
Eli tyhjäkäynnillä (oikeammin tyhjäkäynti -> 1200rpm, ja kierroksia palauttaessa kuuluu sellainen "resonoiva kolkatus", ikäänkuin jossain olisi välystä) kuuluu aika terävä naps naps naps, ääni tulee selvästi jostain alakerran tietämiltä, jakopää on jo vaihdettu (koska korjaamon tyyppi oli sitä mieltä että ääni kuuluu sieltä). Silti naputus jatkuu.
Kone käy hienosti ja tasaisesti, potku on tallessa, ja ääni ei ole muuttunut yhtään sen 1000 km:n aikana mitä olen tuolla keväällä ajanut.
Siis ääni ei ole ollenkaan sellainen kuin on Kk:n laakerivaurioissa jolloin kone ei meinaa pysyä "housuissaan" vaan kolisee ja täriseee niin maan vimmatusti.
Ääni ei voi tulla venannostimista koska raudalla kuunnellessa ääni kuuluu aika etäisenä kopasta kuunneltuna, ja koska tarkistin ne (en purkanut nokkia pois, painelin vain painimia alas, nokkien purkaminen olisi vaatinut ajoituksen paikelleenlaiton, 4 säädettävää nokkapyörää, ei kiitos).
Ääni kuuluu 5:n tai 6:n sylinterin kohdalta, kaikista selkeimmin pakosarjaa vasten kuunnellessa, myös vasemman kannen alapintaa vasten kuuluu ääni lujana (ja kyse on siis jakopään puoleisesta päästä).
Siis: jakopää on uusittu, öljypumpun ketju on kiristetty, venakopan kannet on avattu, painimissa ei jälkiä mistään kulumisesta, kuten ei nokissakaan.
Alempi öljypohja avattu, ei minkäänlaista muistumaakaan mistään metallipurusta, kaikki puhdasta, alhaalta tarkastellen ei mitään jälkiä 1:n tai 5:n sylintereissä (eli ei voi olla noiden pyttyjen kohdalla mikään männän helma, koska jättäisi taatusti jäljet sylinteriin ja kolisisi etupäässä kylmänä).
Eli jääköhän jäljelle ainoastaan kiertokangen ylä- tai alapää, alapään vikaan on sinänsä vaikea uskoa koska luulisi vioittuneen KK:n laakerin lähtevän aika hätäiseen kulumaan huonommaksi, tämä mokoma pitää vaan aina samaa pientä naputustaan.
Tietty kyseessä voi olla jokin aivan minimaalinen ja yksinkertainen asiakin (kuten yksi kalkattava painin) mutta asia on vaikeasti lähestyttävissä kun mokoma ei oireile pahemmin, varmaan joku vähemmän konepuolta tutkinut voisi ostaa tuollaisen huomaamatta mitään lisäsoundia
Jännintä hommassa on se että ääni alkaa öljyn/koneen lämmettyä, kylmänä käy nätisti (eikös venanpainimen kuulu ronklattaa etupäässä kylmänä?).
Jos kiekkamittaria on uskominen niin naputus on selkeimmillään noin 1000rpm (tyhjäkäynti jotain 650-700rpm, mittarin mukaan).
Ja ei mitään jeesustelua, auto tuli mukamas "asiantuntija-jobbarin" kautta, kun hain mokoman Hernesaaresta niin kuulin heti naputuksen, ja havainnoin muutenkin sellaisia asioita joita en olisi halunnut havainnoida.
Tarinan opetus: osta autosi aina itse
