Vitsin tynkää
Ortodoksipappi ja juutalainen rabbi istuivat vierekkäin lentokoneessa. Matka oli suhteellisen pitkä ja ortodoksipappi päätti aloittaa jutustelun.
-Teillä juutalaisilla on muistaakseni sellainen ihmeellinen sääntö, että te ette saa syödä sian lihaa vai muistanko väärin.
-Ei kyllä se totta on että me emme syö lihaa, rabbi vastasi.
-Oletko sinä ikinä maistanut sian lihaa, ortodoksi kysyi uteliaana.
-Olen kerran, mutta siitä on jo kauan aikaa. Söin eräissä juhlissa vahingossa kinkkusämpylän, rabbi vastasi.
-Jopas on teillä säännöt, ortodoksi sanoi ja hymyili hieman ivallisena.
Matka taittui hetken aikaa molempien ollessa aivan hiljaa. Tovin kuluttua juutalainen rabbi vuorostaan aloitti keskustelun.
-Te ortodoksit pidätte vieläkin niitä selibaattijaksoja, jos oikein muistan.
-Juu totta. Itsekin olen parhaillaan selibaatissa, ortodoksi vastasi.
-Oletko ikinä rikkonut tuota selibaattilupausta, juutalainen kysyi.
-Valitettavasti kerran. Kirkolla oli sellainen nuori erittäin muodokas kesätyöntekijä, joka saapui töihin joka aamu erittäin lyhyessä hameessa. Yhtenä päivänä kun kiipesin urkuparvelle, niin tämä tyttönen oli siellä parvella pyyhkimässä pölyjä ja hänen pyöreä takamuksensa pyöri niin kiihoittavasti siinä silmieni edessä, etten voinut mitenkään vastustaa kiusausta vaan nostin hänen hamettaan ja tein temput, ortodoksi vastasi ja katsoi lentokoneen ikkunasta ulos hieman häpeissään.
Taas molemmat olivat hetken aikaa aivan hiljaa, kunnes juutalainen avasi suunsa.
-Väitätkö vastaan, ettei tuo hakkaa kinkkusämpylän syöntiä kuusi - nolla...

Valitettavasti juuri tällainen "joustavuus" on yksi vaarallisimpia ilmiöitä.
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 2937
- Liittynyt: To Huhti 01, 2004 12:02
- Paikkakunta: H:ki - J:kylä
Kaksi homoa oli suihkussa, toinen kysyi toiselta, erektiossa oleva pen*s
kädessään; miekkaillaanko? Homot miekkailivat hetken aikaa kunnes toinen
pyllisti ja sanoi; Äh mä en jaksa enään, tapa mut...

Born to be wild, paitsi kotona
#2288 ex 9-3t -01,ex 9-5 2.0t Wagon -05 ex NG900S 2,3i Talladega -97
Nyt Volvo V70 D4 -15, varalla 206 pögötti. Saab edelleen haaveissa....

