ryssä koppimopo aiheutti jonoa kutostiellä tänään

Yleinen autoiluun ja liikenteeseen liittyvä keskustelu.
peinu
"Hölösuu"
Viestit: 6203
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 09:09
Paikkakunta: Jyskä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja peinu »

Heh, eilen käytiin Äänekoskella kyläilemässä. Päätielle (4-tielle) Äänekoskelta kääntyessä pääsin jonon perään missä oli 3 rekkaa ja jonoa veti "kaikkien kaveri". 70km/h lasissa tietenkin satasen rajoituksella. Viikonlopun paluuliikennettä oli sen verran, että tavalliselle perheautolla oli ohituspaikat aika kortilla. Jonoa alkoi olla myös takan horisonttiin asti eikä juuri ketään tuntunut edessäkään ohittelu kiinnostavan ennen kuin rekat kääntyivät pois välistä. Noh, olin harvinaisen kärsivällinen ja ajelin jonossa Kirrille asti, missä motari alkoi ja pohjoisesta tuleva E4 jatkaa suoraa vasempana kaistana. Mitä helvettiä!!! karavaanari jatkaa rauhassa vasenta kaistaa. Siinä vaiheessa oli pakko jo hermostua ja ohitin oikelta tööttö pohjassa. Peilistä seuraten totesin, että vasta kun kymmenkunta autoa ohitti sen oikealta tajusi se vaihtaa oikealle kaistalle... kaikenmaailman urpoja!!!

Kun on se valkonen lasikuitukoppi, eikä ole minnekään kiirettä, niin miksi v**ussa ei sitten vedä jollekin levikkeelle ja ihaile maisemia, niin muut pääsee ohi?

9-5 2.3t -00 US specs BP Steg 1,
9-3 Aero Cab -04 Lime BP Steg 7,
9-3 "Aero" Cab -05 BP Steg 1,
#1767, MB CLS 350CDI -11
saab87
"Hölösuu"
Viestit: 3273
Liittynyt: Ma Elo 15, 2005 18:26
Paikkakunta: Rautjärvi

Viesti Kirjoittaja saab87 »

Japso kirjoitti:
ari_viitanen kirjoitti:Kehällä päästellään putki punasena eikä sinne vasemmalle kyllä ole mitään asiaa tosin aikaa kun siellä kävin jonkun keikan heittämässä
90luvun lopussa on varmaan muuttunut liikenne tuollakin vielä hullummaksi? kun se jo oli hullua jo silloin,kun sillä tuli ajettua.
Joo, hullua se on tosiaan..merkistä/mallista riippumatta ajetaan kuin päättömät kanat, ohitellaan keltaisilla viivoilla kurveissa ja pakotetaan vastaantulevat väistämään. Miliiseilläkin on ne tutut tutkauspaikat, mitkä paikallisilla on hyvin tiedossa ja vastaantulevat varoittelevat hyvissä ajoin. Tutkan jälkeen aivot jää taas narikkaan ja meno jatkuu. Täytyy myöntää, että omakin ajotyyli muuttuu jonkin verran rajan yli mentäessä, mutta kai se on niin, että maassa maan tavalla :P.
Jos mitä noista venäläisistä autoilijoista on huomannu ni nuo kalliit, "hienot" citymaasturit sisältää vissiiin sit suht aivottomia kuskeja. Todella vaarallisia ohitustilanteita oon nähny just tommosilla maastureilla. Kertaakaan en muista nähneeni että ois lada ainakaan minnuu ohittanu, mut noita isompia useemmanki kerran, siellä mennää surutta vastaantulevia päin.
Rouva JuAn
#2311
9-5 2.3t A -98 ja volvo xc70
jarrikka
"Aero"
Viestit: 350
Liittynyt: Su Elo 28, 2005 14:27
Paikkakunta: Ruokolahti

Re: ryssä koppimopo aiheutti jonoa kutostiellä tänään

Viesti Kirjoittaja jarrikka »

ruohonet80 kirjoitti:Kiva huomata, että yksi auto aiheutaa ruuhkan madellessaan lpr imatra välillä 68-74km/h.
Kyseinen väli kun vetää muutenkin niin hyvin :evil:
Mut mietippä kuinka paljon vaatii autolta voimaa "vetää" perässään tuollaista letkaa.
Sen on täytyny olla tosi rouhee pirssi :lol:
-J-
9000 CS 2.3 kovassa ajossa
Suzuki RF 900 R "boys needs toys"
Avatar
Hepis
"Aero"
Viestit: 487
Liittynyt: To Helmi 10, 2005 03:55
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Hepis »

saab87 kirjoitti:Jos mitä noista venäläisistä autoilijoista on huomannu ni nuo kalliit, "hienot" citymaasturit sisältää vissiiin sit suht aivottomia kuskeja. Todella vaarallisia ohitustilanteita oon nähny just tommosilla maastureilla.
Samaa on tullut huomattua kun sattuneesta syystä olen viime aikoina useammin vieraillut eteläisen naapurimme Viron maaperällä. Nimenomaan pikkuisenkin Grand Vituraa isommat mukamaasturit ja vähänkään uudemmat saksalaiset "laatuautot" ajavat juuri siihen tyyliin että liikennesäännöt ovat muille (köyhemmille) tarkoitettuja. Pahimpia siinä suhteessa tuntuvat olevan sinistä savua jo lykkäävät 90-luvun Baijerin MoottoriWerstaan edustajat (joille röyhkeimmille, myönnettäköön, on tullut pari kertaa osoitettua että löytyy sitä tarvittaessa vauhtia wanhasta suomenruotsalaisestakin). :twisted:
NG 900S 3d 2.3i -98
saab87
"Hölösuu"
Viestit: 3273
Liittynyt: Ma Elo 15, 2005 18:26
Paikkakunta: Rautjärvi

