Nyt alkoi ihmetyttämään. Valot ja vilkut sain viiksen vaihdolla toimimaan, ja pyyhkijöiden korjaus tuli seuraavaksi eteen listalla. Pyyhkijät näennäisesti toimivat, mutta käänteisessä järjestyksessä viiksen kuviin nähden. Viiksessä muistaakseni oli ylimpänä tihku, ja sitten 0 ja asennot I ja II. Kuitenkin, järjestys touteutuu käänteisenä, alhaalla on ilmeisesti tihku, ja sitten ylöspäin loput. No, nämä nyt eivät sinällään häiritsisi, mutta pyyhkijät eivät ihan iskussaan ole muutenkaan. Tuohon todennäköiseen tihkuasentoon laitettaessa virrat tuntuvat katkeavan kokonaan pyyhkijöiltä, parkaavat keskelle lasia jos ovat liikkeellä. Ehkä tihkurele ?
Sen lisäksi pesuri toimii vain silloin kun pyyhkijät ovat liikkeellä, sillä ei ole merkitystä onko viiksi jo palautettu nolla-asentoon, vai ei. Voisikohan tämä olla kiinni viiksestä ? Avasin viiksen, mutta ainakaan siellä ei ollut samanlaista lämpö-ongelmaa kuin vilkkuviiksessä.. =)
Pyyhkijöistä taas
Voisiko olla vaan yksinkertaisesti niin, että johtoliitin on saatu väkisin runnottua väärin päin siihen viiksen koskettimiin? Ei mitään hajua johtojen kytkentäjärjestyksestä, enkä viitsi nyt selvitelläkään olisiko tämä teoria mahdollinen 
Pissapojan toimimattomuus silloin kun pyyhkijöille ei mene sähköä kyllä vähän tukisi tätä teoriaa.
Tuostahan sitä kytkentäjärjestystä voisi pähkäillä, kun ei jaksa etsiä kytkentäkaaviota:
http://www.hut.fi/u/jus/saab/9000/uudet ... viiksi.jpg

Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 1172
- Liittynyt: Ma Elo 15, 2005 18:54
- Paikkakunta: Vieremä
Tuo kävi eilen kanssa mielessä. Kattelin eilen noita liittimiä, mutta johtoliitin näyttää olevan samoin päin (teksti ylöspäin) kun vilkkuviiksen liittimet. Koitin myös taivuttaa liitintä toisin päin, mutta johtosarja laittoi hanttiin sen verran ettei asento tuntunut luontevalle. Onkohan noissa ollut aina samanlainen viiksi, ettei vois olla autoon vaihtunut joskus eri mallinen viiksi ? Tosin, viiksen muotoilu näytti samalle kuin vilkkuviiksellä. Täytynee metsästää kytkenkaavio jostain ja tutkia onko johdotukset oikein. Olisiko kellään heittää vinkkiä mistä tuollaista kaaviota voisi etsiä ?
Kiitokset !
Kiitokset !
Viiksen liittimeen tulee napoihin 1-6 johdot seuraavasti:
1, J: valkoinen
2, 53b: vihreä
3, 15: ruskea
4, 53: punainen
5, 31b: sininen
6, P: keltainen
Liitinrungossa lienee luettavissa merkinnät J, 53b, 15, 53, 31b ja P. Johtoliittimessä ja liitinrungossa on erilevyiset kannakset/urat sivuissa, ja niiden pitäisi teoriassa estää väärinpäin kytkeminen. Jos otat viiksen irti ja vertaat johtoliitintä viiksen liittimen merkintöhin ja noiden liittimessä olevien urien eroja, saat varmaan liitettyä tuon oikein päin.
Katso sivu PDF:n sivu 9, viiksi on osa numero 61:
http://kotisivu.mtv3.fi/jus/SAAB9000sah ... a87-88.pdf
Kaikissa tonnareissa lasinpyykijän kytkentä on oleellisesti samanlainen.
http://faq.saab-club.ru/_9000/electro-s ... -wiper.pdf