Näin koulussa
HELMIÄ PERUSKOULULAISTEN VALTAKUNNALLISISTA KOKEISTA:
K: Selosta jokin menetelmä, jolla vesi saadaan
juomakelpoiseksi.
V: Suodattamalla saadaan juomakelpoista vettä, koska
silloin saadaan pois epäpuhtaudet kuten sora, hiekka,
lampaanraadot ja melojat.
K: Mistä vuorovesi johtuu?
V: Vuorovesi johtuu siitä, että maan ja kuun välillä on
ristiriita. Vedellä on taipumus suunnata kuuta kohti,
koska kuussa ei ole vettä ja maa karttaa tyhjiötä.
Olen unohtanut, mitä tekemistä auringolla on kaiken
tämän kanssa.
K: Mikä fossiili on?
V: Fossiili on sukupuuttoon kuollut eläin. Mitä vanhempi
se on, sitä sukupuuttoon kuolleempi se on.
K: Miten maidon hapantumista voidaan viivyttää?
V: Antamalla sen olla lehmässä.
K: Kuvaile lyhyesti luuranko ja sen tehtävä ruumiissa.
V: Luuranko on sen takia, että siihen voidaan ripustaa
lihat.
K: Miten voit auttaa pyörtynyttä henkilöä?
V: Hieroa rintakehää, tai jos se on nainen, hieroa hänen
kättään ranteen yläpuolelta.
K: Miten hoidetaan voimakasta nenäverenvuotoa?
V: 1) Ympärileikkaamalla tai
2) Asettamalla nenä paljon alemmaksi kuin ruumis,
kunnes sydän pysähtyy.
K: Kuinka tyydyttynyt liuos määritellään kemiassa?
V: Tyydyttynyt liuos on sellainen, jossa on enemmän kuin
siinä pitäisi olla.
K: Mikä vakuumi on?
V: Iso tyhjä alue, jossa paavi asuu.
K: Mitä vaatimuksia on sille, että voi kiinnittää talon?
V: Ensin sen pitää olla irti.
K: Miten selität sanan kohtalokas?
V: Jokin, jossa on paljon kohtaloa.
K: Mikä turbiini on?
V: Intialaisten käyttämä päähine.
K: Mainitse jokin vakava sairaus, joka on yhteydessä
tupakointiin.
V: Liian aikainen kuolema.
K: Selitä termi keisarinleikkaus.
V: Rooman keisarien vaatteiden leikkaustyyli.
K: Veden alkuaineet?
V: Itku, jää ja lumi.
K: Planeettoja?
V: Jupiter ja tunturi
V: Polkupyörää on ohjattava niin että on kumpikin jalka
polkimilla ja ainakin toinen käsi.
V: Pyörän pakollisiin varusteisiin kuuluu kissankello.
K: Hengityselimiä kohtaavia vaaroja?
V: Rään vetäminen keuhkoihin ja hengityksen pidäminen.
V: Hengitämme, että saisimme liikuntaa.
K: Hengityselimet?
V: Nielurisat, nenärauhaset ja nenäkarvat.
K: Ruoansulatuselimet?
V: Tuma, ohut soli, paksusuli, nenä, suu ja keuhkokurkku.
K: Sydämen tehtävä?
V: Jos ei olisi sydäntä tai se olisi epäkunnossa paljon
ihmisiä kuolisi heti. Sydän pumppaa ilmaa ruumiiseen.
Se elättää ruumista ettei henki loppuisi.
K: Veren osat?
V: Vettä ja kyyneliä.
K: Kuka oli suomen 1. piispa?
V: Henrik Luther King
K: 10. käsky?
V; - Älä himoitse väärää ihmistä
- älä ylenkatso lähimmäisesi aviopuolisoa
K: Pitkäperjantai:
V: - Jeesus ristittiin, tuli maanjäristys ja esiliina repesi
- Sotilaat löivät rieskalla Jeesusta
K: Selitä sanat rabbi ja spitaali:
V: Ropri ja rakotauti
V: Turussa oli keskiajalla sikamaista
V: Vapaussodassa taistelivat punakaartilaiset ja valkoihoiset
V: Ihmiskunnan suurin keksintö on nuolenpääkirjoitus
K: Kuka keksi radion?
V: Juha Whatvainio
V: Kehruu-Jenny oli William Shakespeare ja häntä sanottiin
Kehruu-Jennyksi, koska hän keksi kehruukoneen
V: Suomen keskiaikaiset piispat olivat Matti Maaton,
Vaskodakama ja Kristoverkolumpus
K: Muumio?
V: Kun ihminen kuolee ja nahka rasvataan ja se pannaan kuivumaan
V: Juutalaiset menevät synagoogaan sillä tavalla, että naiset
menevät kuistille ja miehet nurkkaan.
V: Ahven syö hyttysiä ja ihmisijä jalasta.
V: Villisian paino on 200 km ja se syö keitettyjä perunoita.
V: Talitiainen syö risuja ja talvihyönteisiä.
V: Jääkarhulla on jalkojen välissä raajat.
K: Kerro lepakon talvesta.
V: Se vaipuu rakennukseen.
K: Miten karhu selviää syömättä talven yli?
V: Se kerää ravintoa kurkkuun.
K: Suden sukulaisia?
V: Supikoira, konootti ja pingo
K: Koirarotuja?
V: Kuumekoira, buuderi.
V: Kyy on selkärangaton nisäkäs.
V: Sorsa kuuluu räpylijalkaisiin.
V: Kalan lisääntyminen on kidu. Naaras mätii ja
koiras perällä hautomaan.
K: Hyönteisen muodonvaihdos?
V: Se muna, kuoriutuu, imetys, aikuinen kärpäne.
V: Visentti on vihree nyrsijä.
K: Kukan osat?
V: Verhiö, teriö, hetiö, emiö, kukio ja sikiö
-J-

