Onkos täällä kukaan kuullut saati kokeillut sellaista vanhaa autourheilulajia kuin autosuunnistus? Monet dissaavat lajia kuulemansa perusteella, en ole kuullut kuin yhden hieman ei-innostuneen kommentin kokeilun jälkeen. Kaikki yleensä sanovat että ei oo mitään järkee kun ei saa ajaa kovaa, kyllä siellä välillä ajetaan sen mitä vehkeet kulkee.
Itse olen aloitellut vasta tämän vuoden puolella mutta innostus on kasvanut siinä määrin että harrastus varmaankin jatkunee aina vain innokkaampana.
Lajissa järjestetään kisoja aloittelijoista PM-tasolle asti, aloittelijaluokissa ei tarvita käytännössä mitään muuta kuin katsastettu auto, kuski, kartturi (ei tarvitse ajokorttia) ja kynä. Jos kartat kiinnostaa mutta ei jaksa juoksusuunnistusta niin tässä on oiva laji sellaiselle.
Autoista sen verran että aloittelija eli E-luokassa voi ajaa käytännössä ihan millaisella autolla tahansa, rajoittava tekijä voi olla joku 5cm korkeudella killuva kuttaperkkatuuninkiviritelmä. Ajamme tällä hetkellä kuskin arkiautonakin toimivalla Toyota Tercel 4wd:llä, AS-hommat oli hieman mielessä kun autoa hankittiin, muitakin tarpeita toki oli. Kovemmissa luokissa sitten onkin jo hyvä olla neliveto ja mahdollisimman pieni auto jotta pääsee joka paikkaan. Saabit ovat ihan kelpoisia E-luokassa ja vielä ensimmäisessä oikeassa eli C-luokassa. Kovemmalle tasolle ovat vähän isoja ja kankeita.
-Ville
Ajaakos täällä kukaan autosuunnistusta?
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 2909
- Liittynyt: Ke Joulu 15, 2004 13:55
- Paikkakunta: Vaasa
- Viesti:
Juuh, on tuota tullut jokunen vuosi harrastettua, kartturina. Nyt olen kyllä tauolla/ehkä lopettanutkin. Autona toimi tuo allekirjoituksessa mainittu Ke20 Corolla, joskin tuli sitä ysisatkullakin kokeiltua
C.ssä ajeltiin, ja voisin sanoa että kyllä se saabi siellä menee, pellollakin, mutta ei sinne kovin hyvällä yksilöllä kannata lähteä (meillä oli sillon vähän turhankin hyvä yksilö, mutta kunnialla selvittiin). Mukava harrastus.

9000 Aero -97, 9-5 2,0t - 01
Opel Six Cabriolet -35, KTM Super Duke Gt -16
#2244
"A conscience is like a boat or a car. If you feel you need one, rent it."
Opel Six Cabriolet -35, KTM Super Duke Gt -16
#2244
"A conscience is like a boat or a car. If you feel you need one, rent it."