Kyseinen väli kun vetää muutenkin niin hyvin

Joo, hullua se on tosiaan..merkistä/mallista riippumatta ajetaan kuin päättömät kanat, ohitellaan keltaisilla viivoilla kurveissa ja pakotetaan vastaantulevat väistämään. Miliiseilläkin on ne tutut tutkauspaikat, mitkä paikallisilla on hyvin tiedossa ja vastaantulevat varoittelevat hyvissä ajoin. Tutkan jälkeen aivot jää taas narikkaan ja meno jatkuu. Täytyy myöntää, että omakin ajotyyli muuttuu jonkin verran rajan yli mentäessä, mutta kai se on niin, että maassa maan tavallaari_viitanen kirjoitti:Kehällä päästellään putki punasena eikä sinne vasemmalle kyllä ole mitään asiaa tosin aikaa kun siellä kävin jonkun keikan heittämässä
90luvun lopussa on varmaan muuttunut liikenne tuollakin vielä hullummaksi? kun se jo oli hullua jo silloin,kun sillä tuli ajettua.
Ruuhkaa ei aiheuta se ensimmäinen auto, vaan se toisena oleva nutaaja joka ei viitsi/halua/uskalla mennä siitä ensimmäisestä ohi. Tämä kertautuu ikävästi kun nutaajia on paljon.ruohonet80 kirjoitti:Kiva huomata, että yksi auto aiheutaa ruuhkan madellessaan lpr imatra välillä 68-74km/h.
Kyseinen väli kun vetää muutenkin niin hyvin
Jep, no tuossa pari päivää sitten Lieto As.-Aura Leveäkaistatie pätkällä Vt 9 todistin tilannetta, jossa 70-80 km/h nopeudella ajanut Mitsu Pajero "veti" ainakin 20 auton "letkaa" (tiellä 100 km/h rajoitus, ja periaatteessa kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan) itse ohitin koko jonon edessä ajaneen Citikan kanssa. Huom. en siis syyllistä "letkan" vetäjää, jolla saattoi olla kenties "teknisiä" ongelmia, vaan näitä perässä roikkujia (jokainenhan saa laillisesti ajaa juuri sitä nopeutta kuin haluaa!). Toinen homma mikä suorastaan saa pulssin nousemaan on , että valtatiellä, JOSSA ON 100 KM/H NOPEUSRAJOITUS tulee perä edellä vastaan todella usein monenkymmenen auton jono, joka ei uskalla/halua ohittaa edellä ajavaa alle sallitun nopeusrajoituksen ajavaa ajoneuvoa, mutta mitä tapahtuukaan, KUN OHITAN MATELEVAN JONON ja jatkan sallitulla nopeudella, VÄLITTÖMÄSTI OHITUKSEN JÄLKEEN TAKAPUSKURIINI LIIMAUTUU 10 METRIN PÄÄHÄN OHITTAMASSANI JONOSSA OLLUT AJONEUVO, joka on kenties ajanut sitä 80 km/h jo kymmeniä kilometrejä, ei perkele, mitä idiootteja tässä maassa elää ( pitäisikö mun "paeta" tota ajoneuvoa jollain 150 km/h nopeudella?????). Sama on tämä 40 km/h rajoitus, itse noudatan sitä niinkuin muitakin nopeusrajoituksia, on todella ärsyttävää kun joku SAATANAN MOPOAUTO TOYOTA,BMW TAI MUU "PASKAKÄRRY" TULEE ALLE 5 METRIN PÄÄHÄN TAKAPUSKURISTA(HUOM. ITSE AJAN SEN VERRAN SALLITUN RAJOITUKSEN PÄÄLLE 10-15 KM/H, ETTÄ ALINOPEUDELLA AJAMISESTA EI OLE KYSE!!!!!. Tässä eräänkin kerran olisi tehnyt mieli pysähtyä ja kysyä, etkö ole huomannut, että tuo toinen kaista on ohittamista varten!!!!!.Kerrankin eräs Toiota ohitti minut 40 km/h alueella( ikäänkuin heilahtamalla kuten MOPOAUTOLLE tuossa nopeudessa kuuluu), valtatien 100 km/h risteyksessä seistiin sitten peräkkäin ja kaveri ikäänkuin vähän vaan "jäi" jälkeen kun lähdettiin kiihdyttämään sille 100 km/h nopeudelle. Sokerina pohjalla pitää kertoa kertoa tarina Mercedes-Benz 200 Turbodieselistä, joka ajoi moottoritiellä(rajoitus 120 km/h) n. 110 km/h, uskalsin kuitenkin ohittaa tämän "tähtimerkin" kuljettajan, josta palkintona sain ihailla MERCEDES-BENZIN HIENOA KEULAMERKKIÄ n.5 METRIN etäisyydeltä miltei kotipihalle saakka, Volvon taustapeilistä, kerroin sitten jälkeenpäinkin kaverille, että olin jo aivan varma, että "marsu" seuraa kotipihaan asti. "Olishan sitä aina voinu kahvit keittää!" Em. liikennekäyttäytymistä on nyt itse tullut seurattua ainakin Saabin, Volvon, Fordin ja Hondan ratin takaa, joten ei se ainakaan automerkistä ole kiinni.Oletan, että kaikki eivät ole samaa mieltä kanssani, mutta tämähän on vain ABECEDE-kortin omistavanhenkilön oma mielipide asiastakarg kirjoitti:Ruuhkaa ei aiheuta se ensimmäinen auto, vaan se toisena oleva nutaaja joka ei viitsi/halua/uskalla mennä siitä ensimmäisestä ohi. Tämä kertautuu ikävästi kun nutaajia on paljon.ruohonet80 kirjoitti:Kiva huomata, että yksi auto aiheutaa ruuhkan madellessaan lpr imatra välillä 68-74km/h.