Viesti Kirjoittaja saab87 »

Hepis kirjoitti:
saab87 kirjoitti:Jos mitä noista venäläisistä autoilijoista on huomannu ni nuo kalliit, "hienot" citymaasturit sisältää vissiiin sit suht aivottomia kuskeja. Todella vaarallisia ohitustilanteita oon nähny just tommosilla maastureilla.
Samaa on tullut huomattua kun sattuneesta syystä olen viime aikoina useammin vieraillut eteläisen naapurimme Viron maaperällä. Nimenomaan vähänkään Grand Vituraa isommat mukamaasturit ja vähänkään uudemmat saksalaiset "laatuautot" ajavat juuri siihen tyyliin että liikennesäännöt ovat muille (köyhemmille) tarkoitettuja. Pahimpia siinä suhteessa tuntuvat olevan sinistä savua jo lykkäävät 90-luvun Baijerin MoottoriWerstaan edustajat (joille röyhkeimmille, myönnettäköön, on tullut pari kertaa osoitettua että löytyy sitä tarvittaessa vauhtia wanhasta suomenruotsalaisestakin). :twisted:
no noita hengenvaarallisia baijerilaisia mutteriwirityksiäki o kyl tullu liikentees nähtyy millo hulluimmissa olosuhteissa, kerra o semmone meinannu viiä miulta peilin, tosin ois osunu kyl ensin JuAnin keulaan. Tyylikkäästi sit kolme autoo rinnakkai kakskaistasella ja kansainväliset käsimerkit oli jo melkein käytössä
Rouva JuAn
#2311
9-5 2.3t A -98 ja volvo xc70
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3610
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Viesti Kirjoittaja wesku »

Hepis kirjoitti:..... sinistä savua jo lykkäävät 90-luvun Baijerin MoottoriWerstaan edustajat
Heh, tuollaisella savuttavalla V12-bemarillakin on tullut jonkin verran ajeltua ,silloin tällöin on kiva polkaista pikku savupilvi muistuttamaan turvavälistä.
MN
"Kaasari"
Viestit: 10
Liittynyt: La Kesä 25, 2005 13:05
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Viesti Kirjoittaja MN »

saab87 kirjoitti:
Japso kirjoitti:
ari_viitanen kirjoitti:Kehällä päästellään putki punasena eikä sinne vasemmalle kyllä ole mitään asiaa tosin aikaa kun siellä kävin jonkun keikan heittämässä
90luvun lopussa on varmaan muuttunut liikenne tuollakin vielä hullummaksi? kun se jo oli hullua jo silloin,kun sillä tuli ajettua.
Joo, hullua se on tosiaan..merkistä/mallista riippumatta ajetaan kuin päättömät kanat, ohitellaan keltaisilla viivoilla kurveissa ja pakotetaan vastaantulevat väistämään. Miliiseilläkin on ne tutut tutkauspaikat, mitkä paikallisilla on hyvin tiedossa ja vastaantulevat varoittelevat hyvissä ajoin. Tutkan jälkeen aivot jää taas narikkaan ja meno jatkuu. Täytyy myöntää, että omakin ajotyyli muuttuu jonkin verran rajan yli mentäessä, mutta kai se on niin, että maassa maan tavalla :P.
Jos mitä noista venäläisistä autoilijoista on huomannu ni nuo kalliit, "hienot" citymaasturit sisältää vissiiin sit suht aivottomia kuskeja. Todella vaarallisia ohitustilanteita oon nähny just tommosilla maastureilla. Kertaakaan en muista nähneeni että ois lada ainakaan minnuu ohittanu, mut noita isompia useemmanki kerran, siellä mennää surutta vastaantulevia päin.
Joo, itse oon mm. 1-tiellä seurannu(etenkin välillä Muurla-Lohja) , että kaikki SUOMALAISIN rekisterikilvin varustetut autot ajaa "melkein" sääntöjen mukaan ts. ei törkeitä liikennesääntöjen vastaisia ohituksia, ylinopeutta yms., sitten kun vilkaiset peiliin huomaat, että ei saakeli joku lähti ohittamaan ylämäessä, risteyksessä tai kun on vastaantulijoita, kun näen auton rekkarin on se sataprosenttisen varmasti ryssä, virolainen(70-luvun lapselle ryssä) tai jonkun muun "neekeri"-maan rekisterissä. Tuolla suuressa idässä en ole käynyt koska 70-luvulla syntyneelle reserviläiselle, on jo verenperintönä iskostunut käsitys, että jos sinne on tarvis mennä, niin silloin mennään ase kädessä ja pahoissa aikeissa. Itse tuli tuossa menneenä talvena oltua Valtion "töissä" Kosovossa, ja samalla nähtyä myös Makedonian, Bulgarian ja Kreikan liikennekulttuuria, uskoisin, että ei paljon poikkea ryssän liikennekulttuurista, oli se sen verran karmeaa katsottavaa, mutta se on jo oma tarinansa se.
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3610
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Viesti Kirjoittaja wesku »

MN kirjoitti: Joo, itse oon mm. 1-tiellä seurannu(etenkin välillä Muurla-Lohja) , että kaikki SUOMALAISIN rekisterikilvin varustetut autot ajaa "melkein" sääntöjen mukaan ts. ei törkeitä liikennesääntöjen vastaisia ohituksia, ylinopeutta yms..
Niin ja tuo "melkein" onkin sitten aika venyvä käsite, aika monilla suomalaiskilpisilläkin näyttää ainoa tavoite olla päästä etenemään nopeammin kuin muut, ja sääntönä on että ns. hitaamman pitäisi antaa tietä ns. nopeammalle ;)
Vastaa Viestiin