Sattuipas...

Yleinen autoiluun ja liikenteeseen liittyvä keskustelu.
ng900aero
"Saabisti"
Viestit: 9404
Liittynyt: Ti Marras 18, 2003 23:59
Paikkakunta: Herttoniemi

Viesti Kirjoittaja ng900aero »

Puolan liikenteestä on kokemusta sen verran kun tuli ajettua läpi pariin otteeseen, melko hauska liikennekulttuuri, Cinquecentoilla painetaan ohi mistä vaan on vähääkään mahdollista, ja kurveissa jarrutetaan juuri ja juuri ennenkuin Cinquecento lentää ulos tieltä :lol:

Mutta sori vaan, itselleni jäi hieman epäselväksi kantasi liikennekäyttäytymiseen, aiemmin peräänkuulutit sitä että ohittaminen on tuomittavaa ja että ihmisten tulisi lähteä aiemmin liikkeelle, jotta aikataulu mahdollistaisi myöhemmän saapumisajankohdan, ja että haluaisit estää ja opettaa ohittelijoita.

Ja nyt sitten ilmeisestikin kannustat ns. rivakoihin ohittamisiin, eli että ei jäädä perään kyttäämään sopivaa ohituspaikkaa?
Entä jos tälläinen ns. rivakka ohittaja ohittaa sinut (ja vaikkapa 10 muuta ajoneuvoa) ruuhka-aikana ohituskaistalla, ja painaa sopivaan rakoon hidastamatta muuta jonossa ajavaa liikennettä, ei kait silloinkin ole syytä kimpaantua, koska tuollainen toimintahan tavallaan lisää liikenteen sujuvuutta (eikä tälläisessä tilanteessa völttämättä tarvitse edes ylittää nopeusrajoitustakaan)?

No oli niin tai näin niin itse koetan varoa ostamasta sellaista automallia jolla ei voi huoleta painaa ohitse ns. hätäisessäkin tilanteessa, eli Saabin markkinoima ohituskiihtyvyys on aidostikin tärkeä seikka :)
Saab 9-3 SC TTiD -08
Saab 9-3 Cabrio 1.8t -06
Ducato Maxi -98
t0.2 3-9 baaS
"Kaasari"
Viestit: 45
Liittynyt: To Elo 11, 2005 10:05
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja t0.2 3-9 baaS »

Eilen oli aika hauska tilanne. Jouduin ensimmäiseksi liikennevaloihin Karhusaarentiellä Espoossa, siinä risteyksessä josta pääsee mm. Otaniemeen. Olin menossa kohti stadia ja tietenkin oikealla kaistalla. Siinä on kaksi kaistaa suoraan, ja vasen kaista päättyy ennen siltaa joka vie Lehtisaareen.

No, taakseni tuli hissukseen jonoa, siinä oli ehkä 4-5 autoa takanani kun huomasin että yksi siirtyy vasemmalle kaistalle. Sekin sitten jäi punaisiin viereeni. Se oli uudehko farmari-Vectra, en tiedä mikä malli, mutta GTS:ää (vai mikä se onkaan) ei ainakaan kyljessä näkynyt. Takanani olevaan letkaan tuli muutama auto lisää.

Sanoin vaimolle, että sori nyt mutta joudun lähtemään vähän rivakammin liikkeelle. Valo vaihtui ja lähdettiin liikkelle, mutta ilo loppui kuitenkin kovin lyhyeen, sillä Vectra sammui ennen kuin se oli päässyt metriäkään eteenpäin. Hölläsin kaasua samantien ja vaimo kysyin miksi nauran vedet silmissä :lol: Olin puolessa välissä Lehtisaareen vievää siltaa, kun näin peilistä että Vectra pääsi liikkeelle ja siirtyi jonon hännille. Vähän ilmeisesti joutui sahaamaan ennen kuin roju käynnistyi.

Sinulle pallero jos satut lukemaan tämän: Opettele nyt hyvä ihminen ajamaan ennen kuin tulet vierelle! Tai hanki automaattivaihteet!

Tällaisista tulee aina hyvälle tuulelle, ja muistuu mieleen miksi hankin tämän auton 5 vuotta sitten. Jospa sittenkin pidän sen, mutta vain huollan sitä muualla kuin Länsiautossa... :?
Puuvene on puuvene, muu vene on muu vene!
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3610
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Viesti Kirjoittaja wesku »

Perääntunkemisen suhteen tänään sattui silmiin juuri hyvä esimerkki sentapaisista tyypeistä joita mulla ollut tapana "kouluttaa". 10-tietä Turkuun päin tullessa rekan perään kerääntynyt jono jossa noin 5 autoa sopivilla väleillä, viimeisenä 60-luvun Mustang. Jono eteni suurinpiirtein rekkanopeudella 80-rajoituksella.

Minun edessäni perääntunkija 90-luvun alun Opel Astra joka saavutti Mustangin ja liimaantui kilometritolkulla ajamaan noin autonmitan päähän Mustangista niin että Astran keskilinja oli Mustangin vasemman reunan kohdalla siihen tyyliin että olisi ikäänkuin ohituspaikkaa kyttäämässä. Jonon hidastuessa välillä jonkun kääntyessä, Astran ja Mustangin väli käväisi jo parissa metrissä. Mitään realistista makdollisuutta ohitukseen muita häiritsemättä ei olisi Astralla ollut, kaikki muut ajoivat normaalilla 1-2 sekunnin välilä.