Kyseinen väli kun vetää muutenkin niin hyvin
Ohittamisen vaikeuden huomaa monesti myös Hämeessä. 10-tiellä on pätkää, jossa pientareelle mahtuu helposti traktori. Traktori kun ajelee pientareella, niin jostain kumman syystä sitäkin on monen mielestä silti todella vaikea ohittaa siirtymättä kokonaan toiselle kaistalle. Jonoa kertyy...
No just samassa paikassa on kyllä tullut havaittua samantapaista yrittämistä vaikka mulla on vain ABE korttiMN kirjoitti:Jep, no tuossa pari päivää sitten Lieto As.-Aura Leveäkaistatie pätkällä Vt 9 todistin tilannetta, jossa 70-80 km/h nopeudella ajanut Mitsu Pajero "veti" ainakin 20 auton "letkaa" (tiellä 100 km/h rajoitus, ja periaatteessa kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan) itse ohitin koko jonon edessä ajaneen Citikan kanssa. Huom. en siis syyllistä "letkan" vetäjää, jolla saattoi olla kenties "teknisiä" ongelmia, vaan näitä perässä roikkujia (jokainenhan saa laillisesti ajaa juuri sitä nopeutta kuin haluaa!). Toinen homma mikä suorastaan saa pulssin nousemaan on , että valtatiellä, JOSSA ON 100 KM/H NOPEUSRAJOITUS tulee perä edellä vastaan todella usein monenkymmenen auton jono, joka ei uskalla/halua ohittaa edellä ajavaa alle sallitun nopeusrajoituksen ajavaa ajoneuvoa, mutta mitä tapahtuukaan, KUN OHITAN MATELEVAN JONON ja jatkan sallitulla nopeudella, VÄLITTÖMÄSTI OHITUKSEN JÄLKEEN TAKAPUSKURIINI LIIMAUTUU 10 METRIN PÄÄHÄN OHITTAMASSANI JONOSSA OLLUT AJONEUVO, joka on kenties ajanut sitä 80 km/h jo kymmeniä kilometrejä, ei perkele, mitä idiootteja tässä maassa elää ( pitäisikö mun "paeta" tota ajoneuvoa jollain 150 km/h nopeudella?????). Sama on tämä 40 km/h rajoitus, itse noudatan sitä niinkuin muitakin nopeusrajoituksia, on todella ärsyttävää kun joku SAATANAN MOPOAUTO TOYOTA,BMW TAI MUU "PASKAKÄRRY" TULEE ALLE 5 METRIN PÄÄHÄN TAKAPUSKURISTA(HUOM. ITSE AJAN SEN VERRAN SALLITUN RAJOITUKSEN PÄÄLLE 10-15 KM/H, ETTÄ ALINOPEUDELLA AJAMISESTA EI OLE KYSE!!!!!. Tässä eräänkin kerran olisi tehnyt mieli pysähtyä ja kysyä, etkö ole huomannut, että tuo toinen kaista on ohittamista varten!!!!!.Kerrankin eräs Toiota ohitti minut 40 km/h alueella( ikäänkuin heilahtamalla kuten MOPOAUTOLLE tuossa nopeudessa kuuluu), valtatien 100 km/h risteyksessä seistiin sitten peräkkäin ja kaveri ikäänkuin vähän vaan "jäi" jälkeen kun lähdettiin kiihdyttämään sille 100 km/h nopeudelle. Sokerina pohjalla pitää kertoa kertoa tarina Mercedes-Benz 200 Turbodieselistä, joka ajoi moottoritiellä(rajoitus 120 km/h) n. 110 km/h, uskalsin kuitenkin ohittaa tämän "tähtimerkin" kuljettajan, josta palkintona sain ihailla MERCEDES-BENZIN HIENOA KEULAMERKKIÄ n.5 METRIN etäisyydeltä miltei kotipihalle saakka, Volvon taustapeilistä, kerroin sitten jälkeenpäinkin kaverille, että olin jo aivan varma, että "marsu" seuraa kotipihaan asti. "Olishan sitä aina voinu kahvit keittää!" Em. liikennekäyttäytymistä on nyt itse tullut seurattua ainakin Saabin, Volvon, Fordin ja Hondan ratin takaa, joten