Jakoketjun vaihdon seuraukset (16v)
Jakoketjun vaihdon seuraukset (16v)
Ihan vaan tiedoksi jos joku on kiusaantunut aaltoilevaan 16v saappiin ja vaihdellut sitä sun tätä mutta ei saanut kuntoon. Kun käynisti omaa ässää kylmänä niin ketju äänteli pienen aikaa. Noin puoli minuuttia jos edes sitä. Tyhjä käynti oli sellaista aaltoilevaa niin kylmänä kuin kuumana. Ajaminen pienillä kieroksilla sellaista nykimistiä. Jonoissa erityisesti hankalaa esim hesan ruuhkissa. Ajattelin että vaihdetaan se ketju josta puhuttu niin paljon. Ostin saabilta ketjun hinta taisi olla 35e (katkaistu ketju). Poistaessani vanhaa mittasin sitä kiristintä ja oli 13mm ulkona. Ja yllätys oli todella suuri kun käynistin uudella ketjulla, ei ääntelyä, aaltoilevaa tyhjäkäyntiä ei missään muodossa eikä missään tilanteessa. Nykimiset ajaessa pienillä kieroksilla hävisi kokonaan. Auton ajettavuus muutenkin parani huomattavasti, ei enää sellaista kun ajaa, päästää kaasua ja taas painaa kaasua ilmenevää tyhjää väliä. Voi taas todeta että kyllä saapilla on mukavaa ajaa.
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 1531
- Liittynyt: La Elo 30, 2003 21:56
- Paikkakunta: Lempäälä
Nokkaketju
Paljonko sulla oli ajokilometrejä mittarissa kun teit vaihdon? Olen ajatellut samaa temppua 240000km ajetulle koneelle.......
Vielä pyytäisin tarkennusta, eli miten katkaisit vanhan ketjun? Rälläköitkö yhden lenkin auki ja liitit siihen pikalenkin? Vedit sitten ilm. vanhan ketjun avulla uuden yhteenliitetyn kampuran ketjupyörälle? Nokat oli varmaan irrotettuna, vai pyörititkö niitä jotenkin mukana (eihän se kone taida muuten mahtua pyörimään vapaasti...) Oon hyvin kiinnostunu sun projektista, ja mukawaa, että tulokset oli hyvät. Oon suunnitellu omaani samaa toimepidettä (2,1), mutta koneen nosto ei mua juuri houkuttele. Kiristin on tuskanhikeä aiheuttavasti ulkona, mutta ketju silti tiukka. Ajoituksia vaan ei tahdo saada ihan justiin kohilleen, sitähän tuo venynyt ketju aiheuttaa.
Millaisessa kunnossa ohjainkiskot olivat? Paljonkin uraisia?
Millaisessa kunnossa ohjainkiskot olivat? Paljonkin uraisia?
Vihdin Pelle#2851
900i2,1-16 ImolaRed MadeInUki
900i2,1-16 ImolaRed MadeInUki
http://www.townsendimports.com/Web/engi ... ainpg1.htm
http://www.saabclub.fi/phpBB2/viewtopic.php?t=26451
http://www.saabclub.fi/phpBB2/viewtopic.php?t=6939
http://www.saabclub.fi/phpBB2/viewtopic.php?t=26451
http://www.saabclub.fi/phpBB2/viewtopic.php?t=6939
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
ainakin mun vanhalla fillarin ketjun katkaisijalla , johon hioin sopivan tapin kärjen (biltemassa on samaa mallia, tapin koosta en sit tiiä) se homma käy siististi, ja tulee valmis pää liittää ketju.
Kokeilin meisselillä tyssätä sitä niittauksen päätä, lohkesi piru herkästi, en suosittele meisseliä.
se tappikama on karkaistua ja myötöraja on lähes sama kuin murtoraja. eli ei paljoa myödä lohkeamatta. Kahdella vasaralla kait se sit on tuunattava jos ei oo sellaista orkkistyökalua käytettävissä.
varmempi voisi olla orkkistyökalua jäljittelevä eli dremelillä karkaistuun rautaan hiottu V- lovi, johon tapin reunat vasaralla lyöden tyssääntyvät, mutta aika monimutkaista. Varmempi siinä mielessä koska menee pienemmällä voimalla kuin koko pään tyssääminen, jossa on vaara jotta ko lenkistä tylee Jäykkä. Liian jäykkä lenkki varmaan syö ohjurit paskaksi hetkessä. silloin on koko homma pilalla. Koko lenkin pään tyssäystä on aika paha arvostella tuleeko riittävästi mutta ei liikaa, digimikrolla voisi ehkä saada mitattua.
