Näin kävi itselleni tammikuussa: ajoin Turusta Hkiin nollakelillä, jonka jälkeen auto oli yli 24h maanalaisessa SIDin mukaan +3 asteisessa parkkiluolassa. Ajoin auton ulos ja lämpötila laski SIDissä silmissä aina -17 asti. Melkein samassa saba sammui ja tunnistin heti Limp home- tilan. No, siinä temppuiltiin sitten tyhjäkäynnittömällä autolla puolisen tuntia Ruoholahden ja Länsiväylän itäpään ruuhkassa, ennen kuin pääsi "ajamaan". Oli muuten kivaa jumppaa kolmella polkimella ja vain kahdella jalalla. Tuolloin oli jo kaikki Espoon suunnan sabahuollot kiinni, joten päätin ottaa riskin ja ajaa niin pitkälle, kuin pääsee... eli aina kotiin asti

Eikä matkanteko ollut mitään nilkuttamista, kunhan ruuhkat jäivät taakse. Seuraavana aamuna MetroAutossa poistettiin kaasuläppäkotelon tilatiedon hukkumisesta tms. johtunut vikailmoitus, ja asentaja teki vielä jonkun mekaanisenkin tempun, josta tällainen rakentaja ei tiedä mitään

Juttu maksoi joka tapauksessa 30€. Minulle tarjottiin kaasuläppäkotelon vaihtoa (895€ + työt)

mutta jostain syystä olen toistaiseksi päättänyt pärjätä vanhalla, kun ei siinä tunnu olevan mitään vikaa, nyt on jo yli 3000 huoletonta kilometriä takana. Eniten ......stä asiassa on se, että noita läppäkoteloitakin ilmeisesti vaihdetaan asiakkaan piikkiin, vaikkei niissä ole mitään fyysistä vikaa, joka tuonkin olisi aiheuttanut

Maallikolle tulee mieleen kosteuden tiivistyminen / jäätyminen, tai jotain sellaista...
Terv. V-P