Kotona tv:stä katsoin, enkä ensin reagoinut asiaan mitenkään. Uutisssa vain kerrottiin, että lentokone on törmännyt johonkin pilvenpiirtäjään. Sitten kerrottiin, että nyt on toinen kone lentänyt toiseen pilvenpiirtäjään
Siinä vaiheessa alkoi kiinnostamaan ja kyllä siitä sitten saikin lehdistä lukea "jonkin aikaa"
Valitettavasti juuri tällainen "joustavuus" on yksi vaarallisimpia ilmiöitä.
Luulin ensiksi että joku korkea kirkko olisi romahtanut jossain mutta kun tv:stä näki niin ei sitä tiennyt enää mikä on totta, hullu maailma kieltämättä.
Olin töissä, ja jostain tuli Suomi24:en uutinen eteen - silloin sitä pidettiin onnettomuutena (alussa), kunnes toiseen torniin rysäytettiin myös, Pentagoniin ja neljäskin kone syöksyi alas. Tornithan syttyivät palamaan ja sitä kauhisteltiin aluksi, kun ylimmistä kerroksista ihmisiä hyppäsi pois (näitä kuvattiin paljon), tornien romahdushan oli vasta tulossa.
Uskomatonta, sitä vain jälkeenpäin kiitti onneaan että oli BBC World, kotimainen uutistarjonta oli pelkkää potaskaa. "Onko presidentti turvassa" oli juontajan kysymys, kun TV2 pyhitettiin WTC-iskuille. Kyllähän siinä hiukan maailma muuttui, eihän kukaan ollut tälläisiä miettinyt kuin jossain sotapeli-skenaarioissa. Oli muuten viimeinen pv kun olin 25.
Ensimmäinen WTC-iskuhan oli jo -93, silloin romahdus vältettiin kun räjähdeauto oli rakenteellisesti väärässä paikassa (tuli vain reikiä parkkikerroksiin). Miksi sitten WTC & Pentagon? No, kun ajat amatöörinä kovaa etenevää isoa liikennelentokonetta, sitä hakeutuu kohteisiin, joihin osuu helposti. Neljäs kone, joka putosi jonnekin Pennsylvanian pelloille, oli arvelujen mukaan matkalla kohti Valkoista Taloa. Tämä oli viimeinen, tilanne oli USA:n johdon tiedossa ja se kone olisi ammuttu alas. Joten, jos joskus olet kaapattavassa koneessa, koita hoitaa tilanne mahd. pian - muuten se hoidetaan puolestasi.
Töissä. Ekana tuli mieleen että SASsin vuorolennot sattuneet samaan aikaan NY:n ylle... toisin kuitenkin oli. Loppuilta meni tv:n ääressä systerin synttäreitä viettäessä.
9000 Aero -97, 9-5 2,0t - 01 Opel Six Cabriolet -35, KTM Super Duke Gt -16 #2244 "A conscience is like a boat or a car. If you feel you need one, rent it."
Muistan hyvin(tietysti)...että olin tallissa lomautettuna silloin jonkun Saabin kimpussa kai, kun kaveri tuli siitä kertomaan vähän epävarmana.. Heti X3M päälle ja tieto vahvistui. Tulihan sitä seurattua sitten telkkaristakin myöhemmin..
Tarjosin työkavereille kahvia ja pullaa, kun yksi tyyppi ohimennen netistä huomasi... Juhlallinen tilanne, kun ko. ilotulituksen syntymäpäiväkseni järjestivät...
Kämpillä oli Euronews päällä, mutta luin lehteä samalla. Yhtäkkiä havahduin, että mitä hemmettiä, kun toimittajat huusi mikrofoniin, tais tulla livenä se toinen törmäys just silloin.
Tämä on kyllä klassinen "Missä olit kun se tapahtui" -tilanne.
Kotona kattelin TV:tä, eikä mitään erikoista, juoksin sitte kaveria hakemaan matkaan 500m päähän ja se oli ovella vastassa, että tuuppas vähä kattoon, mitä on tapahtunu ja sitte tuliki kohta se toisen koneen törmäys livenä.
Ei kuitenkaan niin kiinnostanu se hysteeristen toimittajien ja palavan talon kettelu, etteikö silti ois lenkille siitä lähetty.
2xSaab, ikäeroa vaatimattomasti vajaat 36 vuotta
95 VAN -71 MA, 9-5 Stw Aero -06,
9-3 SC TTiD A6 -08, 9-5 Wagon -01/-02 KA, 9000 CD 2.3i -92 -- MYYTY pois
--2236--
Siivoilin kämppää ja laitoin telkkarin päälle siinä sivussa ja sieltähän se tuli just suorana kun toinen kone osu torniin. Siinä istuttiin sitte koko ilta ja yö telkkarin ääressä.
minoon kai jokseenni tunnevammapaskiainen ku miu leivänsyöntii ei vaikuttanu moinen millää tavalla... ei itkettäny, ei ahistanu, ei kauhistuttanu tahi harmittanu ei sit yhtää...