TuuSaR kirjoitti:No hinnan laskuun vaikuttaa myös kysyntä, eli markkinaosuus. Toisaalta osa Saabeistä(eli insinöörit) haluavat aina uusinta uutta tekniikkaa ja nykymaailmassa asiat vanhenevat nopesti, varsinkin teknisen alan ihmisen mielestä.
Ja kysehän ei ole vain aliarvostuksesta vaan suoranaisesta inho vihaamisesta.
Nuoren ikäni vuoksi en pysty oikein sanomaan mitä tapahtui ja milloin mutta ehkäpä joskus 80-luvulla Saab ei ollut enää nuorten keskuudessa trendikäs auto(ulkonäkö?) ja tietenkin ihmiset kasvavat isoiksi ja pian hyvin iso osa väestöstä ei pitänyt Saabeista ollenkaan.
Luotettavuudessa on täytynyt olla heikkouksia aika ajoin 80 ja 90 luvuilla, koska maine on todella huono. Isot kilometrimäärät ja turbot ovat ehkä olleet osavaikuttajana. (Tosin kyllä faijanki -73 99:stä pamahti moottori ilmeisesti valuvian takia.)
Eikä GM omistajuus tietenkään mainetta parantanut.
Järkeviä näkökohtia, kyseessä tuntuu olevan todellakin epätiedosta ja ennekkoasenteista kumpuava epävarmuus joka kanavoituu suoranaisena hylkimisenä, kaikki Saabit tunnutaan niputettavan kategorisesti samaan nippuun, raskaita, kömpelöitä, epätaloudellisia, äärimmäisen vikaherkkiä ja imagollisesti arveluttavia, ja sijoituksena huonoja. Eipä ihme että hinnat tulevat alas luvattoman nopeasti, jotenkin suomalainen on aika arka kokeilemaan mitään uutta ja on valmis ajattelemaan negatiivisesti kaikesta kuulemastaan, tästä on minulla konkreettisia esimerkkejä henkilöiltä jotka ovat kyselleet sähköpostitse nettiautossa kauppaamastani 9-5:stä, on kyselty onko autoon vaihdettu jakohihna (

), onko tämän yksilön kone rikki (lukeneet jostain noista b205:n ja b235:n "ongelmista" ja olettavat että kaikki moottorit ovat jollain tavalla viallisia), pääseekö matka-ajossa alle kympillä (heh, tuolla 2.0t:llä pääsee pienemmällä kulutuksella kuin useimmilla "nipponeilla", onko turbo rikki (taas ennakkoasenne "vierasta" konstruktiota kuten ahdinta kohtaan), jne. Eräs hävytön kehtasi tarjota 9-5:stä 12.000 euroa, vastasin hänelle että hänelle autoni maksaa tonnin pyyntihintaa enemmän ja että minun puolestani hän voisi tuolla 12K eurolla ostaa jonkin nipponin, ei kunnollista Saabia!
Negatiiviset tiedot tuntuvat leviävän kulovalkean tavoin mutta kukaan ei tunnu tietävän mitään Saabin vahvuuksista, joita tässä ei tarvitse luetella sillä tiedätte ne itsekin.
Pienen valmistuskapasiteetin (kuten Saab) automerkeillä on vahvuutena juuri hidas uusiutuminen, og900 ja ng900/og9-3 vaikkapa esimerkkeinä, kumpikin malli oli automaailmassa harvinaisen pitkäikäinen, peruskonstruktio säilyi samanlaisena alusta loppuun, kehittyen vuosi vuodelta paremmaksi. Ajatelkaamme skenaariota jossa Saab olisi koettanut vähäisillä resusrsseilla pysyä kehityksessä mukana, siis julkaista täysin uuden version muutaman vuoden välein, tulos olisi ollut täysi katastrofi, laatu olisi ollut mitä sattuu ja lopputuloksena olisi nyt joitain kantikkaita 80-luvun hirvityksiä jotka näyttäisivät nykyään omituisilta ja joiden mukana olisi mennyt viimeinenkin laatuauton maine.
Sanoisin että Saab ei ole tähän mennessä valmistanut yhtäkään huonoa automallia, kaikki ovat suunnittelultaan ja laadultaan vastanneet samaa filosofiaa jota noudatettiin jo 92-mallissa ja joista Saabin tulisi olla tunnettu. Esimerkiksi ng900/og9-3 on aivan väärin perustein hyljeksitty malli, jopa tälläkin palstalla, kuten Jarihakin totesi: mallin tunnistaa heti Saabiksi, ja asia pitää paikkansa, omien kokemusteni mukaan auto on erittäin hyvä ajaa (oma yksilömme ei kyllä vetele urissa tms), hiljainen, turvallinen, taloudellinen, ergonominen, suorituskykyinen ja erittäin luotettava ja omasta mielestäni tyylikäs (en väittele aiheesta, minua sen linjat miellyttävät), monestako lähes 10vuotta vanhasta tuon koko- ja hintaluokan autosta voi sanoa samaa? Korikin on monikäyttöinen taittuvan penkkinsä ansiosta.
Samoin en ymmärrä miksi 9-3SS:ää pidetään epäsaabmaisena, minä tunnistin auton heti aidoksi Saabiksi sen ensi kerran nähtyäni, malli on todella linjakas ja sulava, itse asiassa usein nopeasti katsoessani olen luullut näkeväni 9-5:n joka on kokenut viimeisimmän faceliftin. 9-5 edutaa minulle tähän asti täydellisintä Saabia, pienet miinukset tulevat sedan-perästä (joka on kyllä hieno ja meillä ei olekaan tarvetta isommalle tavaratilalle) ja käsijarrukonstruktiosta mutta ratin takana on kivaa

Muotoilu ja ohjaamon ergonomia on tuossa mallissa minun mielestäni niin hyvin onnistunut etten henkilökohtaisesti toivo suurempia muutoksia tulevan seuraavaan faceliftiin
Meillä on kolme Saabia joista pitää valita yksi jonka myymme, valinta on todella vaikea, kaikki kolme edustavat eri aikakautta, mutta jokainen on omalla tavallaan täydellinen, joka tapauksessa ikävä tulee sitä poloista joka joutuu lähtemään