9000 CS 2.3 kovassa ajossa
Suzuki RF 900 R "boys needs toys"
9000 CS 2.3 kovassa ajossa
Suzuki RF 900 R "boys needs toys"
Fortumia???
Suomalainen ja japanilainen yritys päättivät järjestää vuosittain
soutukilpailun 8-miehisin joukkuein.
Molemmat joukkueet harjoittelivat pitkään ja kovaa ja kun kilpailupäivä
tuli, molemmat joukkueet olivat mielestään huippukunnossa.
Mutta japanilaiset voittivat ylivoimaisesti kilometrillä.
Tappion jälkeen suomalaisten joukossa vallitsi tappiomieliala.
Yrityksen korkein johto päätti kuitenkin, että imagosyistä heidän olisi
pakko voittaa seuraavan vuoden kisa.
Näin ollen he asettivat projektiryhmän ratkaisemaan ongelmaa.
Pitkien analyysien jälkeen ryhmä havaitsi, että japanilaisilla oli seitsemän
soutajaa ja yksi mies peräsimessä, kun taas suomalaisilla oli yksi soutaja
ja seitsemän perämiestä.
Tässä kriisitilanteessa johto osoitti huomattavaa toimintakykyä.
Päätettiin palkata konsultit tutkimaan oman joukkueen koostumusta.Muutaman
kuukauden työn jälkeen asiantuntijat tulivat siihen johtopäätökseen, että
joukkueessa oli liian monta ohjaajaa ja liian vähän soutajia.
Asiantuntijoiden raportin perusteella yrityksen johto teki välittömästi
muutoksia joukkueeseen.
Nyt joukkueessa oli neljä perämiestä, kaksi yliperämiestä, joukkueenjohtaja
ja soutaja.
Lisäksi soutajan motivoimiseksi kehitettiin bonuspistejärjestelmä.
"Meidän on laajennettava hänen työnkuvaansa ja annettava hänelle enemmän
vastuuta."
Seuraavana vuonna japanilaiset voittivat kahdella kilometrillä.
Suomalainen joukkue erotti soutajan huonoon työsuoritukseen
vedoten, mutta maksoi kuitenkin bonuksen johdolle sen osoittamista
ponnisteluista.
Konsulttifirma teki uuden analyysin tilanteesta ja veti johtopäätöksen, että
taktiikka oli ollut oikea ja motivaatio kohdallaan.
Materiaalissa vain olisi parantamisen varaa.
Ensi vuotta varten suomalaiset ovat nyt kehittämässä uutta venettä.

Jenkki, arabi, somali ja suomalainen oli bussissa. Jenkki heitti ison setelitukon ikkunasta ulos todeten "tätä meillä riittää". Arabi otti mukanaan kuljettaman pienen öljyastian ja heitti sen ulos "tätä meillä riittää". Siinä vaiheessa somali katsoi suomalaista ja "älä saatana edes ajattele koko asiaa".
Ruotsalainen, somali ja suomalainen olivat pahassa pinteessä aavikolla. He löysivät lampun jonka henki lupasi heille jokaiselle yhden toivomuksen. Somali toivoi, että kaikki Suomessa olevat afrikkalaiset pakolaiset voisivat elää kotimanterellaan vapaina ja tulisivat hyvin toimeen. Ruotsalainen toivoi, että kaikki suomenruotsalaiset ja ruotsikieliset pääsisivät Ruotsiin elämään ja tulisivat hyvin toimeen. Tässä vaiheessa suomalainen katsoi henkeä vakavana ja kysyi: -Siis nyt on niin, että kaikki pakolaiset ja hurrit on poissa Suomesta? Henki vastasi asian olevan niin ja suomalainen sanoi toiveensa: - Tuota, iso tuoppi kylmää olutta!
Nooh. Panokani Hotasta alkoi ikä painamaan, joten isäntä joutui hommamaan kanitarhalleen uuden panokanin. Tulokas ja Hotanen joutuivat heti sanasotaan kumpi on nopeampi, siispä laitettiin 10 upeinta pupua perse pystyssä "kilparadaksi". Kummankin oli temput tehtyään sanottava kohteliaasti kiitos ja jatkettava suoritusta. Hotanen lähti toisesta päästä ja sanoi "kiitos..., kiitos..., kiitos..." Tulokas lähti toisesta päästä ja sanoi "kiits, kiits, kiits, kiits, kiits,..., sori Hotanen, kiits...".

