt vaan kovaa ajoa kunnes toisin määrätään.
Kattelin korjaamolla Camrya vähän tarkemmin lämpimässä, joutuu hivenen takalokasuojien sisäkaaria rapsuttamaan, saattaa toki mennä ihan kliinerilläkin, mutta pientä pintakellastumista on havaittavissa suolakerroksen alla. Eihän tässä enää kauaa mene, kun pääsee pahimmat pesemään pois. Onpahan pientä puuhastelua tiedossa niin Camryn kuin Hiacen osalta. Ei tuu aika pitkäksi ja pysyy vaihtohalut kurissa, kun on tekemistä.
Hiacelle pitää tilata aika jakohihnan ja öljynvaihtoon huhtikuun puoleenväliin, varmistin samalla asentajalta pari juttua, eli ohjaustehostimeen kelpaa Mobilin ATF 220, mitä mulla tuolla hyllyssä onkin, vaihtelen sen heti kun sattuu sopiva keli ja päivä, raitisilmasuodatinta olen tuossa miettinyt, kun sellaista osaa tuohon jopa myydään, mutta ei siinä sellaista kuitenkaan ole, tulipa varmistettua niin ei rupea turhaan autoa purkamaan sitä etsiessä

Focukselle pitää saada huoltoaika ennen 22.4, jolloin auto joutuu/pääsee Euroopanturneelle. Eka yritys äsken ei Oma Laakkosen kautta onnistunut, jos haluaisi auton vielä samana päivänä takaisin. Kun asuu täällä korvessa ja huolto on tuolla Kuninkaanportissa, joutuu aina vähän laskeskelemaan, muuten menee vieminen ja hakeminen kikkailuksi. Kai mä vielä joku päivä sorrun johonkin huoltosopimukseen, jossa joku hakee auton ja tuo takaisin, ilman että tarttee itte vaivautua millään tavalla.