Samanlaisiin tilainteisiin törmänny monesti. On ollu pakko väistää vasemmalle kaistalle tai jarruttaa kun liitymästä tulija meinannu tulla kylkeen vaikka tie mun edessä ja takana on ollu aivan tyhjä. Ihmisillä tuntuu olevan käsitys , että liittymästä tulija olisi jotenkin etuajo-oikeutettu, vaikka ainakin mulle on autokoulussa opetettu toisin päin, eli liittymästä tulija on väistämisvelvollinen.Henkka #2283 kirjoitti:
Taisi olla kesän alussa, kun KehäI:ltä lännestä vaihdoin Lahdentielle. Ramppi jatkuu suoraan motarille ja siihen liittyy oikealta väistämisvelvollisten kaista vähän ennen motaria. Näin jo kauan ennen ramppien yhtymistä, että iv Golf (mistä näitä sikiää aina mun kerrottavaksi?) tuli reilua nopeutta, keritäkseen tietty mun ja edellämenijän väliin (mun takana oli aivan tyhjää). En muuttanut omaa nopeuttani ja ramppien yhtymäkohdassa jouduin tekemään voimakkaan jarrutuksen, että se ei olisi tullut kylkeen (oli jo puol auton leveyttä mun kaistalla). Harvoin näihin sen enempää reagoin, mutta nyt pistin torven pohjaan ja vilkutin valoja. Eiköhän se tempassut jarrut pohjaan ja mulla oli pitelemistä, etten tullut sen perään. Kaiken lisäksi se kääntyi seuraavasta liittymästä pois motarilta, jolloin näin noin 35:sen nutturatukan trendikkäästi keskisormi pystyssä. Säteiliköhän tollakaan yhtään, että missä mentiin ja kenen vika oli mikäkin
Passattinsa sankari / Aut. nopeusvalvontakam. Länsiväylällä
900 T16 -92 (KR)
900 T16 -88 (KA)
Subaru Forester -00, Range Rover 3,9 EFI -90
#1938
900 T16 -88 (KA)
Subaru Forester -00, Range Rover 3,9 EFI -90
#1938
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 2909
- Liittynyt: Ke Helmi 16, 2005 12:13
- Paikkakunta: Helsinki
Jeps, just näin. Ja noissa paikoissahan on (ainakin usein?) vielä kolmio tehostamassa kulkupolitiikkaa, mutta ei niin ei...JuHem kirjoitti:Samanlaisiin tilainteisiin törmänny monesti. On ollu pakko väistää vasemmalle kaistalle tai jarruttaa kun liitymästä tulija meinannu tulla kylkeen vaikka tie mun edessä ja takana on ollu aivan tyhjä. Ihmisillä tuntuu olevan käsitys , että liittymästä tulija olisi jotenkin etuajo-oikeutettu, vaikka ainakin mulle on autokoulussa opetettu toisin päin, eli liittymästä tulija on väistämisvelvollinen.
SS-K Jäsen #2283
Nyt: M-B EQE 300 -23, M-B S 55 AMG L -04
Menneet: Ford Mondeo 1.8 stw -03, S 500 L 4matic -12, S 350 Bluetec -11, S 500 L -99, 9000 Aero -96, 9000 turbo -89, 900i -87
Nyt: M-B EQE 300 -23, M-B S 55 AMG L -04
Menneet: Ford Mondeo 1.8 stw -03, S 500 L 4matic -12, S 350 Bluetec -11, S 500 L -99, 9000 Aero -96, 9000 turbo -89, 900i -87
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 7321
- Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
- Paikkakunta: Helsinki
