Kyseessä on allekirjoituksen femma. Ohjauksessa on ilmennyt pientä sivuääntä tänä kesänä, kun rattia kääntää hitaassa nopeudessa tai auton ollessa paikoillaan. Ääni on ollut tähän saakka lähinnä suhinaa. Suhina kuuluu useimmiten lämpimällä / helteisellä kelillä ja moottorin ollessa lämmin. Tällä viikolla on lisäksi kuulunut ulvaisuja vasemmalle käännettäessä. Ääni kuuluu mielestäni jakopään (eli pumpun) puolelta. Tehostinöljyä on oikea määrä ja se on oikean laatuista. Vaihdettu muutama vuosi sitten ja näyttää edelleen kirkkaalta. Paisuntasäiliöön ei tule kuplia rattia käännellessä. Oma epäilykseni kohdistuu pumppuun, vaikka kavitointiin tms. viittaavia kupia ei säiliöön tulekkaan. Onko näillä oireilla muita hyviä ehdotuksia / vika-analyysejä (ohjausvaihde / joku muu tms.)?
Ja jos pumppu pitää hankkia niin mistä kannattaa ostaa ja minkä merkkistä. Orion orkkissaldo näyttää nollaa. Oriolla on tarjolla Boschin tuote (2 304,50 kr). Eihän tuo nyt euroissa mahdottomia ole, mutta mielellään kuulisin jos jollain on vaihtoehtoisista pumpuista jotain kokemusta tai että olenko edes hankkimassa oikeaa lääkettä oireisiin
