Tarina alkaa esihistorian hämäristä. Elettiin kesää 2010, kun kaveri osti vahingossa Fiat Barchettan. Kesä oli komea ja hieno, kuten Fiiattikin. Kaveri hypetti avoautoiluintoansa niin kovasti, että avokuume tarttui muhunkin. No, on se tarttunut ennenkin, mutta aina syksyllä tai viimeistään talvella laantunut.
Tällä kertaa ei laantunut. Tuli syksy, tuli joulu ja avoautokuume pysyi. Avasin Chattiauton, avasin blocketin, avasin Mobilen ja mietin, että mitä haluaisin. OG 900 Cabriolet olisi hieno, mutta toisaalta 900 sinänsä jo vähän turhan tuttu ja ratkaisuna vähän liian helppo. Vuosikausia on myös mieltä kalvanut pieni brittiautokuume, joten seuraavaksi latasin hakuehtoihin Jaguarin. Jaguarin tarjolla olevat avokkaat oli kuitenkin joko budjetista ohi tai ei niin houkuttavia, joten naputtelin hakuehtoihin MG:n sekä Triumphin. TR7 oli kovana ehdokkaana, se olisi yhtä kasarikulmikas laite kuin minäkin. Eräänä talvi-iltana kuitenkin mielen syövereistä punkesi esiin muistikuva pienestä brittimerkistä TVR, mithän niillä olisi.
Joten naputin Googlen kuvahakuun "TVR Convertible". Hakutulosten ensimmäisenä kuvana oli hieno, kaksivärinen 350i. Olin myyty. Tajusin samantien, että tuollaista kaipaan sekä minä, että koko Suomen autokanta. Selvittelin asioita, katselin myynnissä olevia autoja, kyselin Pistonheadsin foorumilla tietyistä osista löytyvistä E-merkinnöistä varmistaakseni että rekisteröinti Suomeen onnistuu. Lopulta eräs PH-foorumilainen alkoi pohtimaan, että hän voisi ehkä myydä silmäteränsä - kyseessä oli vuoden 1986 350i, harmaa ulkoa ja punainen sisältä. Ilman ohjaustehostinta ja ilmastointia (kyllä, näihin on molempia saanut!), manuaalivaihteistolla, oikealta ohjattava ja rosteriputkistolla, eli melko tarkkaan just sitä, mitä on hakusassa. Kyselin hintaa, olin varautunut £4000-4500 budjettiin ja myyjä toivoi saavansa £4900. Ilmoitin että sitten menee budusta yli, tuon £4500 verran minulla on mahdollista käyttää ja myyjä tinkasi hinnan siihen. Kysyin myös, että uskaltaisiko myyjä lähteä autolla pitkälle roadtripille ja hän vastasi, että mitään takuuta ei anna mutta uskaltaisi eikä siinä pitäisi mitään vikaa olla, mikä minusta on juuri oikea vastaus. Mittarissa oli luokkaa 58000 mailia.
Hain pankista rahaa, konttorista pystyi nostamaan suoraan puntia tililtä. Tilasin lentolipun Lontooseen ja hain töistä pari päivää vapaata. Sitten varasin majatalosta huoneen oikean viikon to-pe -yölle ja kirjoitin PH-foorumilel pilkuntarkan matkasuunnitelmani:
-Tiistaina vien lemmikkisiilini hoitoon
-Torstaina pummin naapurilta kyydin konttorille ja toiselta konttorilta lentokentälle
-Perjantaina klo 12 paikallista aikaa on tapaaminen myyjän kanssa
-Keskiviikkona klo 8 pitäisi olla taas töissä
Koitti torstai, maaliskuun 18. päivä vuonna 2011. Naapuri heitti konttorille kuten sovittu ja töiden jälkeen toinen lentokentälle. Lentokoneella Lontooseen, metrolla juna-asemalle ja junalla Ipswitchiin, josta taksilla majataloon. Majatalon isäntä oli ystävällisesti luvannut odottaa saapumistani, vaikka heillä tiski virallisesti meneekin vähän aiemmin kiinni. joten kirjasin itseni sisään, kävin suihkussa ja menin nukkumaan. Aamulla emännän tekemä English Breakfast naamariin ja etsimään taksia, jolla pääsen kaupunkiin.
Taksia ei löydy, koko seudun kaikki kuskit ovat kiireisiä. Majatalon emäntä kohteliaasti toteaa, että hän voi heittää, joten otan avun kiitollisena vastaan. Paikalla odottaa auton omistaja ja kaverinsa, joka on ammatikseen automyyjä. Ensin vanha omistaja esitteli auton heittämällä lenkin minä kyydissä, sitten kaverinsa hyppäsi kyytiin ja minä kävin koeajolla. Autohan oli just sitä mitä pitikin, joten ei muuta kuin sovittu nippu rahaa repusta pöydälle ja täyttämään papereita. Papereita rustatessa myyjä kysyy, että miten olen ajatellut järjestää auton kuljetuksen ja meinaa alkaa yskimään, kun kerron että ei minulla mitään paluulippua ole, justhan minä tässä ostan autoa...