Kaikista ihmeellisintä on vielä se, että tuolta rampilta on aivan pakonomainen tarve tulla suoraan vasemmalle kaistalle motarilla ajavan liikenteen sekaan aiheuttaen sen, että takaa vasenta kaistaa nopeammin ajavat joutuvat jarruttamaan voimakkaasti ja taas on katastrofin ainekset ilmassa. Tietyillä kuskeilla ei näytä olevan lainkaan pelisilmää ymmärtääkseen mittasuhteet, että mihin väliin milloinkin mahtuu ja ehtii, vaan rynnätään suinpäin mentaliteetilla, että "kyllä ne väistää, jos en ehdi".JuHem kirjoitti:Samanlaisiin tilainteisiin törmänny monesti. On ollu pakko väistää vasemmalle kaistalle tai jarruttaa kun liitymästä tulija meinannu tulla kylkeen vaikka tie mun edessä ja takana on ollu aivan tyhjä. Ihmisillä tuntuu olevan käsitys , että liittymästä tulija olisi jotenkin etuajo-oikeutettu, vaikka ainakin mulle on autokoulussa opetettu toisin päin, eli liittymästä tulija on väistämisvelvollinen.Henkka #2283 kirjoitti:
Taisi olla kesän alussa, kun KehäI:ltä lännestä vaihdoin Lahdentielle. Ramppi jatkuu suoraan motarille ja siihen liittyy oikealta väistämisvelvollisten kaista vähän ennen motaria. Näin jo kauan ennen ramppien yhtymistä, että iv Golf (mistä näitä sikiää aina mun kerrottavaksi?) tuli reilua nopeutta, keritäkseen tietty mun ja edellämenijän väliin (mun takana oli aivan tyhjää). En muuttanut omaa nopeuttani ja ramppien yhtymäkohdassa jouduin tekemään voimakkaan jarrutuksen, että se ei olisi tullut kylkeen (oli jo puol auton leveyttä mun kaistalla). Harvoin näihin sen enempää reagoin, mutta nyt pistin torven pohjaan ja vilkutin valoja. Eiköhän se tempassut jarrut pohjaan ja mulla oli pitelemistä, etten tullut sen perään. Kaiken lisäksi se kääntyi seuraavasta liittymästä pois motarilta, jolloin näin noin 35:sen nutturatukan trendikkäästi keskisormi pystyssä. Säteiliköhän tollakaan yhtään, että missä mentiin ja kenen vika oli mikäkin
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
Aamulla töihin mennessä motaria lähestyessäni alkaa moottorin lämmöt olla jo lähellä normaalia, joten ramppiin voi jo kiihdyttää pikkasen reilummin - tietysti, jotta motarille liittyessä on vauhtia vähintään sama mitä motarilla ajavilla.Turbo Sensonic kirjoitti:
Kaikista ihmeellisintä on vielä se, että tuolta rampilta on aivan pakonomainen tarve tulla suoraan vasemmalle kaistalle motarilla ajavan liikenteen sekaan aiheuttaen sen, että takaa vasenta kaistaa nopeammin ajavat joutuvat jarruttamaan voimakkaasti ja taas on katastrofin ainekset ilmassa. Tietyillä kuskeilla ei näytä olevan lainkaan pelisilmää ymmärtääkseen mittasuhteet, että mihin väliin milloinkin mahtuu ja ehtii, vaan rynnätään suinpäin mentaliteetilla, että "kyllä ne väistää, jos en ehdi".
Heh, itseäni aina risoo rampilla hitaasti ajavat, joten tsekkailen motarin liikennettä ja mahdollisuutta siirtyä motarille jo hyvissä ajoin ennen katkoviivan alkua. Eipä sitten haittaa vaikka joku parkkeeraa kiihdytyskaistan päähän. Kun vauhtia on tarpeeksi voi huoletta puikata motarille ja jopa vasemmalle kaistalle. Eikä kenenkään tarvitse väistää. Seuraava ongelma sitten onkin ne jotka antavat tilaa kiihdytyskaistalta tuleville ja jäävät kökkimään vasemmalle kaistalle...
Pitää tietysti pitää huolta, että ajaa jo liittyessä kovempaa kuin vasemman kaistan porukka