-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001

Mistä tietää, että nainen on rahtari?
-Pistä se nelinkontin ja pyydä peruuttamaan tappiin asti. Jos muija onnistuu, niin se ON rahtari.

Saabisti #2397
9-5 2,0t Linear Wagon vm.2002
Seat Alhambra 2,0TDI 4WD vm. 2013 (11/2012), mutta silti:
"Saab is The Truth, The Whole Truth and nothing but The Truth."

Jukka Puotila kerto lauantaina aika hyviä juttuja ku olin hänen showtaan kattomassa.
pari jotka tulee mieleen:
vuonna 1989
Andy Mccoy heräs illal hotellihuoneessaan ja meni ikkunaan ja sanoi kavereilleen "volvo ajo pihaan"...nooh kaverit siin tuli sit kattomaan et mikäs siel on ni joku siin sit sano "eihän toi oo Volvo vaan Mitsubishi" johon Andy: "Helppo se teidän on sanoo ku on hampaat suussa"
Toinen juttu jonka Andynä Puotila siin imitois oli et: "Mun vinkki yrittäjille, jos joku tulee valittaa et sun tuottees on liian kalliita ni sano sille et ottaa ens kerral rahaa mukaan"
Suomessahan jos joku ajaa sun persiiseen ni se peräänajaja maksaa, mut ruotsissa on kuulemma oikeen laki että se jonka perseeseen ajetaan ni maksaa
ikä on myös kuulemma suhteellista:
Jörn Donner (95v) suuteli Tarha Halosta (61v) ritarillisesti kädelle, ja siitä kun jatkoi matkaansa niin totesi Arajärvelle että: "sakkolihaa"

BMW 525iA Touring Executive
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 2937
- Liittynyt: To Huhti 01, 2004 12:02
- Paikkakunta: H:ki - J:kylä
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 2937
- Liittynyt: To Huhti 01, 2004 12:02
- Paikkakunta: H:ki - J:kylä
> > Mies kysyi Kuopion torilla mieheltä, jotta tietääkö hän,
> > kuinka kaukana Afrikka on. Savolaisukko vastasi: "Ee se
> > kaakana voe olla ku Savon sellulla on yks neeker ja se
> > kulukoo pyörällä töihin."
> >
> > Savolaisakka meni valokuvaajalle. Valokuvaaja kysyi: -
> > Otetaanko rintakuva?
> > - Saeshan tuo piäkii olla mukana, tuumasi akka.
> >
> > Savolaispoika oli päässyt tansseista saatolle kaunista
> savolaistyttöä.
> > Poika kysyi: - No, onkos sitä neitillä pyöree?
> > - Ehei, sanoi tyttö punastuen, minulla on soikee...
> >
> > Savolaisukko tuli baariin ja tilasi drinkin.
> > - Tarjoilijavosu! Tuokee Koskenkorvoo!
> > - Otatteko colalla?
> > - No tuokee vaikka lumilapijolla, kuhan tuotte!
> >
> > Savolaisukko seisoi tien reunassa kilometripylvään kohdalla,
> > jossa oli numero kolme. Ajoi siihen kaksi herrasmiestä,
> > pysäyttivät ukon kohdalle ja toinen kysyi: - Mihin tästä
> > mahtaa olla tuo kolme kilometriä?
> > Ukko vilkaisi ympärilleen ja totesi: - Eeköhän tuo liene ihan
> > joka suuntaan.
> >
> > Savolaismies istui Kuopion rautatieaseman odotushallissa ja
> > alkoi tehdä itselleen sätkää. Viereisessä lipunmyyntikojussa
> > virkailija katseli äijän tekemisiä vähän alta kulmien,ja kun
> > äijä sytytti tupakkinsa, virkailija
> > huusi: - Täällä ei saa polttaa!
> > Äijä ei reagoinut mitenkään, vaan jatkoi vain tupruttelua.
> > Kohta virkailija huusi uudestaan ja kovempaa: - Täällä ei saa
> > polttaa! Siihen äijä
> > tiuskaisi: - Mittees mänit sinne!
> >
> > Matkustaja kysyi Savossa konduktööriltä: - Onko tuolla
> perässä tilaa?
> > - On siellä tilloo, vuan ku ei oo junnoo, konduktööri vastasi.
> >
> > Sekalainen seurue savolaisia eläkeläisiä oli bussissa
> > turistimatkalla Saksassa. Hampurissa kun oltiin, niin
> > suomalaisille turisteille päätettiin näyttää tietysti myös
> > Reberbahnin katuja. Bussi ajeli katuja hiljalleen eteenpäin,
> > ja kadun molemmin puolin notkui vähäpukeisia naikkosia.
> > Niinpä eräs vanha mummo kysäisikin oppaalta: - Keitä nuo
> > naekkoset tuolla ulukona oekkeen on?
> > Opas vastasi kohteliaasti: - No ne on nyt niitä Reberbahnin
> > kuuluisia prostituoituja. Mummo korjaili lasejaan, tuijotti
> > ulos ihmeissään ja
> > tokaisi: - Ka mitenkäs se minusta näättää että siellä on
> > muutama huorahhii eksynnä joukkoon.
> >
> > Mitä on ryhmäseksi savoksi?
> > - Mulukkutalakoot.