ei se ainakaan automerkistä ole kiinni.Oletan, että kaikki eivät ole samaa mieltä kanssani, mutta tämähän on vain ABECEDE-kortin omistavanhenkilön oma mielipide asiastakarg kirjoitti:Ruuhkaa ei aiheuta se ensimmäinen auto, vaan se toisena oleva nutaaja joka ei viitsi/halua/uskalla mennä siitä ensimmäisestä ohi. Tämä kertautuu ikävästi kun nutaajia on paljon.ruohonet80 kirjoitti:Kiva huomata, että yksi auto aiheutaa ruuhkan madellessaan lpr imatra välillä 68-74km/h.
Kyseinen väli kun vetää muutenkin niin hyvin
Ohittamisen vaikeuden huomaa monesti myös Hämeessä. 10-tiellä on pätkää, jossa pientareelle mahtuu helposti traktori. Traktori kun ajelee pientareella, niin jostain kumman syystä sitäkin on monen mielestä silti todella vaikea ohittaa siirtymättä kokonaan toiselle kaistalle. Jonoa kertyy...
Tuota ei ja (kyllä). Ihan 2000-luvun tekeleitä nämä minun autot, Saab mukaanlukien ovat olleet, tosin perheen kakkosautona oli 20-vuotias Volvo, joka on sittemmin vaihtunut 10 v. vanhaan. Tuo ykkösauto on 2006-mallinen 2200 km ajettu Diesel (Mutta ei Saab, vaikka samalla rahalla olis uus Saab irronnut, syystäettä ei oikein innosta auto jossa on Fiatin-kone nokalla!) Enpä oo oikeestaan huomannut mitään eroa käytöksessä ohitatko vanhalla vai uudella autolla, taitaa olla asennekysymys? ("Tässä vaan körötellään 70 km/h satasen rajoitusalueella. No ei "perkele" nyt joku ajoi meistä ohi. Paina "Reijo" kaasua näytetään sille, että ei meidän autoo niin vaan ohiteta. Joo aja vaan puskuriin kiinni, ihan oikein tollaselle "kaaharille"!).wesku kirjoitti:No just samassa paikassa on kyllä tullut havaittua samantapaista yrittämistä vaikka mulla on vain ABE korttiMN kirjoitti:Jep, no tuossa pari päivää sitten Lieto As.-Aura Leveäkaistatie pätkällä Vt 9 todistin tilannetta, jossa 70-80 km/h nopeudella ajanut Mitsu Pajero "veti" ainakin 20 auton "letkaa" (tiellä 100 km/h rajoitus, ja periaatteessa kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan) itse ohitin koko jonon edessä ajaneen Citikan kanssa. Huom. en siis syyllistä "letkan" vetäjää, jolla saattoi olla kenties "teknisiä" ongelmia, vaan näitä perässä roikkujia (jokainenhan saa laillisesti ajaa juuri sitä nopeutta kuin haluaa!). Toinen homma mikä suorastaan saa pulssin nousemaan on , että valtatiellä, JOSSA ON 100 KM/H NOPEUSRAJOITUS tulee perä edellä vastaan todella usein monenkymmenen auton jono, joka ei uskalla/halua ohittaa edellä ajavaa alle sallitun nopeusrajoituksen ajavaa ajoneuvoa, mutta mitä tapahtuukaan, KUN OHITAN MATELEVAN JONON ja jatkan sallitulla nopeudella, VÄLITTÖMÄSTI OHITUKSEN JÄLKEEN TAKAPUSKURIINI LIIMAUTUU 10 METRIN PÄÄHÄN OHITTAMASSANI JONOSSA OLLUT AJONEUVO, joka on kenties ajanut sitä 80 km/h jo kymmeniä kilometrejä, ei perkele, mitä idiootteja tässä maassa elää ( pitäisikö mun "paeta" tota ajoneuvoa jollain 150 km/h nopeudella?????). Sama on tämä 40 km/h rajoitus, itse noudatan sitä niinkuin muitakin nopeusrajoituksia, on todella ärsyttävää