9-5 2.3t -00 US specs BP Steg 1,
9-3 Aero Cab -04 Lime BP Steg 7,
9-3 "Aero" Cab -05 BP Steg 1,
#1767, MB CLS 350CDI -11
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 2909
- Liittynyt: Ke Helmi 16, 2005 12:13
- Paikkakunta: Helsinki
Nyt pitää asettaa sanansa varovasti, ettei kukaan saa käsitystä, että ajaisin mielipidettä, että Saabilla voisi keritä semmoiseen paikkaan, johon ei kaikilla muilla merkeillä (tai niiden malleilla) kerkiäpeinu kirjoitti:...

Siltikin epäilen, että esim. sulla olisi ollut paremmat mahikset keritä kertomassani tapauksessa tavoiteltuun paikkaan liikenneturvallisuutta vaarantamatta kuin tapauksen nimeltämainitsemattomalla merkillä

SS-K Jäsen #2283
Nyt: M-B EQE 300 -23, M-B S 55 AMG L -04
Menneet: Ford Mondeo 1.8 stw -03, S 500 L 4matic -12, S 350 Bluetec -11, S 500 L -99, 9000 Aero -96, 9000 turbo -89, 900i -87
Nyt: M-B EQE 300 -23, M-B S 55 AMG L -04
Menneet: Ford Mondeo 1.8 stw -03, S 500 L 4matic -12, S 350 Bluetec -11, S 500 L -99, 9000 Aero -96, 9000 turbo -89, 900i -87
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 7321
- Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
- Paikkakunta: Helsinki
Nimenomaan! Eli jos kuskilla on tarpeeksi pelisilmää ja autossa tarpeeksi vauhtia, niin mikä estää ajamasta suoraan vasemmalle kaistalle, kuitenkin muita autoilijoita vaarantamatta.peinu kirjoitti:Pitää tietysti pitää huolta, että ajaa jo liittyessä kovempaa kuin vasemman kaistan porukka![]()
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, meikäläiselle opetettiin autokoulussa, että jos esim. ajan rampilta motarille, niin siinä 120 -kyltin kohdalla pitää lasissa tosiaan olla se 120 km/h, jotta ei mene motarille toisten tukoksi. Harmi vaan, että kaikki autoilijat eivät ole sisäistäneet tätä juttua

#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
Tyypillinen tapaus on se kun itse lähestyn rekkaa takavasemmalta (näin julkisesti sanon että 120km/h lasissa) niin eikös rampilta kiilaa joku suoraan rekan vierelle mitättömällä nopeuserolla rekkaan verrattuna. Ei se 90km/h mielestäni oikeuta suoraa pääsyä vasemmalle kaistalleTurbo Sensonic kirjoitti:Nimenomaan! Eli jos kuskilla on tarpeeksi pelisilmää ja autossa tarpeeksi vauhtia, niin mikä estää ajamasta suoraan vasemmalle kaistalle, kuitenkin muita autoilijoita vaarantamatta.

Toisaalta näitä, jotka heräävät ohittamaan 10 km/h nopeuserolla rekkaa motarilla, ilmestyy jotenkin aina eteen ilman ramppiakin...

Ei siinä ole mitään arveluttavaa vaan oikealta ohittaminen ja vasemman kaistan jonoon kiilaaminen on yksiselitteisesti laitonta. Totta kai siinä vasemmalla mennään alinopeutta kun oikealta jatkuvasti tullaan vasemmalle esim. rekan tai muun hitaamman kohdalla. Haitaroituminen on sitä pahempaa mitä enemmän siirrytään turhaan oikealle. Ei ole mitään järkeä siirtyä oikealle jos on oletettavissa että alle puolen minuutin tulisi tarve vaihtaa takaisin. Ts. jos oikealla on rekkoja vaikkapa puolen kilometrin välein ja rajoituksen mukainen nopeus 120, nopeuserolla noin 10 m/s ei ole mitään tarvetta vaihtaa oikealle päästämään muita viereen ja aiheuttamaan taas jarrutustarvetta tunkiakseen takaisin vasemmalle 30 sekunnin kuluttua.Turbo Sensonic kirjoitti: Weskulle voisin myöntää sen, että totta kai se harmittaa aivan s**t*n*sti, jos jengi kerää kunnon jonoa vasemmalle kaistalle vielä ajaen suhteellista alinopeutta, kun oikea kaista on aivan tyhjä. Tällöin oikealla kaistalla letkan ohiajaminen (ei oikealta nopeasti ohittaminen) ja vasemmalla kaistalle siirtyminen on kuitenkin lainopillisesti arveluttavaa.
Toivottavasti joskus on joku mittaamassa tuohon tyyliin ajavien nopeuksia Latvialaiseen tyyliin. Tutkamittaaja siellä nojaili taajama päättyy kylttiin pistooli kohti taajamasta poistuviaTurbo Sensonic kirjoitti: Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, meikäläiselle opetettiin autokoulussa, että jos esim. ajan rampilta motarille, niin siinä 120 -kyltin kohdalla pitää lasissa tosiaan olla se 120 km/h, jotta ei mene motarille toisten tukoksi. Harmi vaan, että kaikki autoilijat eivät ole sisäistäneet tätä juttua

Niinpä, kantsii varautua esim. sellaiseen yllätykseen että yritys epäonnistuu koska "nutaaja" vetää sen edessään olevan muutaman sekunnin turvavälin eli "ihan tyhjän vasemman kaistan" kiinnikarg kirjoitti: Ei ole välttämättä edes jono kyseessä. Joku yksittäinen taistelija saattaa ajella moottoritiellä ilmeisesti huvikseen vasenta kaistaa liian hiljaa vaikka oikea kaista on tyhjä ja vasen kaistakin on tyhjä sen nutaajan etupuolella. Ihan sama kauanko siinä sitten roikut puskurissa, tilaa ei anneta. Tässä kohdassa jos rohkenee mennä oikealta ohi, niin voi varautua yllätyksiin.