Korostan , että itse en ko. hommaa ole vielä tehnyt enkä edes saanut kiristimen ulkonemaa mitatuksi kun nuo ilmastointivermeet ovat tiellä.

Homma on ainakin kahden, mieluusti kolmen äijän yhteinen asiantuntijatehtävä, 1 syöttää ja toinen ottaa vastaan ja 3. pyörittää konetta renkaasta. Vähän niinkuin raskaalla kk: lla, 1 ampuu ja toinen syöttää vyötä ja kolmas hakee uusia pateja.
Peittäkää aukko kunnolla, ettei tarvitse kalastaa pudonneita osia montusta.

900 16V vm91 vapari ( se maanläheisin alleen merkkaaja )
9-3 SS 1.8t automaatti vm 04
9-3 2.0 t automaatti vm 00
9-3 SS 1.8t automaatti vm 04
9-3 2.0 t automaatti vm 00
Tämä oli kiva tietää niin laitan kansirempan varaosalistaan jakoketjunkin.
-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
PelleP kirjoitti:Vielä pyytäisin tarkennusta, eli miten katkaisit vanhan ketjun? Rälläköitkö yhden lenkin auki ja liitit siihen pikalenkin? Vedit sitten ilm. vanhan ketjun avulla uuden yhteenliitetyn kampuran ketjupyörälle? Nokat oli varmaan irrotettuna, vai pyörititkö niitä jotenkin mukana (eihän se kone taida muuten mahtua pyörimään vapaasti...) Oon hyvin kiinnostunu sun projektista, ja mukawaa, että tulokset oli hyvät. Oon suunnitellu omaani samaa toimepidettä (2,1), mutta koneen nosto ei mua juuri houkuttele. Kiristin on tuskanhikeä aiheuttavasti ulkona, mutta ketju silti tiukka. Ajoituksia vaan ei tahdo saada ihan justiin kohilleen, sitähän tuo venynyt ketju aiheuttaa.
Millaisessa kunnossa ohjainkiskot olivat? Paljonkin uraisia?
Ketjun nappasin poikki joskus jostain ostetulla ketjunkatkaisimella. Vähän samanlaisella kuin mitä biltema myy. Ihan kohille se ei mahtunut vaan piti pikkuisen palasen ottaa pois työkalusta. Työkalu oli ketjunvaihdon jälkeen käyttökelvoton. Nokat oli paikoillaan, merkit kohilleen ja kiristin pois. Liitin uuden ketjun vanhaan kiinni, vanhasta ketjusta otetulla lenkillä. Niittasin sen vertaa kiinni että pystyi pyörittää uuden ketjun ympääriinsä. Sitten kaveri vaan työnteli auto muutama metri ja ohjailin ketjua pitäen tiukasti kiinni molemmista päistä, ja siellä oli. Sitten irrotin vanhan uudesta ja niittasin kiinni uuden ketjun mukana tullella lukolla (lenkillä).
Autolla oli ajettu 240000km, johnka sen laitoin. Ei kovin paljon ajettu ja juuri sen takia empisin ensin että tarviiko vaihtaa. Mittasin sen kiristimen pituutta ja oli 12mm. Ja siitä on foorumissa oltu muutamaa mieltä, että kannattaako vaihtaa. Onneksi kallistuin siihen että "mitta on täynnä". Mitä laahaimiin tulee niin ei tarvinnut vaihtaa. Olihan niissä kulumaa mutta toimivat vielä ihan hyvin. Vanhalla ketjulla auto kyllä käynistyi hyvin ja kulki hyvin, vetoa oli jne mutta...mainitsemani ärsyttävät piirteet oli, josta piti päästä pois.
8-venttiilisissä ketju kestää yli 500tkm. Harvemmin kukaan sitä ehtii vaihtamaan, kun auto menee usein paljon ennemmin ketjun loppuun ajamista paaliin...-saab_85 kirjoitti:Suositteletko? Itellä samanlaisia vikoja 8venttiilisessä ja nokeaa samalla tulpat. 280000km Ei tietoa mahdollisista aikaisemmista vaihdoista
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
onhan se ketjulle paljon helpompi homma pyörittää 1 nokka ja 8v kuin 2 nokkaa ja 16v... siitä kuvittelisin tuon 8v koneen ketjun kestävän paljon kauemmin...
Viimeksi muokannut mikkoimp, Ma Elo 28, 2006 21:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-03 3.0 TID ja muutama OG 900 turbo
045-6302071
jäsenyys hankittu
045-6302071
jäsenyys hankittu