

Puolijohteista on huutava pula Euroopassa ja varmasti myös muuallakin.
LinkedInistä löytyy muuten aika monta valkokaulustyöntekijää, joilla lukee työuransa kohdalla entisen tai sitä entisen työpaikan kohdalla NEVS.
Tosiasia on, että ne Nevsin valmistavat 9-3 ei menneet kaupaksi, niin kuin odotettiin, sen takia niitä ei valmistettu edes sitä määrää, mikä oli alunperin sovittu. Kaikki jotka osaa laskea kustannuksia saada 9-3 markkinoille polttomoottorilla varustettuna tietävät ajatuksen olevan haavemaailmasta. Olisi tarvinnut uuden vähäpäästöisen moottorin ja paljon muuta uutta, että olisi voinut tulla hyväksytyksi kaikkien säännösten mukaan ja kilpailla. Kehitystä on katsottava pidemmällä tähtäimellä, jos haluaa kannattavuutta, eikä vain muutaman vuoden tuotantoa. Sähköautojen puolella älytön kilpailu, joka tarvitsee tuhottoman määrään miljardeja, että saadaan markkinoille menestyvä tuote. Täten Nevs päätyi kehittämään erikois ajoneuvoa, sekä muita teknillisiä keksintöjä, tähän tarvittiin eri ammatillisen taidon osaavia henkilöitä, mitä löytyi entisistä työntekijöistä Nevsillä, sen takia monet entiset Nevsin työntekijät ovat vaihtaneet työpaikkaa tai aloittaneet oman yrityksen, kuten monet minun naapureista. Sono Sionin muovin palojen kokoaminen, ei koskaan ollut mitenkään Nevsin prändiin kuuluvaa toimintaa. Luulen, että tehdas tiloja ei tulla koskaan käyttämään autojen valmistukseen, vaan aivan muihin tarkoituksiin, kuten tämän Saksalainen yrityksen puolijohde tuotteiden tuottamiseen ym. toimintaan. Omasta mielestä, jotka uskovat uusienTurbo Sensonic kirjoitti: ↑Pe Kesä 03, 2022 06:26Puolijohteista on huutava pula Euroopassa ja varmasti myös muuallakin.
Trollhättanista löytyy tehdastilaa NEVSin ryssimisien vuoksi, ja työvoimankin luulisi olevan melko koulutettua Saabin ja muun alueella olevan teollisuuden vuoksi.
NEVS mokasi homman oikein kunnolla. Olisivat vaikka pukanneet tietyn määrä NG9-3:ia ulos joka vuosi 2014 jälkeenkin, niin kyllä ne olisivat vannoutuneille Saabisteille käyneet kaupaksi.
Myös se YouTubessa pyörinyt Protonin sähkö-NG9-3:n olisi voinut mennä kaupaksi, mutta ei kun ei. Puuhasteltiin liian pitkään epäolennaisten asioiden kanssa sen sijaan, että oltaisiin pukattu autoja markkinoille ja myyntiin. Onhan Teslakin kärsinyt "lastentaudeista", joita on sitten jälkikäteen paikkailtu, mutta ei se ole olennaisesti näyttänyt vaikuttavan automerkin maineeseen.
Ihme, että tuolla NEVSillä on varaa pitää enää ketään siellä töissä. Se on samanlainen "rahareikä" kuin LED-alan tanskalainen startup-firma, jossa olin itse töissä 2018-2019. Pääomasijoittajien rahaa poltettiin aivan huolella, eikä mitään saatu aikaiseksi (myyntiin). Kyllä siinä vaiheessa alkaa itsekin etsiä uutta työpaikkaa, eikä jäädä siihen tilanteeseen. Siksipä NEVSiltä on lähtenyt aika paljon valkokaulusporukkaa pois ihan oma-aloitteisestikin.
Myisivät firman jollekin autovalmistajalle, jolla ei ole sähköistyminen vielä ihan "eturintamassa". Voisivat saada rahaa siitä ja Trollhättanin tehdas hyötykäyttöön siihen, mihin se on alun perin tehty.
Totta. Niitä ei voisi tulla markkinoille enää kuin BMW-Mini -tyylisesti, mutta eipä silläkään ole enää mitään muuta tekemistä Minin kanssa kuin nimi.
Teknisesti tietenkään nykyisellä Minillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisen Minin kanssa, mutta kyllä henkisesti ollaan ihan saman auton juurilla. Brittiläisen autoteollisuuden perikadon vuosikymmenten jälkeen Rover Group omisti Minin automerkin ja valmisti sitä originaalia Miniä, kun BMW osti Roverin vuonna 1994. 90-luvulla BMW:n omistuksessa sitten kehiteltiin konsepteja Minin korvaajaksi, eli moderniksi Miniksi. Tämä malli korvasi sitten valmistuksessa alkuperäisen Minin ja modernien minien valmistus tapahtuu muiden tuotantopaikkojen ohessa edelleen Cowleyssä kuten alkuperäisenkin Minin.Turbo Sensonic kirjoitti: ↑Ma Kesä 06, 2022 06:35Totta. Niitä ei voisi tulla markkinoille enää kuin BMW-Mini -tyylisesti, mutta eipä silläkään ole enää mitään muuta tekemistä Minin kanssa kuin nimi.
Tuokin lyhenne on jo käytetty Norjassa, SABB merimoottorivalmistajaTai miksi maksaa ruottalaisille mitään, laittaa nimeksi vaan SABB ja keksii lyhenteelle jälkikäteen sopivan taustan