Mainitsemani esimerkki sijoittuu Kehä 3:n ulkopuolelle Valkeakosken lähellä olevalle moottoritielle, jossa ei todellakaan ole yleensä matelevia jonoja vasemmalla kaistalla, mutta näitä vasemman kaistan tukkivia nutaajia on silti ajoittain. Kaikki eivät ajele pääkaupunkiseudun ruuhkissa kuten ehkä olet aavistanut jossain vaiheessa.wesku kirjoitti:Niinpä, kantsii varautua esim. sellaiseen yllätykseen että yritys epäonnistuu koska "nutaaja" vetää sen edessään olevan muutaman sekunnin turvavälin eli "ihan tyhjän vasemman kaistan" kiinnikarg kirjoitti: Ei ole välttämättä edes jono kyseessä. Joku yksittäinen taistelija saattaa ajella moottoritiellä ilmeisesti huvikseen vasenta kaistaa liian hiljaa vaikka oikea kaista on tyhjä ja vasen kaistakin on tyhjä sen nutaajan etupuolella. Ihan sama kauanko siinä sitten roikut puskurissa, tilaa ei anneta. Tässä kohdassa jos rohkenee mennä oikealta ohi, niin voi varautua yllätyksiin.
Tai sitten nutaaja epäonnistuu yrityksessään pahemman kerranwesku kirjoitti:
Niinpä, kantsii varautua esim. sellaiseen yllätykseen että yritys epäonnistuu koska "nutaaja" vetää sen edessään olevan muutaman sekunnin turvavälin eli "ihan tyhjän vasemman kaistan" kiinni

Vaikea keksiä mitään järkevää motiivia kyseiselle käytökselle, jos tyhjällä tiellä tulee takaa nopeammin etenevä niin miksi ihmeessä ei voi väistyä ja antaa tietä?
Saab 9-3 SC TTiD -08
Saab 9-3 Cabrio 1.8t -06
Ducato Maxi -98
Saab 9-3 Cabrio 1.8t -06
Ducato Maxi -98
oletteko ikinä havainneet sellaista, että mitä enemmän on stressiä omassa elämässä, sitä herkemmin hermostuu liikenteessä? eli jos oma elämä on kunnossa (="huomenta päivää, ei huolen häivää"), harvemmin löytyy hyvää syytä hiiltyä liikenteessä, tai muuallakaan. tämä on siis minun havaintoni itsestäni.
onko minulla siis oikeasti syytä/oikeutta hiiltyä liikenteessä, onko liikenteessä törttöilijöillä loppukädessä minkäänlaista osuutta sisälläni olevaan pahaan oloon? mahdollisen ei-vastauksen näen myös selityksenä sille, että kun lähden levittämään liikennetörttöilijän paljastamaa pahaa oloani ympärilleni, en pääse siitä ikinä irti. joku "rakas lähimmäiseni" palauttaa sen aina takaisin luokseni. aamen
onko minulla siis oikeasti syytä/oikeutta hiiltyä liikenteessä, onko liikenteessä törttöilijöillä loppukädessä minkäänlaista osuutta sisälläni olevaan pahaan oloon? mahdollisen ei-vastauksen näen myös selityksenä sille, että kun lähden levittämään liikennetörttöilijän paljastamaa pahaa oloani ympärilleni, en pääse siitä ikinä irti. joku "rakas lähimmäiseni" palauttaa sen aina takaisin luokseni. aamen

Luca F #1724, ex-Saabisti vuosilta 2003-2013 (Saab 99 -71,75,76,77,77,78,78,79,80,84,84,84,84, Saab 900 -83,83,84,86,90,91)
Kyllä ja olen mielestäni myös huomannut paineiden purkautuvan epäterveenä liikennekäyttäytymisenä. Se Japanissa keksitty auto joka värien avulla viestii muille kuljettajan mielentilan ei ole ihan hullu ajatus.lucaf kirjoitti:oletteko ikinä havainneet sellaista, että mitä enemmän on stressiä omassa elämässä, sitä herkemmin hermostuu liikenteessä?