
Päivittelen kun kerkiän

Saabini käynnistyi heti. Eilinen venttiilien raplatus johtui kuitenkin siitä, että olin unohtanu säätää venttiilien välykset, josta viisastuneena minä nostin ahtopaineita ja innostuin kaahaamaan naapurin koiran perässä. Se juoksi kumminkin metsään. Ja samaan osoitteeseen ajoi naapuri Datsunillaan, josta raplatus alun perin oli alkanut. Mutta Hasselhoff tuli ja teki tarjouksen Datsunista ja pyysi kyydin romuttamolle katsomaan ainutta ihailijaansa, joka sattumoisin oli hirttänyt itsensä zaztavan ryyppyvaijeriin, koska koska ei ollut saanu reikää moneen päivään.
Mutta sitten Hasselhoffi tuli ja isoilla Mäntsälän kokoisilla vanteilla varustetulla 702 Valmetilla "kynti"koko romuttamon semmoiseen kuntoon, että ei voi muutakuin päivitellä tapahtunutta, mutta toisaalta voitaisiin ajatella että voi v**tu sanoi kettu pihlajanmarjoista, eikä se enää syönyt naapurin pihlajanmarjoja, vaan söi nyt perunamuusia ja lihapiirakoita ja veti tynnyreittäin hienoja viinejä naamariin kunnes sammui.
Saabini josta naapurin pirteä ex-datsunisti vasta ilostui minä pidän peukkua ja nauran mahdottomasti samalla kun kittaan jarrunestettä juhlan kunniaksi. Aina loistavan perjantain ansiosta jahtaan vaimoani kirveellä ja yritän saada huutaen samalla: "Nyt lähti viimeinenkin kromattu osa tältä tontilta kohti Kuusakoskea", mutta paalikone tukehtuikin kromiyliannostukseen ja sylki kaikki vuoroaan odottaneen Opelin takalasista sisään.
Sanoin: Minä työnnän tämän kolmen sanan viestin todella syvälle sinuun ja toivon että tällaista ei ikinä tarvitse lukea täällä koska tämä on jokseenkin syvällisintä, mitä ikinä olen nähnyt sitten Kellokosken aikojeni.
Mutta miksi lopettaa nythän mä hokasin: maailman rumimman auton osti naapurini.Minävain ajelen omalla 21rellulla haaveillen turbosaabista, jonka ylivertaiset ominaisuudet hakkaa muut keposesti. Aah, se ohituskiihtyvyys joka niin mukavasti kiidättää minut jonnekkin vakaasti ja turvallisesti, jos suostuu pelittämään. Ja miksei suostuisi, vaikka öljyä kuseekin vähän.
Mutta naapurin koira hiljaksiin astuikin emännän jättämään IMM:un kuoreen, joka oli ollut säilössä enon Saabin takapenkin verhoilun alla. Mutta paskat siitä, kun kontissa on säkillinen vanhoja Skodan pakoputken paukkulaakereita ja kampikammion kattovaloja. Myös männänpalautusjousi oli päätynyt kanadanmajavan välipalaksi. Sieltä se kumminkin ilmaantui luonnollista tietä vessan pönttöön, josta nostin sen paljain käsin ja vein sen vintille talteen ettei naapurin nuori ja villi volvisti löytäisi niitä ikinä.
Korkkasin helvetillisen *itutuksen saattelemana Biottaa , joka maistui ihan valtavan pahalle, mutta jos se ei vahvista, niin se sitten oksettaa. Mutta tästä paikasta suuntasin suoraan pas#alle! Yllätys oli valtaisa, kun Pöntöstä pilkkotti pyytoni, joka verkkaisesti poistui katsomaan Salkkareita telkasta.
Tämän jälkeen olin täysin äimän käkenä, ja lähdin jatkamaan kohti utuista moottoritietä ahdot punaisella Sitten kuului ääni joka vain voimistui kunnes tajusin että olin sitonut vetokoukkuun omat korvani! Tolovana! Painoin nappia kojelaudassa ja naapurin juppimosse hävisi sankkaan savuun kuin pieru saharaan. Ja samalla hetkellä uusiorenkaat räjähtivät aiheuttaen vieressä ajavan ruuhkabussin missi kandinaattien maastoutumisen.
James Potkukelkka sitävastoin oli päättänyt että sukupuolen vaihtaminen olisi ihan varmasti perseestä jos ottaa huomioon mitä isälle oli tapahtunut vaihdoksen aikana. Siitä viisastuneena minä otin kirveen ja katkaisin korvani karjahtaen: olen Niki Lauda!!!! Karjahdusta itsekin säikähtäneenä ja vertavuotavana tajusin, että en olekaan Niki Lauda, vaan ihan tavallinen, säälittävä Mikko Alataloa kuunteleva (ilmankos kuulo mennyt) kaljamahainen saksalainen setä, kännipäiten itkeskelevä poliitikko palkallisella palkattomalla virkavapaalla, humalassa diplomikaverinsa audilla ajeleva David Hasselhoff.
Niinpä etsin aurinkolasini, korkkasin kylmän kaljan (mutta eihän lasit) ja astelin ulkosaunaan lasien päälle talloen ja samalla mietiskellen että milloin tämä vuosien piina päättyisi Mutta ennen sitä saunoisin kuin aikamiehet.
Sadassakahdessakymmenessä asteessa alko vekottimet savuamaan, samalla kun rasvasin köyttä naapurin kaulaan, mutta hirsipuuhun olikin jo toinen tuttu ripustettu vehkeistään roikkumaan (ripustanut renaultin kattoverhoilun), pää tungettuna syvälle renaultin ahtaaseen konehuoneeseen tutkimaan sähkösäätöisiä käsijarruja. Sieltä irti päästyäni ajattelin että voisin vetää kunnon kännin ennen maailman lopua ja sillä sipuli.
Kossupullo putosi lattialle, viinakaappi ammotti tyhjyyttään, karmea kaankkunen vaivaa ja kauhea jano joten lähdin naisiin, mutta halvalla paneminen on persaukisten hommaa,joten ryöstin pankin ja vedin tumppuun. Tyttöystäväni näki operaation, otti saabin avaimet, iski niillä palleille, veti pakkilukon solmuun, työnsi virta-avaimen nenään. (housut alas, ja) Kirves heilahti kauhukseni apukuskin vastakäsitellylle nahkapenkille.
Että syö miestä rotan lailla, silti mikään ei voita omassa rauhassa toteutettua saabinsa ruostereikien paikkailua kylmässä tallissa, jossa ah, niin uneksin Viggenistä housut märkänä. Ehkä jonain päivänä Tonnarissa pitää "kuivahousuilla", kunnes iskee hakkeri joka pilaa päiväni loppuun ajetulla bussinraadolla ja pyytää lippu, pelkkää menoa, huitsinv....nevadaan. Mutta tuhat neitsyttä piirittää hänet ja avaa taivaan portit. Periaatteessa nyt kannattaisi kiskaista köysi kaulaan ja ulkoiluttaa itseään muutamaan otteeseen ennenkuin aivot jäätyy.
Olis käyny Nokialla niin ei tarvitsisi hakea jumalten juomaa pultteja tasku täynnä