Jussi, lakimies ajoi kotiin siltaa pitkin vietettyään suurenmoisen
päivän kalastaen merellä. Hänen saaliinsa oli puhdistettuna ja
fileoituna käärittynä sanomalehteen matkustajan puoleisella lattialla.
Hän oli saapumassa myöhään kotiin ja nosti vauhtia. Tietämättä sitä,
poliisi hyppäsi esiin tutkanpaljastin kädessä viittoillen Jussia ajamaan
tien sivuun sillalla. Jussi ajoi tien sivuun kuten kunnon kansalaiset.
Poliisi käveli ikkunan viereen ja sanoi, "Tiedätkö kuinka lujaa sinä
ajoit, POIKA?"
Jussi ajatteli hetken ja sanoi, "Öh, 90 kilsaa tunnissa?"
"110 kilometriä tunnissa, poika! 110 kilometriä tunnissa 80 kilometrin
alueella.!" sanoi poliisi.
"Mutta jos konstaapeli tiesi sen, niin miksi te kysyitte sitä", vastasi
Jussi, "Miksi sinä minulta kysyt?"
Kiukustuen Jussin vastauksesta, poliisi murisi ivallisella tyylillä, "Se
oli ylinopeutta ja sinä saat sakkolapun!" Poliisi tuli lähemmäksi Jussia
katsoen hänen sotkuisia kalastusvaatteitaan, "Sinulla ei taida olla edes
mitään töitä! Miksi en ole koskaan nähnyt noin sotkuista koko elämäni
aikana!"
Jussi vastasi, "Minulla on töitä! Minulla on hyvä ja kunnollista palkkaa
antava työ!"
Poliisi kumartui ikkunaan, haistoi Jussin kalan saalista ja sanoi,
"Minkälainen työ sinun kaltaisellasi pummilla voi olla?"
"Olen peräsuolen levittäjä!" vastasi Jussi.
"Mitä sinä sanoit, POIKA?" kysyi poliisi.
"Olen peräsuolen levittäjä!"
Poliisi raapi päätään kysyen, "Mitä peräsuolen levittäjä tekee?"
Jussi selitti, "Ihmiset soittavat minulle, että heidän pitää olla
levitettyjä, joten minä menen heidän luokseen. Minä aloitan parilla
sormella, sitten pari lisää ja sitten koko kädellä, sitten kahdella.
Sitten minä vedän niitä yhä etäämmälle toisistaan, kunnes sitä on
semmoinen täysi 180 senttiä."
Poliisi oli tämän kuvion lumoissa kuvitellen mielessään, hän kysyi,
"Mitä ihmettä voidaan tehdä 180 senttisellä persreiällä?"
Jussi vastasi huolettomasti, "Sille voidaan antaa tutkanpaljastin käteen
ja pistää jonkin sillan päähän seisomaan!"