Sattumaako? Katarina-juttua
... ja sitä samaa 50-luvun tekniikkaa on edelleen pääosa nykyisistäkin autoista. Muutama etuvetoinen on välillä tehty, mutta niissäkin tekniikka sitä samaa...
Amerikkalaista (siis USA) elämänmenoa ja sikäläisen asujaimiston elintapaa kun alkaa mietiiä, niin kannattaa ensin selvittää mikä on porukan etninen ja historiallinen tausta, se selittää aika paljon meille oudolta tuntuvaa käytöstä...
Pohjoisten osavaltioiden väki toimii eri tavalla kuin etelässä...
Ja onhan tämä aika pieni tapahtuma, kun vertaa siihen mitä tullee joskus tapahtumaan kaliforniassa, varsinkin kun se tulee ihan yllättäen ja tähän sentään oli viikko aikaa varautua...

-------------------------8<----------->8--------
#1395
#1395
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 8098
- Liittynyt: Ti Heinä 15, 2003 06:09
- Paikkakunta: Ihmiskunnan kehto: Paippinen
Ja palatakseni aiheeseen...Nyt siellä riehuu nuoret kundit ase kädessä RAISKAAMASSA. Voi nyt hyvänen aika sentään...
CNN:n sivuilta:
"Officers warned a CNN crew to stay off the streets because of escalating danger, and cautioned others about attempted shootings and rapes by groups of young men."

CNN:n sivuilta:
"Officers warned a CNN crew to stay off the streets because of escalating danger, and cautioned others about attempted shootings and rapes by groups of young men."
-Ville
-Sähkövatkain model Y -24
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
-Sähkövatkain model Y -24
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
Äiti Maa näköjään pistää takaisin kovalla kädellä...
Se mikä muualla maailmassa tuntuisi olevan kaikista pahin mahdollinen tilanne, mitä voisi luonnonkatastrofin jälkeen tapahtua onkin Jenkeissä ollut täysin odotettavissa. Mikä sitä kansaa vaivaa? Ei missään muussakaan saman kokoluokan valtiossa ole noin paljon häiriintyneitä ja sairaita ihmisiä suhteessa "normaaliin" väestöön.
Yök, yök, yök. Tappakoon vaikka kaikki toisensa siellä. I don´t care.

Jenkit ovat tainneet katsella liikaa Mad Maxeja ja Waterworldeja yms. kuvittelevat varmaan, että tuo on tällaisessa tilanteessa normaalia käyttäytymistä.V.J.S kirjoitti:Ja palatakseni aiheeseen...Nyt siellä riehuu nuoret kundit ase kädessä RAISKAAMASSA. Voi nyt hyvänen aika sentään...![]()
![]()
CNN:n sivuilta:
"Officers warned a CNN crew to stay off the streets because of escalating danger, and cautioned others about attempted shootings and rapes by groups of young men."
Leikkisaabisti & kansainvälisesti tunnettu kollo.
'84 900T8 Museoautoprojekti
'84 900T8 Museoautoprojekti
Niinpä niin. Irakiin on upotettu satoja miljardeja dollareita. Mutta kun omassa maassa tapahtuu katastrofi niin eipä riitäkkään rahat omasta takaa...SSAero kirjoitti:Nyt Bush pyytänyt JÄTTILÄIS summaa hätäapuun välittömästä, mutta eipä ollut kovin halukas Aasian kohdalla. Eli, USA:n pitäisi myös sotia vastaan maailman luonnon huononemista vastaan, eikä vain terroristeja vastaan, Oma p*rse vain näyttää olevan se mikä kiinnostaa.
Tällä hetkellä Irakin sota on maksanut yhdysvalloille vajaat 200 Mrd $. Tuolla rahalla olisi maksettu muutamat Katrinat.
Eipä ole jenkkejä kiinnostanut nuo YK:n jäsenmaksutkaan...rälläkkä kirjoitti:Niinpä niin. Irakiin on upotettu satoja miljardeja dollareita. Mutta kun omassa maassa tapahtuu katastrofi niin eipä riitäkkään rahat omasta takaa...SSAero kirjoitti:Nyt Bush pyytänyt JÄTTILÄIS summaa hätäapuun välittömästä, mutta eipä ollut kovin halukas Aasian kohdalla. Eli, USA:n pitäisi myös sotia vastaan maailman luonnon huononemista vastaan, eikä vain terroristeja vastaan, Oma p*rse vain näyttää olevan se mikä kiinnostaa.
Tällä hetkellä Irakin sota on maksanut yhdysvalloille vajaat 200 Mrd $. Tuolla rahalla olisi maksettu muutamat Katrinat.
9-5 2.3t -00 US specs BP Steg 1,
9-3 Aero Cab -04 Lime BP Steg 7,
9-3 "Aero" Cab -05 BP Steg 1,
#1767, MB CLS 350CDI -11
MindW kirjoitti: Kävelleminen voi olla aika heikkoa, kun iso osa kansasta on reilusti ylipainoisia ja kaikki yli viiden metrin matkat on totuttu menemään autolla
Ei saisi vitsailla, anteeksi siitä.
Olet juuri asian ytimessä

96 M75 i12 5-speed 

-
- "Hölösuu"
- Viestit: 8098
- Liittynyt: Ti Heinä 15, 2003 06:09
- Paikkakunta: Ihmiskunnan kehto: Paippinen
Ja hitot, saman tien Scanialla yli ja Gripenillä "täyslasti" niskaan, ei tuommoiseen kannata kevyillä "varusteilla" lähteäse93tbo kirjoitti:En kyllä pilaisi hyvää "saabasta" $$$Saab04 kirjoitti:Tollaset S****NAN raiskaajat pitäis laittaa moottoritielle jonoon ja ajaa turbo saabilla yli PRKL!!!![]()

-Ville
-Sähkövatkain model Y -24
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
-Sähkövatkain model Y -24
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
Joo se kuorma-auto/yhdistelmä täyslastissa vois tehota hyvinV.J.S kirjoitti:Ja hitot, saman tien Scanialla yli ja Gripenillä "täyslasti" niskaan, ei tuommoiseen kannata kevyillä "varusteilla" lähteäse93tbo kirjoitti:En kyllä pilaisi hyvää "saabasta" $$$Saab04 kirjoitti:Tollaset S****NAN raiskaajat pitäis laittaa moottoritielle jonoon ja ajaa turbo saabilla yli PRKL!!!![]()

9-3.1972