kun joku SAATANAN MOPOAUTO TOYOTA,BMW TAI MUU "PASKAKÄRRY" TULEE ALLE 5 METRIN PÄÄHÄN TAKAPUSKURISTA(HUOM. ITSE AJAN SEN VERRAN SALLITUN RAJOITUKSEN PÄÄLLE 10-15 KM/H, ETTÄ ALINOPEUDELLA AJAMISESTA EI OLE KYSE!!!!!. Tässä eräänkin kerran olisi tehnyt mieli pysähtyä ja kysyä, etkö ole huomannut, että tuo toinen kaista on ohittamista varten!!!!!.Kerrankin eräs Toiota ohitti minut 40 km/h alueella( ikäänkuin heilahtamalla kuten MOPOAUTOLLE tuossa nopeudessa kuuluu), valtatien 100 km/h risteyksessä seistiin sitten peräkkäin ja kaveri ikäänkuin vähän vaan "jäi" jälkeen kun lähdettiin kiihdyttämään sille 100 km/h nopeudelle. Sokerina pohjalla pitää kertoa kertoa tarina Mercedes-Benz 200 Turbodieselistä, joka ajoi moottoritiellä(rajoitus 120 km/h) n. 110 km/h, uskalsin kuitenkin ohittaa tämän "tähtimerkin" kuljettajan, josta palkintona sain ihailla MERCEDES-BENZIN HIENOA KEULAMERKKIÄ n.5 METRIN etäisyydeltä miltei kotipihalle saakka, Volvon taustapeilistä, kerroin sitten jälkeenpäinkin kaverille, että olin jo aivan varma, että "marsu" seuraa kotipihaan asti. "Olishan sitä aina voinu kahvit keittää!" Em. liikennekäyttäytymistä on nyt itse tullut seurattua ainakin Saabin, Volvon, Fordin ja Hondan ratin takaa, joten ei se ainakaan automerkistä ole kiinni.Oletan, että kaikki eivät ole samaa mieltä kanssani, mutta tämähän on vain ABECEDE-kortin omistavanhenkilön oma mielipide asiastakarg kirjoitti: Ruuhkaa ei aiheuta se ensimmäinen auto, vaan se toisena oleva nutaaja joka ei viitsi/halua/uskalla mennä siitä ensimmäisestä ohi. Tämä kertautuu ikävästi kun nutaajia on paljon.
Ohittamisen vaikeuden huomaa monesti myös Hämeessä. 10-tiellä on pätkää, jossa pientareelle mahtuu helposti traktori. Traktori kun ajelee pientareella, niin jostain kumman syystä sitäkin on monen mielestä silti todella vaikea ohittaa siirtymättä kokonaan toiselle kaistalle. Jonoa kertyy...Tosin minua ei asia harmita niinkään, sensijaan peräänlähtijät ovat hetken päästä ihmeissään. Oliskohan MN:nkin autot merkistä riippumatta noin 20 v vanhoja ?
Selvästi muuta liikennettä hitaammin ajaminen kylläkin voidaan tulkita liikenteen vaarantamiseksi ja siitä voi saada sakot. Tiedän tapauksen jossa on sakotettu vanhempaa naishenkilöä joka ajeli vilkasliikenteisellä pikatiellä kuuttakymppiä satasen alueella.Mimmi kirjoitti:Duoda, duoda... ALINOPEUTTA ei ole olemassa ja jokainen saa ajaa haluamaansa nopeutta, kunhan ei ylitä SUURINTA sallittua nopeutta. Nopeusrajoituksen allehan saa ajaa, nopeusrajoitushan EI ole pakollisen nopeuden kyltti.
hih, yrittäkääs joskus muuten ajaa motarilla kuuttakymppiä jos kaipaatte jännitystä elämään, se on karmea kokemus. kesällä oli kerran pakko, kun wanhus alkoi yskimään niin kovasti ettei sillä kovempaa päässyt. autot lähestyi taustapelistä hurjaa vauhtia, valot vilkkui, äänimerkit soi. välillä kun tuli rekkaa kahdella kaistalla niin oli pakko siirtyä pientareelle.Mimmi kirjoitti:Moottoritiellä on muistaakseni 60km/h "alaraja"