Mustang ajoi jonon mukana eikä välittänyt tai ehkä huomannutkaan mitä tapahtuu. Astrakuski oli blokannut näkyvden etuoikealle täysin Mustangin taakse. Jos tuossa tilenteessa olisi jotain tapahtunut etuoikealla ei Astrakuskilla olisi ollut minkäänlaista mahdollisuutta reagoida ajoissa jos Mustang olisi joutunut jarruttamaan. Olisi seurannut peräänajo ja vilkkaasta vastaantulevasta liikenteestä johtuen ehkä Astran ajautuminen peräänajossa vasemmalle päin vastaantulijaa ja Mustangin ajautuminen juuri päin sitä etuoikealla olevaa jonka takia joutui jarruttamaan.

Juuri tuollaisessa tilanteessa em. Mustangin asemaan joutuneena pumppaan nopeuttani niin että väliä taakse syntyy vähitellen, en kuitenkaan kannusta perääntunkijaa ohitukseen koska siinä olisi yksi jonossa lisää edessäni sitten kun avautuu paikka jossa pääsee taas ohittamaan. Jos tuollaisille perääntunkijoille alettaisiin tietä antamaan niin siitähän todellinen hullunmylly alkaisi, sittenhän sitä innolla perään tungettaisiinkin jos sillä tavalla saataisiin muut väistelemään.

Astrakuskin käytös tässä tilanteessa saattoi olla tahallista jenkkiautoilijan ärsyttämistä, kokemusta on vanhalla jenkillä ajamisesta. Samantapaisia perääntunkijatyyppejä näkee kyllä ihan perusautokannan muodostamissa jonoissa vähän väliä. Kaikkein törkeimmät idiootit tunkevat vaikka moottoripyöränkin perään samaan tyyliin, ja peräänajon sattuessa seuraa hyvin suurella todennäköisyydellä kuolema tai vakava loukkaantuminen.
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3610
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Viesti Kirjoittaja wesku »

Musti kirjoitti: wesku, etkö voisi keskittyä vain omaan ajamiseesi.
Heh, ihan omalla ajamisellani teenkin turvaväliä taakse. Harmittaako ?

Se koira älähtää johon ..... ;)
Rommitommi
"Hölösuu"
Viestit: 2735
Liittynyt: Pe Syys 12, 2003 14:56
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Rommitommi »

wesku kirjoitti:
Musti kirjoitti: wesku, etkö voisi keskittyä vain omaan ajamiseesi.
Heh, ihan omalla ajamisellani teenkin turvaväliä taakse. Harmittaako ?

Se koira älähtää johon ..... ;)
Kalikka kalahti, jo ihan sen takia etten pysty ymmärtämään kotipoliisin roolia. Mene ihmeessä sinne poliisikouluun edelleen, jos on noin kova tarve "kouluttaa".

Onhan se hienoa, että iskee moraalinen vastuu kaikista muista :roll:
Millä kaikella muulla uskottelet ittelles lain ottamista omiin käsiin?

Yleensähän on näin, että nämä "kouluttajat" on pahimpia provosoitujia, mutta eiväthän he sitä tunnusta, koska ovat aina oikeassa, varsinkin omasta mielestään.

Mitä jos seuraavalla kerralla väistät ohittajaa, vaikka se taistelee kaikkia ylväitä kotipoliisin periaatteitasi vastaan?
Tomppa & Saabit myyty :( & Volvo V70 2.5T
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3610
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Viesti Kirjoittaja wesku »

Rommitommi kirjoitti:Mene ihmeessä sinne poliisikouluun edelleen...
EIkähän niiden kannattaisi mennä poliisikouluun jotka haluavat että 80 rajoituksella rajoituksen mukaan etenevässä jonossa väistetään ohittajia. Olisko kiva laittaa pillit ja vilkut päälle jos muuten ei ymmärretä väistää ? Ja perääntunkemisella taas voisi laittaa lisää vauhtia niihin jotka "eivät halua olla tientukkeena" kunnon siviilityyliin ja antaa palkinnon kun on saanut edellä ajavan lisäämään vauhtiaan ?

Tuli tuosta muuten mieleeni että vaikea se on poliisinkin saada tietä, viime viikolla välilä Kista-Arlanda, Kistan suoralla tuli takaa 2 poliisipyörää. Olin vasemman kaistan jonossa ja huomasin jo kaukaa että ihan oikeasti nopeampia eikä vain sellaiseksi itseään luulevia tulossa ja vaihdoin oikeammalle kaistalle. Siirryin takaisin vasemmalle peesaamaan koska poliisisaattueessa on ihan mukavaa ajaa ruuhkaliikenteessä. Juuri silleen ns."nopeammat" haluaisivat ajaa, niinhän se liikenne sujuisi kun kaikki ymmärtäisivät väistää juuri heitä. Seuraavan 10 kilometrin matkalla ehkä kymmenkunta kuskia ei kai huomannut lainkaan taakse tulevia 2 poliisipyörää pillit/vilkut päällä ja roikkui edessä niin kauan että toinen pyörä teki jo tilaa toiseksi vasemmalle kaistalle ja menivät varovasti oikealta ohi. Ei se aina helppoa ole oikeilla poliiseillakaan.
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3610
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Viesti Kirjoittaja wesku »

Nyt on baltianreissulla ollut erityisen hauskaa kun on paljon tietöitä ja niiden jälkeen rajoituksen vaihtuessa pikkuautoilijat näyttää yrittävän lahteä yllättävästi pakettiautoa muistuttavan mutta ehkä hiukan tehokkaamman bensa V6 Aerostarin ohi yrittäen parantaa asemiaan seuraaviin tietyö-valoihin. Valojen vaihtumista minuuttikaupalla odotellessa on sitten hauskaa käydä ulkoilemassa naureskellen taakse jääneiden happamia naamoja ;)
Vastaa Viestiin