Moro!
Viime kuussa tuli hankittua oikeastaan ensimmäistä kertaa varsinainen "projekti", eli auto ilman leimaa ja nimenomaan kunnostettava. Auto on vuoden -71 Kuuppa, käyttöönotto 5.1.1971. Sain vinkin eräältä Tampereen seudun mobilistien jäseneltä ensimmäisen kerran 2023. Hänen vaimollaan olisi Kankaanpäässä sukulainen leskirouva, jonka edesmenneeltä mieheltä oli jäänyt Saab seisomaan. Itseasiassa leskirouva oli jo muistisairas ja vanhaiskodissa ja kuolinpesän autoa myi heidän perhetuttu.
Vuonna 23 minulla oli vielä 99:n koneremppa ja perusteellisempi alustanhuolto kesken. Kohteliaasti kieltäydyin uudesta projektista ennen kuin vanha olisi valmis. Seuraavana vuonna asia tuli taas puheeksi, vaihdettiin kuvia ja sähköposteja. Syksyllä -24 sitten sovittiin kaupat ja haimme auton trailerilla kotiin. Auto oli Kankaanpäässä kotitalonsa pihassa, tallinsa edustalla seisonut jokusen vuoden. Harmi kun ei ollut ehtinyt sisään asti viimeistä kertaa! Hinta oli hyvin kohtuullinen ja mukaan saatiin tupla Weberit imusarjan kanssa, alkuperäiset (?) alumiinivanteet ja 1,7 kone sekä irtovaihteisto, joka näytti asentamattomalta. Lisäksi rallirattia, mittaria ja muuta tarviketta. Huomasi, että autoa oli pitänyt "vanhan kansan" ihminen mahdollisimman hyvänä.
Auto oli katsastettu viimeksi 2017, ja joka toinen vuosi, kuten asiaan kuuluu, sitä ennen niin pitkään kuin Trafin historiatiedoista selvisi. Auton omistanut edesmennyt kankaanpääläinen mies oli ostanut auton vuonna 1972. Sitä ennen auto oli ollut Porilaisella miehellä uudesta asti. Mies oli kertoman mukaan Scan autossa Porissa töissä ja auto oli ollut siellä aluksi esittelyautona.
Viimeinen omistaja oli muutoskatsastanut auton museoautoksi vuonna 1997. Alkuperäinen ma-todistus oli kadonnut mutta sain SAHK:lta kopion.
Auto oli ajettu niille sijoilleen ja periaatteessa se olisi ajokunnossa. Käymään se ei kuitenkaan lähtenyt ilman huikkaa kaasariin. Kuulemma bensapumpusa saattaisi olla vika. Sellainenkin tuli yksiehjä mukaan. Edessä on perushuolto ja mm. jarrujen läpikäynti, kaasarin ja bensapumpun huolto.
Kori oli suht ok, mottoritilan oikeassa takaosassa oli yksi hitsattava paikka ja kuskin oven alareunan pakkelin alta paljastui ruostepeikon purempa. Lisäksi takalokareiden kumisten kivisuojien alta oli pelti kaikonnut. Myös oikeassa etulokarissa oli reikä ja sen maalipinta on kokonaisuudessaan halkeillut. Ehkä väärä väri tms. Varaosalokarit löytyivätkin Vammalasta.
Auton Silver Mink -maalipinta on haalistunut ja mm kiveniskua on. Ensi myllytyksen jälkeen olisi joskus ajatus maalata auto yli. Nyt ekana täytyy maalata ainakin varaosalokarit.
Tällä hetkellä on kaasari purettu ja sain sinne uuden kohon ja kohta postitse yhen puuttuvan tulpan ja sen sais sitten laittaa kiinni. Tankki pyöri betonimyllyssä sisällään fosforihappoa ja nyrkillinen muttereita. Senkin saisi kohta laittaa kiinni. Piikkuhiljaa!
Saab 96 1971
Saab 96 1971
-84 99 GL, -71 96, -96 og 900i 5d Combi Coupe, Opel Ampera -12. Edellieset: Fiat Brava s -96, Opel Kadett 2d Sedan -71, -85 og 900i 2d sedan, -89 og 900 16i Combi, -96 ng 900 s #6347
Re: Saab 96 1971
Sinulla on nyt alkamassa oikea ”projekti”. Minä ostin vuonna 1971 ensimmäisen Saabini Imatran Auto-Vuoksesta, Tyrolinvihreä Saab 96! Se oli aikanaan todella hieno auto ja se vei miut mukanaan! Siitä lähtien minulla on ollut Saabeja.
Uskaltaisinkohan antaa yhden neuvon? Kun Sinulla on nyt näin ”historiallinen” projekti alkamassa, niin valmistele se huolella ja hanki ja käytä mahdollisimman paljon alkuperäisiä tai muuten laadukkaita varaosia. Nyt niitä vielä löytyy! Se tulee Sinua palkitsemaan työtä tehdessä ja lopputuloksessa.
Minullakin on vielä ”projekti” työn alla ja se nyt etenee aika hitaasti. Minulla ikä laittaa jo etenemään rauhallisesti! Tsemppiä projektille ja sitkeyttä, hyvä siitä tulee!
Näitä projekteja on kiva seurata.

Risto Suikkari #1260, Saabilla 1971 alkaen
Re: Saab 96 1971
jep kiva että ollut joskus mr kunnossa eli jonkinmoiset lähtökohdat seuraavaan remanssiin
ja nyt hieman peltihommaa tiedossa ja päälle sit tirt tirt migitystä, kandee seurata museolinjaa ja muotoilla museopaikkoja mitkä sitten hiotaan tinataan ja muutoin häivytetään kansan silmistä pois.
laatikosta sietäs nypätä kansi pois ja stekata ruostumisaste,mik'äli pittingiä havaittavissa,voi mennä purkuhommiksi.
kaasari sietäs stekata ja etenkin kiihdytinpiiri mikä eltaantuu seisoessaan.
kaasarista letku irti ja starttausta niin näkee nostaako pumppu bensaa.yleensä kyllä mikäli tankki ollut ok.
tankin anturithan hapettyy ja eltaantuu seisoessan joten yleismittarilla voi seurata nouseeko vastus loogisesti ennen asennusta
kuinkahan monta vuotta nyt siis seissyt ajamati?

saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, 2xfordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
Re: Saab 96 1971
Eihän tuo kuulosta pahalta projektilta ollenkaan.
Jos ei itsellä ole taitoa tai riittävän laadukkaita hitsauslaitteita niin miettisin laikka- ja hitsihommien teettämistä jollain asiantuntevalla taholla. Ei jää sitten siisti lopputulos peltihommista kiinni ja säilyy ruosteelta jatkossa.

NG 900 2.0t Cabriolet -95, exät: 9-5 Turbo pilot 2.0t -07, ja 9-5 Aero Wagon -04 sekä 9-3 Sport Business 2.0t -00
Re: Saab 96 1971
Niin ja aina halvemmaksi hitspollahit tulee kun irroittaa huonot kohdat ja tekee pellit itse mitkä hep IT on mies vaan polttaa kiinni
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, 2xfordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,