Pikkusysterin kaveri olisi saanut tässä parisen kuukautta sitten kortin saatuaan mammalta ja papalta uuden Yariksen. Eipä kelvannut tytölle, jostain käsittämättömästä syystä.
Jos kyseessä olisi ollut mun lapsi, olisin varmaan ottanut raivelista kiinni ja ojentanut hieman, jonka jälkeen tyytymätön pikkuprinsessa olisi saanut 15 €uron kulkuvälineen ja rajattoman oikeuden sinisiin, vihreisiin, oransseihin ja punaisiin kulkuvälineisiin. <3
Mutta itsepähän ovat kersansa sellaisiksi kasvattaneet, joten kärsikööt narinat.
ennen: 93 SS Aero '04 + BSR Steg 1
nyt: Chevy Camaro Z28 '93 Perheessä myös Mr. S
Jos vielä joskus minulla tulee olemaan tytär eikä ehdottamani auto käy, niin pistäköön vaikka p*rseensä kauppatavaraksi ja ostakoon itse sellaisen minkä haluaa/rahkeet riittää.
Myrkky kirjoitti:Jos vielä joskus minulla tulee olemaan tytär eikä ehdottamani auto käy, niin pistäköön vaikka p*rseensä kauppatavaraksi ja ostakoon itse sellaisen minkä haluaa/rahkeet riittää.
Heh, helppo uhota tuossa tilanteessa
Muksu solmii isukin pikkusormensa ympärille (vuosikausia aikaa kypsyttää) ja siinä on Myrkky ihan "joo joo - mies"
Kyttäät vielä vävykokelaita rengasrauta kourassa, ettei siihen p*rseeseen tarraa kuka tahansa hamppi.
Tai en tiedä, tässä arvailee vaan 38vee lapseton ukko
Ja pakkoko sen ensimmäisen auton on oltava Saab? Romuttaa wokkelon ensin harjoitellessa, katsoo sitten parempaa kulkinetta alle, kun on enemmän kokemusta autoilusta...
Niin, kyllähän ne tyttäret isänsä pyörittelee pikkusormen ympäri. Nimimerkillä itsellä kaksi pientä tyttöä.
Eikä se pointti ole mielestäni sekään että tytöstä pitäisi tehdä väkisin Saabisti.
Kyse lienee siitä että tarjottu järkiratkaisu (joka tosin sattuu olemaan tytölle ilmainen)ei kelpaa, so, kävelköön...
"Ihmiset, jotka luulevat tietävänsä kaiken, ärsyttävät meitä, jotka tiedämme kaiken."
Termos kirjoitti:
Heh, helppo uhota tuossa tilanteessa
Muksu solmii isukin pikkusormensa ympärille (vuosikausia aikaa kypsyttää) ja siinä on Myrkky ihan "joo joo - mies"
Kyttäät vielä vävykokelaita rengasrauta kourassa, ettei siihen p*rseeseen tarraa kuka tahansa hamppi.
Tai en tiedä, tässä arvailee vaan 38vee lapseton ukko
Ja pakkoko sen ensimmäisen auton on oltava Saab? Romuttaa wokkelon ensin harjoitellessa, katsoo sitten parempaa kulkinetta alle, kun on enemmän kokemusta autoilusta...
Kun et tunne tarkemmin, niin et tiedä millainen paskiainen osaan luonteeltani olla..
Vävykokelaita ei kytätä kunhan ei ihan narkkipiireissä liiku.. itteppähän tunteen nahoissaan jos tavaraansa liikaa jakelee, ja vittuilut vain saa jos tulee toistuvasti itkemään omia hölmöilyjään.
Ja ei sen ensimmäisen auton tarvitse olla saab välttämättä, sen tarvitsee olla ikä/kokoluokassaan tukevarakenteinen jos jotain sattuu(kuten tuoreille kuskeille itseni mukaan lukien tuppaa/tuppasi sattumaan), sekä kohtuuhintainen ylläpidettävä(jos auton sponssaan, niin en tasan sponssaa sitä autoa monta kertaa auton arvon edestä ylläpitoon vuodessa!).
9-5T kirjoitti:Vielä on tytöllä 9 vuotta aikaa vaihtaa mielipidettä mutta tällä hetkellä vielä luvattu avo Saab kelpaa hyvin.
Tässä visiossa on vahva "peitetarinan käry" mukana. Eli olet saanut ajettua "hallituksessa läpi" periaatepäätöksen saada hankkia avo saabi ja peruteluna keittiössä istuvalle pääministerille riitti että "se tulee tyttärelle" Isi saa siinä sitten ikään kuin kylkiäisenä yhden harrasteauton lisää..
(Ei silti ettenkö itsekin ihan varmasti vielä avo saabin osta heti kun saan kunnon talliltilat jostain hankittua.) Viime syksynäkin Alastarolla oli pari niin hienoa että vain suuri itsekuri esti tekemästä ostotarjouksia..
Kyllä ne mielet muuttuu. Mun vaimo ensialkuun sanoi saabia ällöksi tai muutenvaan ei pitänyt niistä. Nyt se ajaa hirvellä innolla tota 900i:tä ja sanoo, että ajaessa tuntuu, kuin olisi yhtä auton kanssa. Pitää sen silloin aika hyvältä tuntua ajaa.
Serkkupoikakin intoutui saabistiksi, kun rakennettiin yks kilpa-auto saabista ja kun hän sai ajokortin, niin saab 99 piti saada ehdottomasti ajokiksi. Yritin puhua, että eikös 900 olis parempi ajaa? Ei se kuulemma ole tarpeeksi erikoinen. No, viimeinen niitti oli tuo mun 99 turbo. Serkkupojalla onkin jo 99:iin varattuna tekniikanluovuttajaksi 900 turbo8 ic.
Luulenpa, että jos vaan pääsee ajelemaan tarpeeksi saabilla, niin monen mieli muuttuu. Olen huomannut, että monilla ihmisillä on kummallisia stereotypioita saabeista. Niitä pidetään jotenkin huonoina tms. En käsitä ite moista. Siksi olenkin saabisti. Kukaan tuttava tai kaveri ei ole saabia haukkunut sen jälkeen, kun olen päästänyt kokeilemaan omaa satkuani.
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
Toyota Corolla STW 1,3M -99 (opetuslupa-auto) exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01