Samassa maassa näytte asuvan, kuin meikäläinen. Kommenteista päätellen. Lasku tuli öljystä ja ilahduttavasti näyttivät tankanneen minulle "vanhaa varastoa", eli ei mennyt päivän hintaa vaan eränsä mukainen, eikä sitä laskutuslisääkään tullut sen litran takia

Loppusumma 1741 euroa, litrahinta siis vain 69 senttiä enemmän kuin joulukuussa. Maksuun laitoin jo odottelemaan eräpäivää 24.3, siinä välissä on tilipäivä viidestoista, siirtelen vähiä varojani tarpeen mukaan. Huomisesta 3pv vapaata, poltellaan pääosin puita.
Vaikka tässä pörssi vähän romahtikin, niin ei ole oikein päässyt ostamaan, no, Teliaa ja Sampoa hiukkasen nappasin, kun mulla on vararahastolla ns.itse määritelty pohja olemassa, jonka alle en saldoa päästä. Kahden auton rengasostot, Superbin huolto + tuulilasinvaihto ja nyt tämä öljyhankinta, rahaa palaa ja paloi n. 3400 euroa, joten joutuu vähän puhaltelemaan ja paikkailemaan. Onneksi nyt on kolmisen kuukautta, kun osinkoja pukkaa Suomi-yhtiöiden ansiosta keskimääräistä enemmän, niin vähän pystyy sijoittamaan, kuitenkin.
Hyviä huomioita siellä edellä, juurikin näin tein silloin aikaisemmin kun tuli puuta enemmän poltettua, saunomisen aikana oli tulet pesässä, sillä lailla sai tuolla varaajattomalla systeemillä eniten irti puusta. Uskoisin, että kun lämmityksen sulkee kevväämmällä ja sekoittajan voi laittaa nollille, kun ei tarvitse kuin käyttöveden, niin puu + sähkö toimii oikein hyvin. Täytyy vaan perheelle sanoa, että kertovat tarpeeksi ajoissa, kun meinaavat suihkutella, niin ehtii laittaa tulet pesään, eihän siinä montaa minuuttia mene, kun alkaa tapahtua.
Tänään on 11 viikkoa Konan tilauksesta, ei kuulu mitään. Huomisesta alkaen mennään alkuperäisen toimitushaarukan väärälle puolelle. Viikon odotan ja sitten kysäisen taas, että mikä kestää ?
Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid-25, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid-24, Toyota Hiace 2.5 D-4D 100 autom -05, Lincoln Town Car Ultimate 4.6 V8 -04, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634