Aamulla aloittelin Mazdan kanssa ysin jälkeen, näillä kilsoilla talvirenkaat, eli Nokia R5 kitkat alle. Siinä näkyy myös parin viime kuukauden ajeluiden keskikulutus, eli eestaas Porvoo-Maarianhamina-Porvoo ja saarella suhailua. Kesäkaudella ei tullut kuin vajaat 5 tkm ja kesä-Continentaleilla on ajettu nyt rapiat 12 tkm.
Toyotissa ja sukulaisissaan on aina ollut outo tuo rengaspainevalo, vaikka tekee ohjeen mukaan, niin perkula se vaan syttyy vilkkumaan, kadotakseen joskus yrityksen ja erehdyksen kautta, vailla mitään logiikkaa. Juttelin Kaivokselan huoltomiehen kanssa asiasta kun olin Joriin renkaita hakemassa taannoin, hän kysyi minulta, missä vaihdan renkaat ja miten lähden liikkeelle sen jälkeen ? No, tallissa ja peruuttaen ulos. Kehotti seuraavalla kerralla ajamaan perä edellä talliin ja lähtemään keula edellä lenkille renkaanvaihdon jälkeen,kun autolle on ehdotettu toisen satsin antureita. Kuulemma vaihdon jälkeen peruuttaminen nollaa jotenkin sen just syötetyn tiedon. Tein työtä käskettyä.
Vaihdon jälkeen ajoin 20 km lenkin, halusin muutenkin vähän kuulostella ja tsekata että kaikki on kunnossa, oli, ei uutta hävennyt. Mutta tosiaan, auto vilkutteli rengaspainevaloa aikansa ja ilmoitteli sitten että laitellaan hommaa jiiriin kun vähäsen ajelet. Paineet ilmestyi ruutuun aluksi 2.5 ja ajolenkin aikana yksi kerrallaan päivittyivät 2.6, ensin etuset ja sitten takaset, kun lämpenivät. Valo pysyi sammuttuaan poissa, laskisin, että tämä onnistui nyt kerralla, kun ei peruutellut.
Testataan vielä Yaris Crossin kanssa sama homma ja uskotaan sitten jos menee heti jiiriin. Jorin systeemiin en ole vielä tutustunut, että onko siinä jotain uutta.
Vähän neljän jälkeen sain hommat valmiiksi, sisäputsi jäi tekemättä, loppui ukosta paukut. No, suht siisti sisältä ilman putsiakin.
Oisko tossa viitisen tuntia tehokasta tekemistä ollut seitsemästä auton suhteen, renkaiden vaihto, kesävanteiden ja renkaiden pesu ja kellariin kantaminen, auton pesu, kuivaus ja pinnoitus keraamisella pinnoitteella. Lisäksi latasin akkuboosterin täyteen ja asensin sen hansikaslokeroon, lumiharjankin muistin laittaa mukaan. Samalla turneella koiratkin tuli käytettyä kolme kertaa pikku lenkillä, pidettyä pari ruokataukoa ja haettua saunapuut sisään iltaa varten, putsattua kiukaan tulipesä, pestyä ja kuivatettua koneellinen pyykkiä, seurusteltua appivanhempien kanssa kun hakivat Yran hoitoon että tämä kaikki mahdollistui ym. pientä.
Semmoinen vapaapäivä, huomenna pääsee onneksi ansiotöihin !
Toyota bZ4X Active 57,7 kWh -26, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid 116 Edition -26, Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid -25, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634