qaw kirjoitti:Turbo Sensonic kirjoitti:
Meikäläistä harmittaa kaikista eniten motarilla ja kehäteillä vasenta kaistaa matelevat, jotka ilmeisesti keskittyvät vain omaan suoritukseensa, eivätkä vilkuile taustapeileihin, saati tee tilaa nopeimmin ajaville. No ainoa tapa päästä ohi on silloin ohittaa oikealta (laitonta).
Väärin. Kehätiellä saa ohittaa oikealta, ne kun ei ole moottoriteitä. Mua harmittaa ne ketkä ei tätä tiedä ja mielenosoituksellisesti roikkuu puskurissa kilometrikaupalla vaikka oikea kaista on tyhjä, ja sitten koukkaavat kuitenkin oikean kautta ohi, heti eteen ja jarrut pohjaan.
Totta. Tuo "kehätie" oli tuossa väärin, koska siellä saa tosiaan ohittaa oikealta
Offtopicina voisi heittää, että johan oli taas "zembalot" eilen Lahden motarilla noin klo. 18.00 aikaan, kun perheiden "mussukoilla" alkaa koulu ja täytyy sitä varten rynnätä kesämökiltä takaisin kotiin.
Porukka tukki vasemman kaistan ihan huolella, jotkut ajaen 100-110 km/h 120 km/h:n rajoitusalueella. Sitten kun saavutti kyseisen auton, niin jökötetään vain vasemmalla kaistalla päästämättä muita nopeampia ohitse. Ja tällaisia kuskeja oli tuolla motarilla TOSI PALJON

Loppuen lopuksi heitin oikealle kaistalle, ajelin vähän aikaa kyseisen auton "perässä" (tosin siis oikeaa kaistaa). Lopuksi kiihdytin hitaasti ohi oikealla kaistalla ja kun olin tarpeeksi kaukana, siirryin vasemmalle kaistalle. Tiedä sitten katsotaanko tuota oikealta "ohitukseksi"

Ainakin työkaveri sai kyseisenlaisesta toiminnasta sakot ajaessaan prätkällä
Tämän jälkeenkään em. kuski ei tajunnut siirtyä oikeanpuoliselle kaistalle, vaan ajaa kökötti edelleen vasenta kaistaa ja sitten alkoivat takana olijat ohittelemaan kyseistä autoa oikealta puolelta.
Olisi kiva tietää, mitä noiden em. kuskien päässä liikkuu, kun pitää koko ajan ajaa alinopeutta vasemmanpuolisella kaistalla

Pelkäävätköhän he sitä, että jäävät "pussiin", jos vaihtavat oikeanpuoliselle kaistalle vai onkohan kyseessä "tämä on minun nopeuteni ja sinunkin pitäisi ajaa sitä, koska en laske sinua ohitseni" -mentaliteetti
