^^^En ole koskaan perustanut tiliä Facebookiin, enkä Instagramiin jne. Twitterissä olen lähinnä urheilujuttujen takia näin intohimoisena Aston Villa-fanina, en juuri kirjoittele. Pysyttelen jo ammattinikin puolesta sieltä poissa mahdollisimman visusti. Tämmöinen vanhanaikainen foorumi on sopivan hidastempoinen, tykkään myös tekstin tuottamisesta sekä siitä, että se on lukukelpoista, ynnä kirjoitettu suht koht kielioppien mukaisesti. Siihen joutuu kiinnittämään huomiota myös töissä, joten tulee ikään kuin selkärangasta. Klikkauksien perässä en ole, päiväkirjaa en koskaan nuorempana osannut pitää, vaikka välillä yritinkin, tämä taitaa olla mulle sopiva tapa. Onhan tässä ketjussa jo dataa aika lailla, välillä selailen itsekin ja naureskelen aikaisemmin kirjatuille ehdottomuuksille ja sille älyttömälle vuoristoradalle ja tempoilulle, mitä tämä mun touhuni on jo vuosia ollut

Toisaalta täältä löytyy muistin virkistämiseksi kaikenlaisia yhteenvetoja, joita välillä nappailen kun mietin, että mitäs se ja se aikoinaan maksoikaan.
Nuo nykyaikaiset alustat ovat sellaisia kertakäyttöisiä juttuja minusta, tulevat ja menevät. Minä haluan, että asioilla on jatkuvuutta. Niin, noista Cruzen ovenkahvoista ei mitään hajua, toivon mukaan ei tarvitse tullakaan, toimivat ja näyttävät hyviltä ! Siitäkin olen samaa mieltä, että nämä ovat kyllä halpoja. Ajan kanssa selvinnee, onko siihen muutakin syytä kuin merkin aliarvostus ja tässä tapauksessa bonuksena käyttövoima.
^^Otin kommenttisi kohteliaisuutena, ei tarvitse anteeksi pyydellä, todellakaan. Ne eivät kirvoittaneet aikaisempaa kommenttiani. Eri mieltä ja kritiikkiä touhuistani saa vapaasti esittää, kun ei henkilökohtaisuuksiin mennä. Ja tämäkin heitto ihan vaan yleisesti.
En minä täällä pyörisi, ellei täällä olisi mukavaa ja järkevää porukkaa. Erittäin hyviä keskusteluja saadaan välillä aikaan aiheesta kuin aiheesta. Se on hienoa se !
Mutta kiitoksia tosiaan kommenteista, mukava, että jotkut viihtyvät tarinoitteni parissa. Enköhän jatkossakin kirjoittele, kun siltä tuntuu. Tämä päivä meni vähän ohi, kun vettä/rakeita tuli kuin aisaa viiden minuutin välein. Jäi Cruzen tutkiskelu vähemmälle. Nyt näyttää kelit paranevan, mutta tietenkin työputki alkaa perjantaina. No, tuleepahan koeponnistettua Cruzea tien päällä päivittäin, kootaan ajatuksia, kun saan vähän kilometrejä alle. Huomenna suunnittelin hakevani pari suodatinta ja väripullon Cruzea varten. Kamuxin kilventaustat ajattelin poistaa, nostaa arvoa heti 500 euroa vähintään... Pitäiskö ne Klubin kilvenaluset nyt sitten laittaa tähän ihmisten hämmennykseksi, kun en lähemmäs Saabia taaskaan päässyt. Pienikin Saab-mainos on kuitenkin hyvästä, vaikka sitten vääränmerkkisessä.
Muuten en ajatellut tuon kanssa kiirehtiä, ennen ensi talvea käydään läpi helmat ja alusta. Ei tässä nyt mitään isoa projektia voi tehdäkään, kun sillä pitää ajaakin. Toki saan lainaksi pojan Hondaa kun aikatauluista sovitaan, mutta rauhassa vaan

Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid-25, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid-24, Toyota Hiace 2.5 D-4D 100 autom -05, Lincoln Town Car Ultimate 4.6 V8 -04, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634