Tämän toteamisen jälkeen täyteltiin paperit loppuun, myyjä ja kaverinsa toivottivat hyvää matkaa ja kaverinsa otti minusta vielä auton vierellä kuvan ennenkö lähdin kotia kohti:
Pistin GPS-loggerin päälle. Olin etukäteen tarkistanut että Harwichista kulkee päivittäin Hook of Holland -lautta Alankomaihin, joten suuntasin satamaan. Maaliskuu kuitenkin on vielä talvikautta, joten olisi pitänyt odottaa yölauttaa ja olla vasta aamulla Hollannissa, ottaa hytti ja hinta olisi ollut kauhean ja hirveän välimaastossa. Virkailija vinkkasi, että Doverista kulkee paremmin lauttoja, joten löin veekasin tulille ja suuntasin kohti Doveria.
Ajettuani Lontoon ohi huomasin yhtäkkiä opastekyltissä tekstin "Eurotunnel". Perskuta, siittähän pääsisi nopeammin Ranskaan, joten vilkku päälle ja sinne. Eurotunnelin sisäänajossa on leeeeeveä rivi maksupömpeleitä, tai ainakin sen näköisiä vepottimia eikä ketään näy missään, joten suhaan pömpelille ja totean, että siinä ei voikaan maksaa, vaan pitää olla lippu valmiina. Onneksi mulla oli läppäri mukana, joten pakittelin pois edestä, (yhä tyhjän) jonotuskentän sivulle ja surffasin sen verran intternettiä että ostin junalipun. Just kun sain lipun ostettua, tuli vartija ilmoittamaan että ei siinä saa pysäköidä kun on tiellä. Kerroin ymmärtäväni ja selitin, että kun ei tuosta pömpelistä pystynytkään ostamaan lippua niin pakittelin tänne sivuun ostamaan lipun, jotta nyt pääsen eteenpäin. Tyyppi jankkasi että minun pitää siitä väistyä ja totesin sitten lopulta että ok, minä siirrän auton ja pörmööttelin portille, naputtelin lippunumeron sisään ja ajelin etiäppäin, lopulta junaan asti:
Ranskassa ajoin läpi tullista (UK:han ei tuolloinkaan ollut Schengen -maa) ja huumekoirien pyöriessä ympärillä tajusin, että mulla ei muuten ole mitään hajua että mitä kaikkea auton rakenteissa on piilossa, jos on

Ajoin läpi Tanskan. Köpiksen nurkilla on hieno tunneli, jossa veekasin soundi kaikui varsin makeasti:
Tunnelista vähän etiäppäin koittaa silta, jota pitkin pääsee Ruotsiin. Silta on maksullinen ja siellähän maksuvehkeet on tietty vasemmalla, kun minä ajan oikealta. Tanskalainen palveluasenne on kuitenkin kohdallaan ja paikallinen pömpelirahastaja pomppii auton oikealle puolelle palvelemaan, kun huomaa brittikilvet. Taas köyhdytään ja taas matka jatkuu:
Ne, jotka eivät ole tuolla ajaneet: kyllä, sillalla kauempana näkyvä kärpäsenpaska on auto ja sillan tukirakenteet ovat aivan jäätävän massiiviset, näky jo itsessään.
Ajoin läpi ruotsin, luonnollisesti länsinaapurit vilkutteli välillä valoja, kun brittivalojen valokuvio on vääränkätinen sikäläiseen liikenteeseen. Ajoin silti valot päällä, matka taittui ja vähän vielä luntakin näkyi:
Jossain taukopaikalla kuikuilin, että Viking Linen paatti lähtisi illalla klo 22:00 Tukholmasta. Aattelin että siinä ja siinä kerkeekö, joten olin Tukholmassa sunnuntaina n. klo 23:00. Ajelin siinä sitten hurua aamuyöhön, joskus 2-3 nurkilla sataman parkista varasin itselleni maanantain aamupaattiin laivalipun (alakannen hytti + autopaikka oli huimat 40 euroa) ja vedin pari tuntia lepiä. Olin aamulla ensimmäisenä satamassa odottamassa check-inin aukeamista:
Pikkusen jo väsytti kun pääsin tiskille asti, virkeä virkailija ihmetteli ensin että missä mun auto on, totesin että se on tuossa mutta kun ei tuolta ratin takaa yllä tähän tiskille niin totesin ottavani pari askelta lähemmäs. Seuraavaksi ihmetteli, että miksi minä hälle luottokorttia tyrkytän, kun olen jo yöllä maksanut matkani. No, aina ei voi muistaa, ei edes joka kerta.
Lopulta auto laivan ruumaan, missä se näyttä ekokasin (A8 V8 TDI) ja puoliperän rinnalla hivenen pienehköltä ja matalahkolta:
Äijä hyttiin, valot pois ja välittömästi 5h unta kuulaan. Ei haittaa alakannen koneiden jyske eikä muukaan tässä kohtaa. Herättyäni totesin että on nälkä, joten könysin hytistä raflakannelle ja painelin raflaan. Pieni reissurähjääntyminen saattoi näkyä päällepäin, tarjoilija tuhahteli paheksuvasti kun tilasin possunleikkeen ja kolaa. Onneksi tuhahteleva tarjoilija vaihtui pirteämpään nuorukaiseen, jota kiinnostai asiakaspalvelu ihan eri tasolla.
Koska kollegat ääneen vaativat että laivalta pitää aina tuoda viinaa, ostin heille vittuillakseni sellaset pikkupullot mesimarjalikööriä, joka kaljamiesten mielestä oli vähän ällöttävän makeeta. Turkuun päästyäni suhasin laivasta ulos ja kohti kotia. Vähän oli lunta ja loskaa maassa, mutta ei se suomipoikaa pysäytä, vaikka alla onkin takavetoinen urheiluauto kuluneilla kesärenkailla.
Naapuri kertoi nähneensä unta, että olin tullut kotiin jollain ihan kummallisella autolla ja saaneensa aamulla melkein shokin, kun oli huomannut TVR:n mun pihalla

Avoautokuume oli selätetty, mahtava reissu suoritettu ja TVR 350i hankittu. Jatketaan sitten seuraavassa numerossa...
Edit: korjattu värivirhe, auto on siis harmaa ulkoa ja punainen sisältä, eikä toistepäin.